torstai 13. elokuuta 2015

kp (1)

Sulkeissa 1 sen takia, että vuoto ei ole alkanut vielä, mutta jotain tuhrua aamulla oli havaittavissa.

Nyt olemme sitten virallisesti aloittaneet luovutetun munasoluhoidon. Eli ts. ensikäynti on tehtynä. Eli oikeasti mikään ei ole vielä alkanut =) Paitsi menkat, eikä siis nekään kunnolla vielä.Verikokeita tässä otellaan vielä. Kolmas keskenmeno sai nyt aikaan sen, että (nyt jo tässä vaiheessa) tulevat testattavaksi veritulppariski ja keliakiahommat. Parempi kai myöhään jos ei ikinä. Muutoin lääkärikäynnit, terapeuttikäynnit ja hoitajakäynnit sujuivat ihan ookoosti. Ei mitään käänteentekeviä ratkaisuja tapahtunut ei meillä eikä siskolla.
Syksy on töiden ja opiskelujen puolesta  vain niin kiirettä aikaa, että pyydettiin konkreettisia hoitotoimenpiteitä sitten marras-joulukuulle. Ei tässä enää ole mihinkään kiire. Pari kuukautta ei enää 11 vuodessa paljoa tunnu. Mutta näin. Iso pyörä pyörii ja me sen mukana. Pessimisti ei pety, eli koitan edelleen pitää jalat tukevasti suossa. Toiveet ovat vain sellaisia salakavalia veijareita, että ne hiipivät joka nurkalta olkapäälle ja sydämeen ja sitten räjähtävät (niin kuin mun munasolut tuppaa tekemään).

Toinen juttu, mitä tässä olen nyt touhunnut kaiken muun sivussa on tuo Simpukkahomma. Tai siis touhunnut on varmaan väärä sana -tilasin lehden vuosikerran =)  --minulle vain kaikki tuollaiset lapsettomuuteen liittyvät konkreettiset asiat ovat sellaisia mörköjä. Mutta pikkuhiljaa alan ymmärtää, että toisten kokemuksista voi ehkä saada jotain omaan elämään. Ei ehkä kaikkea tarvitse käydä itse kovimman kautta. Jotkin kriisit on silti sellaisia, että itsehän ne on kantapään kautta opittava. No mutta siis kuitenkin. Ja tuon lehden tilauksen jälkeen olen jopa harkinnut tohtisinko käydä jossain vertaistukiryhmässä. Tietyllä tapaa kaipaisin elämääni sellaista henkilöä joka olisi lapseton, mutta ei sitä haluaisi olla. Siis ihan oikeaa elävää ihmistä, jonka kanssa käydä sitten vaikka lenkillä.

Blogi on ihana paikka purkaa ajatuksiaan. Ja tätä kautta olen saanut NIIIIN paljon vertaistukea, että en osaa kuvitella kuinka syvällä suossa olisin ilman TEIDÄN kommenttejanne <3 Kiitos niistä. Tätä kautta olen myös löytänyt ystävättäriä tuohon "tosimaailman" elämäänkin.  (suurin)osa heistä on vain saanut lapsen ja elämä täyttyy vauvantuoksuisesta arjesta, niin kuin sen kuuluukin. Kaikki kuitenkin ovat oikeassa elämässä siellä niin kaukana, että lenkillelähteminen vaatisi useamman päivän reissun. 
Ja tämä yksi lapseton ystävättäreni, jonka kanssa vuosi ehdittiin lenkkeillä tosiaan on nyt päässyt omaan junaansa ja lähtenyt asemalta matkalle kohti vauvamaata.

Niin siksi.  Tässä pohdin ja kerään rohkeutta, että uskaltaisinko lähteä paikkakuntamme vertaistukiryhmään olemaan minuna. Näyttämään naamani ja tehdä lapsettomuudesta "julkista". Kuten jotkun tietävätkin, niin lapsettomuus on tähän asti ollut vain minun juttuni. Joka kuitenkin on hieman murentunut mieheni ollessa avoimempi asian suhteen. Olen sitten minäkin pystynyt hieman avoimemmin parille tuttavalle täällä kertomaan. Mutta lapseton on aina lapseton. Ja toinen lapseton on aina myös lapseton. Ja siinä on semmoinen yhteys välillä, jota on aika vaikea kuvailla. Se vain on. Ja yleensä se tietyllä tapaa tuo lohtua. Vaikka toisaalta se lisää surua, että joku muukin joutuu kulkemaan tässä samassa suossa.


tiistai 4. elokuuta 2015

Vähän jo kyllästyttää

Ajattelin nyt kirjoittaa sellaisesta ajatuksesta, joka tässä parhaillaan on mielessä.

Sain tänään raskausuutisia tyttöystävättäreltäni. Se ei tuntunut pahalta. Eikä se tuntunut hyvältä. Se ei ole minulta pois, jos joku toinen saa lapsia. Eikä se tuo minulle onnea, vaikka saakin. Joten se on siis kai yksi ja sama saako vaiko eikö saa.

Mutta se mikä tässä harmittaa, niin on se, että kaveripiirini koostuu pääosin miehistä. Tässä vuosien aikana kun olen yrittänyt tutustua naispuolisiin ihmisiin, niin menee alta puolen vuoden niin uusi tuttavuus tulee raskaaksi (vaikka olisi lapsettomuustaustainen). Eli haluatko saada lapsen? Kannattaa varmaan tutustua minuun paremmin, niin puolen vuoden päästä oletkin simsalabim yllätykseksesi raskaana.

Niin joo, minua kyllästyttää ja harmittaa, että olisi mukava jos olisi ihan livenäkin joskus mahdollista jutella naispuolisten ihmisten kanssa jostakin muista kuin ihan pinnallisista asioista. Vaan näillä mennään.

Niin, ja koska en oikein jaksa hengailla raskaana olevien naisten kanssa tai vasta lapsen saaneiden kanssa, niin olen taas hetken sitten ihan vain itsekseni ja niiden miespuolisten kavereiden kanssa. Minun vikahan se on, kun en jaksa. Vaan olen luvannut sen itselleni, ettei minun tarvitse jaksaa. Koska minäkin haluaisin olla yllättynyt raskaudesta. Haluaisin olla epävarma raskauden jatkumisesta ja silti kuulla ja nähdä pienen sikiön sydämenlyönnit ultraruudulta. Haluaisin suunnitella sitä, kuinka elämä tulisi muuttumaan täysin lapsen synnyttyä. Haluaisin kaikkea ja enemmänkin.

No, en ole saanut kaikkea mitä olen halunnut. Mutta onneksi olen sentään saanut jotain korvikkeeksi. Ja siitäkin saa olla lähinnä pahoillaan kun on hyvä työ, komea mies, kivasti kaikkea materiaalista sälää (joka ei muuten korvaa lasta) - Kunpa ihmiset eivät olisi kateellisia kaikesta pinnallisesta. Vaan suurin osa ei ymmärrä, että harvoin mikään on sitä miltä se näyttää. 

lauantai 1. elokuuta 2015

kp 16 - minä vst. PMS

Olen muutamana viime kuukautena saanut ihan älyttömät Pms-oireet. Ja nyt olen päättänyt tehdä asialle jotain.

Tiedän, että minun pitää vähentää hiilihydraatteja ruokavaliosta, juoda enemmän vettä ja liikkua. Jos voisin jättää kahvin, se auttaisi myös. Mutta haluan pitää jotain paheita elämässäni mukana silti.

Täydensin vitamiinivarastot ja aloitan taistelun pms-oireita vastaan ja kohti parempaa oloa näillä:



Elikkäs perusvitamiineillä mennään: B-D-Foolihappo, Magnesium, Kalkki, Sinkki, Monivitamiinipore. Superfoodeina: Chia, Hampunsiemenet, auringonkukansiemenet, kurpitsansiemenet ja seesaminsiemenrouhe. Lisäksi ruusunjuurta ja ubikinonia sekä spiruliinaa. Olo on ainakin näillä pysynyt pirteänä, nuhat loitolla ja ihottuma kurissa.