kp 16

kp 14 ovuulaatiotesti näytti positiivista. Tänään lämmöt oli sitten sen 36,6. Eli varsin normaali kierto.

Kulunut vuosi näyttää niin mustalta monen blogikaverin kirjoituksissa. Ei se mitenkään auringonnousua ja onnenhekumoita ole täälläkään ollut, mutta se vain tekee niin kamalan surulliseksi havaita, että minun lisäkseni niin moni moni muukin muistaa tästä vuodesta lähinnä vain sen pettymyksen. Minulle tämän vuoden loppuyhteenveto samansisältöisenä on siis nyt yhdeksäs. Kunpa voisin luvata kanssasiskoille, että tuska helpottaa ajan saatossa. Vielä enemmän toivon, että kaipaavan sylit tulisivat täytetyksi, oli se täyte sitten ihan mitä tahansa.

Olen kai ehkä jo lakannut toivomasta - siinä sanan varsinaisessa merkityksessä. En oikeastaan ole toivonut enää aikoihin mitään. Voisin kai ajatella oman filosofiani olevan lähinnä sitä, että minulla on päämäärä (jonka olemassaolon yritän tietoisesti kiistää, jotta lieventäisin pettymystä). Päämäärän vuoksi teen tarvittavat toimenpiteet, mutta uskoa päämäärän toteutumiseen ei juurikaan ole (tai sekin on peittynyt suojelumekanismin sisään). Jäljelle jää siis rakkaus? Rakkaudestako minä ilmeisesti sitten ammennan voimani tähän kaikkeen. Kummallista kyllä (jos vain tietäisitte, kuinka antiromanttinen olenkaan).

Uutta aikataulutusta ei klinikalta ole vielä tullut. Aina hetkittäin se on käynyt mielessä, mutta lähtökohtaisesti haluan tietoisesti pyrkiä elämään ihan kaikelle muulle kuin lapsettomuudelle. Se ei lähde minusta pois. Se on tavallaan jo imeytynyt joka soluun kiinni niin tiiviisti, etten juurikaan enää edes huomaa olevani lapseton. Menee joskus jopa puoli päivää, etten muista haluavani lasta. Ja joskus menee useita päiviä, etten muista olevani hoitojonossa.

Monista erinäisistä syistä nyt voin myöntää, että minusta tuntuu hieman stressaavalta. Johtuu varmasti valtaosin helmikuussa tulevasta jättitentistä, työjutuista, laihdutusjutuista, hääjutuista, ihmissuhteista yms. Ja toki myös taustalla lapsettomuudesta. Äitiltä peritty migreeni tuntuu nyt orastavan. Nytkö se perintömigreeni puhkeaa? Ja tähän tyyneyden sekamelskaan minä lopetan vuoteni samalla etsien netistä sopivaa hierojaa tai ehkä jopa akupunktiohoitajaa. Olisihan se jotain uutta ja kokeilemisen arvoista?

Onko kokemusta akupunktiosta? Ihan vain rentoutumiseen… Haikaraa neulaset tuskin saavat lentämään meille.

kp 9

Joulu. Tai oikeastaan se on vain tiistai.

Toissapäivänä olimme saunassa miehen kanssa, ja minulle tuli taas se tunne, että pilaan hänen normaalin tulevaisuuden (siis sen, että lapsista puhuminen sukulaisten kanssa ei saa aikaan pistoa sydämessä, tai että voisi ihan normaalisti käydä sukulaisten luona kylässä ja elää sitä yhteiskunnan luomaa ideaalimallielämää, jossa on pari lasta siinä kylkiäisenä kaiken muun lisäksi). No meillä on se kaikki muu, muttei noita lapsia ja vaikka diagnoosimme onkin selittämätön lapsettomuus, niin minä ehkä ainakin näkyvämmin syyllistän tästä lapsettomuudesta itseäni.

Eilen puolestaan kävimme miehen sukulaisissa kylästelemässä ja siellä vanhempi mieshenkilö oli aivan innoissaan tulevasta ensimmäisestä lapsenlapsestaan. Sitten se siinä taivasteli itsekseen, kuinka nykyisin nuoret yhä vanhempana ryhtyvät lapsentekopuuhiin. Mies koitti vaivaantuneena myötäillä niin-kommenteilla ja minä olin vain ihan hiljaa.

Sen sijaan, että olisin ollut vittuunut sukulaisvierailuun typerien lapsenlapsikeskustelujen vuoksi (vaikka olin vähän kyllä sitäkin) enemmän minusta tuntui, että olemme tämän lapsettomuuden kanssa yhdessä samassa sopassa. Samassa veneessä. Enkä enää ole ihan yksin ja ulkopuolinen. Nyt olemme ulkopuolisia yhdessä. Ja se tuntuu hyvältä. Kaiken tämän keskellä.  

kp 2

Nyt minä avaudun.  Ihan vähän ja turhista asioista, mutta tässä tulee:

1. Sukulaiset. Tässä ei niin kauan aikaa sitten, sukujuhlissa sain parilta sukulaistätyliltä perinteiset utelut, että koskas teille tulee lapsia. Ja koska ilmeisesti olen muita vähä-älyisempi, koska en niitä lapsia ole vielä tähän ikään mennessä hankkinut, niin sainpa vielä kommentin: "Kyllähän niitä nyt pitäisi hopusti alkaa tekemään, sinäkin kun olet jo tuon ikäinen. Kohta et enää voi tehdä." ---Kiitos informaatiosta rakkaat sukulaiseni. --> seuraus: Kumitin kolmen setän/tätin nimet ylitse meidän häitten kutsulistasta.

2. Mies ja Minä. Molemmat ihan hemmetin osasyyllisiä siihen, ettemme harrastaneet seksiä silloin, kun pikkuhousuihin lösähti ovulaatiolimat, vaikka olikin kiertopäivä 36. Siitä asti olen potenut ihan saatanallista syyllisyyttä siitä, että voi miksi miksi miksi me ei pupuiltu silloin. En muista koska mulla ois noin hienosti pysyny lämmöt ylhäällä melkein koko 2 viikkoa sen jälkeen. Joka ikinen nippaus ja saa vieläkin muistamaan, että emme pupuilleet silloin kun olisi pitänyt. Ja miksi tuo mies ei ole asiasta yhtään niin pahoillaan? Sen vikahan se kuitenkin puoliksi on.. ottais sitten edes puolet tästä syyllisyydentunteesta pois.

3. Kuukautiset. Ensin meinasin avautua tästäkin enempi, koska vuoto on ollut suhteellisen runsasta nyt pari päivää, mutta onneksi ne verihanat alapäässä alkaa hiipumaan. Ehkä tämä loppuu joskus sittenkin.

Kiitos ja anteeksi. Sitten taas katoan takaisin arkeeni. 

kp 1

...aivan "kellontarkasti", jos ei oteta huomioon että yhdet menkat jäi välistä. Sinällään ihan hyvä, ettei tarvitse kierron sekoilun takia ainakaan soitella hoitopaikkaan uuden ivf-hoitosuunnitelman laskemiseksi.

On muuten ihan hemmetin kipeet menkat tälläkertaa. 

kp 49

Nyt on tullut satunnaisia menkkajomotuksia selkään ja alavatsalle. Jokohan ne kohta...

kp 42

Paskat! En tee enää yhtään raskaustestiä. Nytten sitten vaan kiukutellaan ja odotetaan menkkoja.

kp 40

oon ollu sisäisesti niin kiukkunen, kun me ei harrastettu seksiä tiistaina kun tuli ovulaatiolimantapaista limaa. Mistä hitosta sen pystys tietämään, että kp 36 sulla on ovulaatio-- vai oliko oikeasti?
Musta on alkanu tuntumaan, että tässä kierrossa mulla on vain menkat jääneet tulematta. On ne jääneet tulematta kerran aikaisemminkin.. se oli silloin 14 vuotiaana kun ne menkat alkoi.. sitten meni kaksi kuukautta ennen ku tuli seuraavat. Eli ei kai tää nyt niin tavatonta ole.

Turvotusta on vain vähän. Alapäässä tuntuu pientä menkkamaista jomottelua, mutta ei mitään kovia. Lämpöjä en ole mitannut, koska mulla suututtaa toi, ettei me harrasteltu ollenkaan tossa kp 13 jälkeen mitään.Ovulaatiotesti lähti tummumaan silloin kp 12, mutta koskaan en selvää plussaa saanut siihen.

Ei mulla muuta, ku että tää on NIIN perseestä!

kp 37

menkkamaiset juilinnat tuntemuksissa. Kiva ku perse rupeaa vuotamaan aina, kun on reissussa. Huomenna alkaa ja huomenna reissuun.

kp 35

Tämä on taas näitä kiertoja.

Kai mua nyt rankaistaan, kun tempaisin loput hormoonipillerit ihan itsenäisesti naamariin, ettei tarvi heittää kalliita mömmöjä roskiin.

kp 15 tosiaan alkoi se hiivatulehdus ja kp 14 jälkeen ei olla seksiä harrasteltu. Odoteltu vaan menkkoja alkavaksi.

En tiedä mitä jälkiovulaatiota se nyt oikein puskee, kun limat on samanlaista venyvää munavalkuaista kuin oviksen aikaan. Lämmöt ei oo koko kierron aikana nousseet yli 36.2, tosin aika harvakseltaan niitä olen nyt mittonut. Ja aamusta tehty testi näytti negaa, mitäpä muutakaan.

En nyt sano, että hermot menee tän mun kroppani kanssa, mutta on se vähän raivostuttavaa odotella menkkoja alkavaksi, kun niiden tietää kuitenkin alkavan.