Minulla on mieletön tarve saada joku oma perinne tähän vuodenaikaan. Vaikka se poikkeaa siitä mihin valtaosa yhteiskunnasta on ehdollistettu. Ihan täysin se ei tänä jouluna vielä onnistu, mutta yritystä sentään löytyy. Huomenna lähtee lento ulkomaille, mutta palaamme jo aatoksi takaisin. Koska koira on Miehen porukoilla hoidossa, joudumme nyt mennä sinne sitten aatoksi.Tarkoitus on ottaa gradun ainekset matkaan ja koittaa saada parin lomaviikon aikana kyhättyä jotain kasaan.
Haaveilen jo ensi joulusta. Ehkäpä silloin pääsemme pitemmäksi aikaa pois tästä maasta ja näistä rutiineista. Ehkä se on pakoa omasta elämästä, tai sitten ne on ne muutoksentuulet, mitkä puhkuu ja puhaltaa nyt ihan tosissaan. Repimällä revin itseäni irti aiemmasta minuudesta. Ja se tekee välillä tosi kipeää. Ei ole helppo tie muuttaa omaa identiteettiä, etenkin kun osa ympärillä olevista ihmisistä ei voi ymmärtää sitä, että on olemassa muitakin polkuja olemassa joita voi kulkea. En minä itse tätä polkuani valinnut, siitä nyt vain tuli meille kuljettava.
En täysin ole polkenut vaaleanpunaista haavetta suohon. Eikä se kai ole tarpeenkaan. Adoptio, luovutettu soluhoito, tai mikä ikinä onkaan se meidän tie, on kuitenkin useamman vuoden päässä. Siihen asti elämästä on pakko löytää muita asioita, joiden takia jaksaa nousta aamuisin. Nyt minä vielä kuitenkin painan pääni iltaisin tyynylle, ja pidätän kyyneleitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti