lauantai 11. elokuuta 2012

kp 18

Ensimmäinen kierto siis menossa noiden vitamore total -luontaistuotteiden kanssa. Sinällään voin yhtyä keskustelupalstallakin löydettyyn, että seksihalut on kyllä lisääntynyt. Nyt sentään jaksaa tehdä vähän edes mieli, kun clomikuurin jälkeen tuntui koko touhu ihan vastenmieliseltä. Muuten en osaa sanoa onko ollut mitään muuta vaikutuksia. Ainakaan ovulaatiokipuilua en ole huomannut. Kun joinakin kuukausina aivan selkeästi yhtenä päivänä kuusta tulee sellainen jomottelumuljutus alavatsalle, niin tässä kuussa vain pientä tasaista jomottelua. Ei piikkejä jomottelussa. Lämpöjähän en saanut enää mitata, ja pystyinkin olla mittailematta (jonkin aikaa). Sitten retkahdin. :( Hyi minua! ja anteeksi. Olen selkeästi lämmönmittausriippuvainen.  No, joka tapauksessa lämmöissä kp 13 aikoihin ne tipahtivat 36,5sta 36een ja vasta tänään sitten nousivat takaisin tuohon 36,5een. Eli jos nyt johtopäätöksiä tästä pitäisi taas vetää, niin ei varmaan tarvitse tässäkään kuussa jännittää, että jokohan sitä nyt onnistuisi.

Limoista ei pysty myöskään tässä kuussa tekemään minkään sortin johtopäätöksiä, koska kiitos vitamoren, niin tässä kuussa meillä on ollut oikein mukavia hetkiä mieheni kanssa. Ja sehän vaikuttaa suoraan lima-analyysiin.

Olen tässä miettinyt, olisiko tämä kierto hyvä kierto käydä progesteronikokeessa. Sinällään kun muusta elämäntilasta johtuen ei nyt ennen ensivuotta muutenkaan ole mahdollista aloittaa hoitoja, niin ajattelen sitten etten nyt niin innolla hingu sinne verikokeeseenkaan. Lähete silti on. No .. jää mietittäväksi. 

Eli elämä jatkuu ja ensi vuosi ja hoitojen alkuun tosissan polkaiseminen lähenee omaa verkkaista tahtiaan. 

2 kommenttia:

  1. Tosi tympeää, ettei oteta asiakkaaksi ennen vuodenvaihdetta. Menet nyt ainakin sinne verikokeeseen, onhan sekin eteenpäin. Nuo lima- ja lämpötila-analyysit saa kyllä minunki puolesta unohtaa. :) Itselläni lämpötilat on aina seilanneet miten sattuu, eikä todellakaan kierron mukaan. Limassa on sentään ollut toisinaan suuriakin merkkejä, mutta siitäkään ei aina tiedä menikö se h-hetki jo vai vasta tulossa.. Kirjoitit aikaisemmin kaikista konsteista, joita olet kokeillut ja tyrmäsit foolihapon. Suosittelen sitä kuitenkin (tai ihan jopa monivitamiinia, jossa on foolihappoa), vaikka siitä ei suoraan raskautumiseen olisi hyöytyä. On tutkittu, että se vaikuttaa sikiön aivojen yms. kehittymiseen ja kun tulee raskaaksi, foolihappovarastot tulisi olla täynnä jo valmiiksi ja se vaatii yleensä jopa useamman kuukauden syönnin etukäteen. Suosittelen myös Conceive Plus -liukuvoidetta. :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitti vinkistä ;) Sitä ei tosiaan vielä olekaan kokeiltu.

    VastaaPoista