perjantai 31. lokakuuta 2014

Sinisillä teillä

Olenpa ollut uupunut. Ja nyt kun sain omaa aikaa viikonlopun verran jaksan vihdoinkin kirjoittaa jotain.

En edes tiennyt toivoneeni parempaa tulosta kuin ensimmäisellä kerralla. Samanlainen tulos oli pettymys. Ja se pettymys tuli, vaikka ei edes tiedostanut uskovansa hoitoihin. Eli se toive on jossain kamalan syvällä.

Sitten on tullut pelko. Pelkään millainen elämä meille annetaan kahdestaan. Täynnä työtä työtä ja työtäkö? Mies koittaa kyllä vakuutella, että meillä on tulevaisuudessa varaa luovutettuihin munasoluihin. Tai adoptioon. En vain ole vielä pystynyt ottamaan noita ajatuksia täysin sydämeeni, koska olen antanut nyt tunteiden tuntua. Enkä enää polje niitä syvälle piiloon. Ja ne tunteethan tuntuu. Ja tekee apaattiseksi. Herään aamuisin töihin. En jaksa oikein sielläkään innostua juuri mistään. Jos töissä on vielä keskimääräistä hankalampia juttuja, tuntuu iltaisin että jaksaisin vain kuolla. Tuntuu, että haluaisi kaiken nyt vain sujuvan. Koska enempää en enää jaksaisi kantaa.

Olen keskellä taistelua oman itseni kanssa. Yritän oppia tuntemaan uuden minäni. Minän, jonka tulevaisuuteen ei kuulu nappisilmäistä ja tummatukkaista peikkotyttöä. Tai ehkä siihen voisi kuulua. Etenkin kun elämän on ajatellut jonkunlaiseksi 20 vuotta.. ja sitten siitä ei kertakaikkiaan tule sellaista vaikka mitä yrittäisi itse tehdä. Vaikka kuinka nöyrtyisi elämän edessä. Ehkä en ole nöyrtynyt tarpeeksi.

Miestä käy jo sääliksi, koska en oikein jaksa huomioida häntä siinä määrin kuin hän olisi ansainnut. Jaksan herätä töihin. Jaksan esittää pirteää sosiaalisissa tilanteissa (joita yritän vältellä). Jaksan tehdä opinnäytetyötä. Mutta muuta en oikein jaksakaan.

Hoidot on nyt jäässä. Ei kertakaikkiaan ole voimia alkaa käymään nyt läpi  mitään. Annan tämän kaiken nyt tuntua pahalta. Ja sitten aloitan jotain uutta. Jotain kivaa. Jotain josta voin nauttia. 

lauantai 25. lokakuuta 2014

Tyypit

Tyypit, jotka polttavat ketjussa, saavat lapsia.
Tyypit, jotka ovat parantuneet syövästä, saavat lapsia.
Tyypit, joilla on vahva lääkitys kroonisia sairauksia vastaan, saavat lapsia.
Tyypit, jotka ovat parantuneet anoreksiasta, saavat lapsia.
Tyypit, jotka ovat ylipainoisia saavat lapsia.

Olen kai elämän mielestä elänyt väärin, koska en voi saada lapsia. Mitä tein väärin?

maanantai 13. lokakuuta 2014

Se mitä meille annettiin....

Kuva 4-soluisesta alkiosta istutettuna  ja raskaustestin niin hailakka väärä viiva, ettei siitä saa edes kuvaa.


kp 31 (pp10)

No niinpä niin. Ei se tämän aamun testi ainakaan vahvempaa viiva näyttänyt. Oikeastaan enää varjojen varjoa ja vain yhdestä kulmasta katottuna. Ja lisäksi lutinuksen seassa tuli mukana punertavaa mömmöä.
Päivän opetus: Älä testaa liian aikaisin, ettet pettyisi.
Uskon että menkat alkaa just kellon tarkasti ajallaan parin päivän päästä, niin kuin viime hoidossa. Ja nyt kaupantekijäisiksi oon saanu vielä sukumigreenin puhkeamaan.

... menkat alkoki jo tänään.. Ei edes tarvinnu oottaa niin kauaa kuin viimeksi.

Tää poistuu pää painuksissa ja maahan lyötynä takavasemmalle. Ei mulla oo enempää sanottavaa.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

kp 30 (pp9)

Tein r-testin, johon tuli haaleintakin haalein toinen viiva. Eilen meinasi henki lähteä, kun mahaan sattui niin kuin joku olisi puukottanut alavatsaan. Tätä tuskaa kesti sen puoli tuntia ja sitten olikin vatsa hellänä loppupäivän. Samaan aikaan alkoi ihan jumalaton pääkipu. Eilen otin puolikkaan panadolin, joka auttoi vähän. Tänä aamuna herätessä niin sama vihlova pääkipu alkoi heti aamusta. Oon juonut vettä ihan kokoajan, kuvitellen että se auttaisi tuohon pääkipuun, mutta ei. Pieni ulkoilukaan ei vienyt vihlontaa päästä pois. Ainoa mikä auttaa sekunnin niin on suklaa. :) Levyllinen tässä viikonlopun aikana onkin mennyt.

Huomenna testaan uudestaan. En oikein vielä jaksa uskoa, että minun pissaamasta testistä voisi tulla oikeita viivoja yhtään mihinkään. Kyseessä oli todennäköisesti viallinen testi.

Vaan kertokaa mikä auttaa, kun on ihan jumalaton pääkipu? nukkuminen ja panadol? Onko muuta?

lauantai 11. lokakuuta 2014

kp 29 (pp8)

Tai joo. Poikkeaa aiemmasta hoidosta. Maha on vieläkin kipeä kokoajan. Viimekerralla se tunne hävisi ennen menkkoja. Nyt on kuitenkin käytössä lutinukset ja pistän sen piikkiin. Pitää vain tänne kirjoittaa näkösälle, että luulisin joskus,  että ihan samalla sapluunalla olisi mennyt molemmat.

torstai 9. lokakuuta 2014

kp 27 (pp6)

Kaikki menee ihan samalla kaavalla kuin viimeksikin. Eli kohti menkkoja.

maanantai 6. lokakuuta 2014

kp 24 (pp 3)

6 päivää punktiosta ja olotila normalisoitunut. Turvotusta on, mutta ei mitenkään älyttömästi. Alavatsa on tasaisesti kivistelevä, mutta ei mitään, minkä kanssa ei voisi olla. Tissit odotetusti lutinuksesta kipeät.

perjantai 3. lokakuuta 2014

kp 21

Nyt voin luovuttaa. Icsi ei tuo meidän tilanteeseen parannusta. Jos solut on paskoja ne on. Sitä on turha ruveta kaunistelemaaankaan. 11sta 7 oli kypsää. Kaksi lähti jakautumaan. Ja vain yksi siirtokelpoiseksi. Ja " hyvät" uutiset. Tää yksi oli 4-soluinen. Tänne ne peikot tulevat.. t. Peikkomagneetti

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

kp 19 - punktio

Kunpa voisinkin kirjoittaa tähän, että punktio oli yhtä helppo kuin viimeksikin. Nyt tässä vaiheessa kannattaa lopettaa lukemasta, jos ei halua lukea huonoista kokemuksista. Tai no, olisi se varmasti pahemminkin voinut mennä.

Alku oli samanlainen kuin viimeksi, alku siihen särky/rauhoittavien lääkkeiden ottoon saakka. Sitten kanyylin laitossa jo alkoi tökkimään. Se tuntui. Ei sietämättömältä, mutta tuntui. Antibiootti ei sitten meinannut lähteä tulemaan, ja hoitaja joutui tökkimään ja liikuttelemaan kättä, mikä tuntui vähän lisää. Kivan mustelmankin sain siitä sitten käteen. Pahoittelen kuvan huonoa laatua.



Itse punktion alkukin oli samanlainen kuin viimeksi. Aina puudutuspiikkiin asti. Koska sekin tuntui, että ihan säpsähdin. Oikealle puolelle meneminen oli sinällään kivutonta, mutta vasemmalle pääseminen olikin sitten elämys. (vasemmallahan mulla oli se endometriooma ja ne nesterakkulat, liekkö sillä asiaan vaikutusta). Minä tosiaan tunsin sen neulan ihan kunnolla. Ihan että meinasin pompata alustasta ylös. Pitkä, viiltävä ja kova kipu sai kyyneleet silmiin ja sanomaan auts. Sain lisää puudutetta suoneen ja alapäähän ja homma jatkettiin loppuun asti. En tykännyt. Ja en aio mennä enää punktioon ihan hetkeen. Nyt saa tulla ainakin vuoden jos kahden tauko! Tai vaikka loppuelämänkin, jos adoptioprosessi alkaisi tuntumaan tämän  jälkeen vielä enemmän hyvältä vaihtoehdolta.Oli se miehelläkin huono olo siinä. Meinasi ruveta pyörryttämään ja vartin oli kalpeana toimenpiteen jälkeen. Sinällään aika suloista.


Mutta toivottavasti tämä kaikki oli kärsimisen arvoista. Oikealta kerättiin 9 solua ja vasemmaltakin se 2. Perjantaina siirto, jos kaikki menee hyvin. Toivottavasti menopur ja ubikinoni ovat parantaneet solujen laadun. Tässä olotilassa todellakin TOIVON sitä.