..ei kun jatkan painajaisten näkemistä

peikot, mörköt ja paholaiset eivät halua pysyä poissa minun elämästä.

En ole jaksanut kirjoittaa meneillään olevasta lahjasoluhoidosta, koska tiesin tavallaan että minun elämässä se menee vituralleen - niinkuin menikin.

Meillä alkoi tähän kiertoon hoito. Aloin syömään progynovia ja kävin ultrassakin, jossa kaikki oli niinkuin pitää. Vointi oli ihan hyvä, jos ei oteta huomioon ripulia, joka on jatkunut elokuusta asti. Ajattelin sen johtuvan särkylääkkeistä. Söin niitä melkoisesti silloin elokuussa, kun ei ollut varaa sairastaa. No nyt on. Ja sitten kunnolla.

Sain viikko sitten tulokset kalpro-arvosta, joka oli lähemmäs 2000 (viitearvo maksimi 100). No niin. Se siitä sitten. Vituiksi meni. Peikot hyökki taas mansikkamaalle.  Eli meillä lahjasoluhoito etenee.. ilman minua. Alkiot menee pakkaseen ja katsotaan sitten joskus keväällä/kesällä joko tulehdus saatu kuriin.

Ainakin elämä pysyy tasapainossa. Valmistun kohta maisteriksi. Ja samalla sairastun krooniseen suolistosairauteen. ..ttu!

heräänkö vai löydänkö uuden unen

Viitisen vuotta sitten suljin silmäni maailmalta. Laitoin ovet ja ikkunat tiukasti kiinni, ettei ulkona odottava mörkö pääse sisään. Täällä sisällä on välillä ollut mukavaa ja lämmintäkin. On ollut helppoakin, ja ennenkaikkea turvallista. Joskus on aivan unohtanut, että on vain pienessä mökissä metsän keskellä ja että ulkona on kokonainen maailma.

Nyt olen kuitenkin havahtumassa siihen, että viisi vuotta meni. Tuttuun ja turvalliseen tuudittautuminen on päättymässä. Olisi uskallettava avata ovi ja katsottava mörköä silmästä silmään.

En ole halunnut ajatella elämää opintojen jälkeen. Syvällä jossain toivoin, että elämä ei jatkuisi sellaisena, kuin se oli ennen. Toivoin, että mörkö olisi kuollut nälkään ja mennyt pois. Mutta nyt näyttää siltä, että minua odottaa entistä kiukkuisempi ja nälkäisempi mörkö, kun kohta joudun tuon oven avaamaan. Kunpa jostain aukeaisi salakäytävä.

kp1

En ole kirjoittanut, koska yritän selvitä huomiseen. Meinaan hajota tähän kiireeseen. Ja kaikki elämässä ahdistaa. Ihan kaikki. Haluaisin heittää kortit ilmaan. Aloittaa kaiken alusta. Unohtaa itseni ja löytää uuden minäni. Ajattelen jopa, että uusi parisuhde uudelta pohjalta voisi olla paras ratkaisu. Joku, jolle olisin lapseton ihan heti. Ei tarvetta potea jatkuvaa syyllisyyttä toisen turhista odotuksista. Eikä tarvetta tuottaa pettymyksiä maahan tipahtaneiden enkeleiden vuoksi - niin minun enkelini tulevat aina lopulta alas. Eivätkä ne edes lennä kovin korkealle.

Väsynyt. Niin hemmetin väsynyt tähän kaikkeen.