Fhutumm! Siltä se tuntuu. Lapsettomuus noin konkreettisesti aika-ajoin. Kuten tänään, kun postiluukusta tipahti ivf-hoidon ohjelma ja aikataulu.
Tätä minä tarkoitan blogini otsikolla. Elämäni on mansikkamaa. Siinä on ihan hyvä olla. Maa, joka on tumman sinertävä siksi, että kaikkea toivomaani en ole saanut, enkä ehkä koskaan saa. Peikkoja siksi, koska lapsettomuus tulee esiin kivien ja kantojen takaa aina ja aina ja aina, vaikken edes yrittäisi niitä sieltä huudella tulemaan.
No mutta siis nyt on aika ja nyt on hoito-ohjelma. KÄÄK. Siltä minusta nyt tuntuu. Iso kääk, oikeastaan. Tätä me halusimme, minäkin halusin. Eikö sen jonon pitänyt olla puoli vuotta? Miten se aika jo nyt tulee? Se tulee niin pian. Lapsettomuuden konkretia tulee elämään taas ja heti vuoden alusta.
Minua ei oikeastaan olisi harmittanut pitempikään tauko. Hoidot tekevät tästä lapsettomuudesta niin todellista, että siksi se on osittain raskasta kestettävää. Jos ei ole hoitoa, on toivo siitä, että no sitten hoidoissa voi onnistua. Entä sitten kun hoidot eivät onnistu? (heh, huomatkaa sanavalinta: Kun eikä jos) No pessimisti ei pety (uskoo ken haluaa).
No mutta siis näin meillä. Tammikuussa ensimmäinen ivf-hoito. Tänään kiertopäivä 14 ja olotilasta en osaa sanoa yhtään mitään. Ovuloin tai sitten en ovuloi. Viikon on maha ollut kipeä, jonka tietysti nyt ajattelen johtuvan endometrioosista, jota minulla ei ole edes todettu.
Sekavaa. Pitäisi olla iloinen, että pääsee jatkamaan hoitoja, mutta kauhunsekaisin tuntein mietin piikkejä, punktioita, hormoonihirviötä, kipuja, turvotusta, ja ihan kaikkea.
Ei niitä kannata pelätä ;) kannattaa nauttia tästä ajasta ennen hoitoa.
VastaaPoista