viha. suru. pettymys.
Olen vihainen, koska niin moni joutuu tekemään lasta piikkien ja neulojen, tökkimisien ja kipujen avulla. Ystäväni kävi tänään ensimmäisessä punktiossa, ja kertoi kokemuksistaan. En uskonut, että toisen kokemukset voisivat tuntua niin pahalta itsestäkin. Tulin surulliseksi, koska ei kenenkään tulisi joutua raskautta yrittääkseen tekemään mitään muuta kuin harrastamaan vähän seksiä. Milloin siitä tuli niin vaikeaa?
Olen iloinen, että ystäväni sai hyvän tuloksen. Toivon koko sydämestäni, että hänellä onnistuu heti, eikä kaiken tuon jälkeen tarvitsisi enää pettyä.
Samalla olen surullinen, koska minä en tiedä onko minusta punktioon. Pelkään lääkäreitä, neuloja ja kipua aivan törkeän paljon. Siis oikeasti tosi paljon. Sen verran, että olen koko illan miettinyt, että hoidot saa minun osalta jäädä insseihin. Jos ei onnistu, ei ole tarkoitettu onnistumaan ja rupean painostamaan miestä naimisiin, että voidaan ilmottautua adoptioprosessiin. Se tuntuu muutenkin jo enemmän omemmalta. Ehkä monen monta vuotta pettymyksiä saa aikaan sen, että en enää halua pettyä. Mieluummin sitten odottaa monta vuotta, mutta en enää pettyä. Saati pettyä kaikkien pistelyjen ja törkkimisten jälkeen.
En tiedä onko minussa vielä jäljellä hormoonihirviön jälkivaikutuksia, mutta edelleen ailahtelen kovin paljon normaaliin olotilaan nähden. Olen itkuinen ja hermostunut kokoajan. Hormoonejako tai sitten jotain muuta. En jaksa ajatella tätä p...skaa. Mutta en osaa olla ajattelemattakaan. Enkä osaa nähdä toivonmurustakaan tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti