lauantai 19. lokakuuta 2013

kp 19

Minulla olisi kysymys teiltä, jotka olette jo ehtineet hoitoja menemään pidemmälle. 

Aina puhutaan siitä, ettei saisi stressata. Kuinkahan paljon tuo stressi tosiasiallisesti sitten voi vaikuttaa, koska meidän ensimmäinen punktio olisi ajoitettuna viikolle 6. Ja viikolla 8 olisi suhteellisen vaativa tentti. Mitä mieltä olette, onko tuosta tentistä enemmän haittaa vai hyötyä? Auttaisikohan se viemään ajatukset toisaalle? Tosin tentistä itsestään tulee aivan varmasti stressiä. 

Kierrossa mennään jo puolivälin paremmalla puolen. Ikävää muljuamista vasemmalla ja oikealla, mutta ei muita pms-oireita tälläkertaa. Vaan vieläpä niitä ehtii tulla. 

4 kommenttia:

  1. Itse juuri äsken plussanneena olen vakaasti sitä mieltä, että sitten kun kaikki menee oikein, mikään stressi maailmassa ei sitä estä tapahtumasta. Se kiinnittymiskramppi oli niin voimakas, että en pystynyt kuin jähmettymään paikalleni.

    Vaikea sanoa, mikä on muna ja mikä kana: auttaako positiivinen mieli onnistumiseen vai aiheuttaako onnistuminen positiiviset ajatukset. Hoidon alusta asti on ollut hyvä tunne tästä, ja aiemmin hyvä tunne ei ole onnistunut, vaikka kuinka olen tsempannut itseäni positiivisuuteen.

    Jos sanoisin itselleni vuosi sitten neuvon, se olisi: älä stressaa stressin määrästä. Sillä ei ole väliä. Hoidot on niin tehokkaita, että pieni tenttistressi siinä sivussa on yhdentekevää.

    VastaaPoista
  2. En oikein usko että stressiä voi poistaa hoitojen ajaksi ;) helpompi varmaan vaan että on jotain ihan muuta mihin keskittyä piinan ajaksi.
    Meidän toinen hoito muuten osuu samaan aikaan ku teidän eka ja mulla alkaa leikkaussaliharjoittelu viikolla 8... eli taas harjoittelun alkuun tulee noi hoidot. Jokseenkin dejavu tunne tulee jo nyt koko hommasta :(

    VastaaPoista
  3. Heips,

    Lueppa tämä
    http://kauankaivattu.blogspot.fi/search?updated-max=2013-07-29T10:21:00%2B03:00&max-results=15

    En tiedä saanko ton linkin toimimaan mutta siis kyseessä blogi nimeltä kauan kaivattu ja teksti nimeltä "älä stressaa". Suosittelen todellakin lukemaan. On antanut ainakin itselle hurjasti toivoa.

    VastaaPoista
  4. arvasin, että täältä löytyy kokemusta! Kiitos teille! Eli ehkä se on tosiaan ihan hyvä, että on tentti tulossa samoihin aikoihin. Onpahan muuta mietittävää.

    VastaaPoista