tiistai 26. huhtikuuta 2016

varovaisia askeleita

Hiljalleen tuntuu, että alan kasvamaan ajatukseen lapsettomasta elämästä. Vaikka meillä ne 5 alkiota siellä pakkasessa odotteleekin, niin musta ei tunnu yhtään siltä että edes haluaisin koittaa siirtoa. En oikein osaa sanoa, että pelkäänkö epäonnistumista vai onko tämä vain yhden aikakauden ja tarinan loppu. Sisällä jossain vain tuntuu niin vahvasti, että tämä lapsettomuus alkaa olla nähty ja olisi ehkä jo aika kääntää uusi sivu. Sivu, jossa elämään kuuluu uran kehittämistä, itselle sopivia ihmisiä ympärille, maisemia, joita haluaa nähdä aamulla herätessä ja hyvää treeniä ja hyvää ruokaa. Pohdiskelen tällä hetkellä kovasti, että mitä minä oikein haluan. Ja haluanko olla onneton päivästä toiseen. Haluaako kukaan? Olen vain ollut niin kauan, etten oikein tiedä, mitä olisi elämä ilman onnettomana olemista.
Joka tapauksessa kerään voimia uuden elämän alkuun. Ja näin kesänkorvalla koen toiveikkuutta. Ehkä minä vielä pystyn.

torstai 7. huhtikuuta 2016

se tunne

,kun pitkän harkinnan jälkeen päätät kertoa jollekulle 12 vuoden lapsettomuudesta. Sitten saat vastaukseksi, että: "mä tiedän miltä susta tuntuu, mekin jyystettiin tota neljättä tosi monta kuukautta".
Huoh.