kp 33

Tämä on taas näitä venyviä kiertoja. Mutta se siitä.

Mulla puskee pientä börnistä päälle tässä, kun tuntuu että liian monta rautaa yhtäaikaa tulessa. Tämä viikko on toisaalta pahin. Nyt kun pitäisi olla lukemassa tenttiin, niin minäpä kirjoittelen pahaaoloa vain blogiin. Perjantaina tentti, maanantaina tentti, sata esseetä rustattavana, töitä, mies jeerankuusessa laukomassa kaunisteltuja tosiasioita elämästä, hoidossa pettymyksiä ja lisäpettymysten pelkoa.

Niin niistä pettymyksistä. Ensikäynnillä meille sanottiin, että on varsin todennäköistä, että saattaisimme saada maksusitoumuksen luovutushoitoon. Toki sellainen realisminjytke oli takaraivossa, mutta ärsyttihän se silti, kun se kielteinen päätös sieltä tuli. Ja ärsyttää vieläkin. Miksi (kiroilua) sitä pitää mennä sanomaan mitään edesvähänlupauksia mistään, jos kuitenkin itekin tietävät (vai tietävätkö sittenkään) että ei mitään tsäänssejä. Eniten (kiroilua) harmittaa se, että 11 vuoden pettymysten jälkeen pitää vielä petyttää tuommoisilla asioilla. Oisivat vain sanoneet, että maksatte itte ja thäts it. Siihen me kuitenkin oltiin alunalkaen täysin varauduttu. Se mulla harmittaa.. typerät epävarmat lupaukset! Olisivat hiljaa aina ku eivät ole varmoja! (jupinaa)

Neljä vuotta sitten

Neljä vuotta sitten aloitin opiskelut yliopistossa. Ajattelin, että kyllä  sen neljän - viiden  vuoden aikana jo onnistuu hoidoilla tulemaan raskaaksi.

Noh. Nyt neljä vuotta myöhemmin kolmen inseminaation ja kahden koeputkihedelmöityshoidon jälkeen ainoa mitä olen saavuttanut, niin kohta uuden tutkinnon. Eli olen tasan samassa pisteessä kuin vuonna 2011. Neljä vuotta on ollut mukavaa aikaa. Töiden ohella opiskelu, ei ole jättänyt paljoa vapaa-aikaa eikä aikaa ajatella lapsettomuutta. Etenkin, kun olen paljon ajatteleva ihminen.

Koulu loppuu ja illat vapautuvat ajattelulle. Minua pelottaa.

Kaiken raadannan jälkeen, olisin vain halunnut onnistua saamaan lapsen. Tuo tuleva maisterin tutkinto ei siinä paljoa lohduta. En ole onnellinen valmistumisesta. Olen kauhuissani.

Elämä jatkuu, mihin se jäi. Ja se mihin se jäi, ei minusta ollut kaunis paikka olla.

Yritän ajatella, että nyt minulla on kohta enempi aikaa alkaa etsimään kauneutta elämästä ja maailmasta. Minulle kauneus näyttäytyy parhaiten aamuissa. Aamut ovat uuden alkuja. Joka päivä sinulle tarjotaan mahdollisuus katsoa elämää uusin silmin. Mutta jos illalla itketyt kyyneleet turvottavat silmäsi umpeen, niin ensimmäisenä aamulla sinua tervehtii peilistä turvonnut särkikala. Revi siinä sitten iloa aamukasteesta.