Tajusin, etten enää koskaan tule kokemaan sitä tunnetta, jossa vilpittömästi on innostunut ja onnellinen siitä hetkestä, kun yhdessä yritetään tehdä lasta. Lapsenteko on meille jotain muuta kuin Innostusta, jännitystä ja hikeä rakkauden leikistä.
Hikeä se kyllä on, mutta rakkauden leikki on muuttunut työksi.
Vertakin se on, verikokeiden sekä aina ja aina uudestaan alkavien kuukautisten muodossa.
Ennenkaikkea lapsenteko on meille kyyneliä. Tai enemmänkin minulle. Mies vain yrittää olla vahva. Ja vahvuus saa elämän näyttämään välinpitämättömältä lapsettomuutta kohtaan, vaikka asia ei kuitenkaan niin olisikaan. Kyyneleet, joita mies ei vuodata. Kyyneleet, jotka minä nieleskelen sisääni. Kuvittelen kai voivani kyynelin sammuttaa toiveet, jotka kytevät.
Surkeeahan se on kun jostain niin kauniista ja luonnollisesta tulee jotain aivan muuta... Koittakaa kestää, jospa siellä lopussa olisi se palkinto. Koittakaa puhua, ettette unohda toisianne.
VastaaPoista