kp 26

Näillä mennään. 

kp 24

...turhautumista taas.

Tuntuu, ettei ole voimia nyt mihinkään. On se aika elämästä, kun taas koetellaan vähän jokaisella elämän osa-alueella. Ja kaiken kruunaa nämä fyysiset epäonnistumisen tuntemukset, jotka kaapivat kirjaimellisesti sisuskaluja terävällä haravalla.

Eli tämä kierto on mennyt tähän asti jotakuinkin niin, että ovulaatio tapahtui/tai piti tapahtua maanantaina kp 15. Sitten kp16 alkoi se selkäkipu, joka kesti neljä päivää. Samalla turvotti aivan sairaan paljon. Kirosin  clomit ja muut mömmöt alimpaan manalaan. Alavatsa on ollut sellainen, että olen tuntenut sen olemassa olon aivan kokoajan pienenä kipristelynä ja särkynä. Ja taas manaan mömmöt sinne minne kuu ei kumota.

Lämmöt ovat pysytelleet kohtalaisen pitkään kohtalaisen ylhäällä.. Kunnes sitten eilen tipahtivat siihen 36,4. Samalla tipahtivat viimeisetkin toivonmuruset tällekierrolle.Tänään on siis laskelmien mukaan piinapäivä numero 9. Ja jotta voisin lopettaa lopullisesti toivomasta, tein pisteeksi iin päälle raskaustestin, johon läsähti YKSI punainen vahva viiva. Ei muuta lisättävää. 

kp 20

On oikeasti tosi huippua, että on tullut noita verkkokauppoja, mistä voi miltei kuin tukkutavarana tilata ovulaatio- ja raskaustestejä. Kuluuhan se lapsettoman arki niinkin, testailemalla. Sitä tahtoo tietää ja ottaa mahdollisimman paljon selville mitä omassa kropassa milläkin hetkellä tapahtuu. Tai ainakin minä olen senluontoinen että tahdon tietää. Ja onhan se nyt edes hiukan lohduttavaa, että saa lh-testiin edes ne kaksi viivaa. Tunnistaisin sitten, jos joskus r-testiin piirtyisivät samanmoiset. 

Muuten on tällähetkellä olo niin kuin norsulla.Turvottaa niin maan .....

kp 17

Piinapäivät eli päivät ovulaation jälkeen, jolloin piinaillaan sitä alkaako menkat vai ei.

No täällä minun mansikkamaallani piinapäivät loppuvat aina kuukautisiin. Muusta en (ainakaan ääneen) uskalla toivoa mitään.

Ovulaation olisi siis pitänyt tapahtua kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan maanantaina. Ja tiistaina alkoi selkäsärky, mikä oli aivan systemaattisesti mukana pms-oireena  joskus kolme vuotta sitten. Nyt tämä "ihanuus"ko on sitten tullut takaisin. Samaten turvotus pompsahti päivässä mukaan pelikentälle. Ja oikeastaan vihaan näitä ovulaation jälkeisiä aikoja. Vihaan olla minä nämä tulevat kaksi viikkoa. Lahjoittaisin mielelläni oman kroppani jollekin toiselle nyt.

Joskus olen koettanut lisätä liikuntaa, että nämä pms-oireet helpottuisivat. Vaan tässä kierrossa ei lisätty liikuntakaan ole tuonut toivottua tulosta.

Käyn samalla sisäistä kamppailua pääni sisässä: Tämän kaiken kestäisin ja jokaisesta kipuilusta vain nauttisin, jos tietäisin, että se johtuisi jostain muusta, kuin edessä siintävistä menkoista. Eli tämän vitutuksen, turvotuksen, säryn ja mielialan ailahtelun loppuhuipennukseksi  kaiken kruunaa viisi päivää vuotava alapää. Piinapäivät - in deed.

kp 14

eilen oli sitten limapäivä ja tänään tuli ovulaatiotestiin plussa. Eli täällä harrastetaan tänään ja huomenna (toivottavasti) paljonpaljon seksiä.. miksi meillä on nytkin vaatteet päällä? ;)

kp 12

nopea iui-päivitys, kun henkiset voimavarat on vähän hiipuneet aina näin hoitopäivinä (se kun tekee tästä kaikesta niin todellista).

vasemmalla oli yksi 20 mm ja oikealla 16 mm. Siittiöt taas priimaa. Ajattelin nyt tikuttaa ovulaatiota (en sitten tiedä kannattaako edes, kun on menopuria pistellyt?) Mutta olettaisin, että sunnuntaina tai maanantaina varhain aamusta nuo on irtoamiskoossa, tai ainakin tuo toinen. Pregnyliä ei nyt pistetty. Limakalvot olivat erinomaisen paksut (paksumpi kuin yleensä) - liekkö sitten johtuu noista kalaöljy-kapseleista.

Kuten edellisilläkään, niin en tässäkään kierrossa odota mitään. Tästä alkaa kahden viikon päästä itsensä psyykkaaminen kohti ivf-hoitoja...

kp 10

Kävimme tänään viimeisen iui:n kontrolliultrassa, ja nyt lopultakin joku suostui kertomaan, miten tämä homma tästä jatkuu, kun (tuskin jos) iui:t eivät tuota haluttua tulosta. Ultrasta jäi vähän epämääräinen mielikuva. 9 mm kohdun limakalvo ja ilmeisesti yksi 10 mm ja yksi 15 mm rakkula oli samassa munasarjassa, ja ilmeisesti se ei edes löytänyt sitä toista sieltä (se kun tykkää mennä sinne kohdun taakse piiloon).

Perjantaina tehdään kuitenkin viimeinen iui. Sitten soitosta, pääsemme puolen vuoden ivf-jonoon. Eli hoidot jatkuvat aikaisintaan maaliskuussa. Eli tässä välissä on siis hyvin aikaa rutistaa maisterivaiheen aineopinnot pois alta. Sitten voi niiden loppujen helpompien kurssien kanssa kuluttaa aikaa samalla kun on rankemmissa hoidoissa.

Lääkäri esitti asian realistisesti. 20 % jää lopulta ilman toivottua tulosta. Meidän tulisi avoimesti parisuhteessa keskustella siitä, että kauanko hoitoja jatketaan (että riittääkö kerta vai kulutetaanko kaikki mahdollisuudet eli kolme kertaa). Lapsettomuudesta tulee puhua, miten elämä jatkuu, kun hoidot päätetään lopettaa?

Ehkä suojaan itseäni kohtaamasta tosiasioita, mutta olen jo ryhtynyt totuttelemaan elämään ikuisesti kahdestaan (+koira). Ehkä se ei niin kamalaa ole. Ehkä ei. Se on kuitenkin varmaa, että tuon asian prosessaamiseen menee aikaa enemmän kuin muutama kuukausi. Se kun on osa meidän tätä maanpäällistä elämää koko ikiaikaisen ajan sitten...

Minun lohdutusajatukseni on ainakin tällähetkellä se, että vuoden päästä menemme naimisiin ja sitten (häälahjaksi toisillemme ehkä) voimme laittaa adoptiopaperit vetämään.

kp 9

01/2005

01/2006

01/2007

01/2008

01/2009

01/2010

01/2011

01/2012

01/2013

08/2013 Joko olisi minun vuoroni?