vapaapäivät! Miksi ne on keksitty? 17 tuntia tyhjyyttä ja illan odottamista, että pääsisi nukkumaan.
Mitä lähemmäs kevät tulee sitä enemmän ajattelen, etten tahdo sen tulevan. Haluan ihmeen. Haluan lapsen ilman hoitoja. Saako näin joulun alla sanoa ajatuksensa ääneen. Pian kohta sitten taas nöyränä pistän suuni suppuun ja painan pään alas.
Ajattelen enemmän elämää ilman lapsia, kuin lapsettomuushoitoja ja niiden mahdollisia tuloksia tai tuloksettomuutta. Minulla ei ole enää sellaista poltetta uskoa siihen, että hoidoilla voisi onnistua. Totuttelen ajatukseen adoptiosta. Suren, että mies vain toivoo hoitojen onnistuvan. Ei kai se väärin ole? voimat toivomiseen minulta ovat silti ihan kokonaan loppuneet. Loppuneet jo ennen kuin ovat alkaneet.
Eilen mietin miehen roolia tässä kaikessa. Mietin sitä, miten ulospäin viileitä ja rauhallisia ja kärsivällisiä miehet tämän koko asian kanssa ovat. Samaa mietin jo edellisessä elämässä. Sitten...
Tottakai miehet ovat kestäviä, tyynejä, turvallisia. Luulen, että mies ajattelee, että hänen pitää tukea, koska näkeehän sen toopekin, että koko asia tekee hirmuisen kipeää jo ajatuksenakin. Saati ne itkukohtaukset, mitä silloin tällöin tulee, kun ei enää jaksa tunkea kaikkea sisäänsä. Välillä täytyy päästää jotain uloskin. Ja koska yhdessä asutaan, niin salaakaan toiselta ei niitä itkuja voi itkeä. Ja hyvä mies tahtoo suojella puolisoaan pahoilta asioilta. Luulen, että mies osoittaa huolensa olemalla tukena. Olemalla vakaa. Olemalla kestävä. Voin olla väärässäkin...
Minun oli nyt kommentoitava tätä mies asiaa :)
VastaaPoistaMeillä on juurikin noin. Olin jo suorastaan vihainen miehelle, todella pettynyt. Hän ei juurikaan tunteitaan ole näyttänyt ja minä ajattelin että hän on jo unohtanut, laittanut asian sivuun, että vain kolme kuukautta sitten menetimme pienen tyttäremme. Kunnes vertaistukiryhmän tapaamisessa hän sanoi juurikin noin, hän haluaa olla vahva minun takiani. Hän haluaa kannatella minua kun minä suren. Joten annan hänen tukea, jos se on sitä mitä hän haluaa tehdä. Auttoi tosin kuulla se häneltä, koska oikeasti jo ajattelin että hän vaan ei välitä. Uskon, että olet hyvinkin oikeassa ;)
Kiitos kommentistasi. Miehet kasvatetaan tuohon: "isot pojat eivät itke" -tyyliin. Ja ehkä naisilla noilla hormooniheilahteluillakin voi olla oma osansa asiaan. Parhain päinhän me kaikki näitä koettelemuksia koetamme tarpoa läpi. Tapoja on kai yhtä monia kuin kulkijoita. Yksin kaksin kaksin yksin yhdessä....
VastaaPoista