Ajattelin lopetella tuota akupunktiohommaa. Kun en oikein usko, että siitä olisi apua tähän lapsettomuuteen ja sellaisen "hermot pinkeänä" -olotilan sain hoidettua jo pois, niin en nyt näe juuri syytä ravata sielä makoilemassa.
Ja sitten ehkä yksi typerimmistä syistä ikinä, myös tuolle käymisen lopettamiselle on se, että tää hoitaja on niin kamalan luottavainen siihen, että mun kohdalla akupunktio auttaisi lapsettomuuteen. Voitte vaan arvata, mitä mielessä oli, kun 9 vuoden jälkeen joku sanoo, että jostain voi olla apua. No AHDISTAVALTA! Olen taistellut itseni kaivonpohjalta useamman suon läpi tähän hetteikön reunalle.. Tuntuu ihan siltä, niin kuin joku yrittäisi työntää minua takaisin siihen suohon antamalla edes rippeitä toivonjämistä. Ei lapsettomalle saisi antaa toivoa. Ei yhtään. Se on pahin mahdollinen virhe sellaiselta, joka ei tiedä mitä lapseton joutuu läpi käymään.
Sitten tulen siihen, mitä vertaistuen "toiveet" antavat. Itse koen toisen lapsettoman "Toivottavasti se nyt olisi siinä, jospa se nyt tärppäisi" -kommentit ihan eri sfääreissä. Tavallaan tiedän, millaisen tuskan läpi noita sanoja sanotaan toiselle. Sitä toivoo, ettei kukaan joutuisi läpikäymään tätä helvettiä enää yhtään kauemmin. Ja samalla pelkää, että lopulta jää yksin "asemalle". Uskon, että toisen lapsettoman onnentoivotukset eivät kumpua tyhjinä sanoina, vaan niiden takana on sama tuska jota itse tuntee päivästä toiseen.
Jännä, miten eritellen sitä ottaa vastaan samasisältöisen viestin sanojasta riippuen. Sanoja saattaa tietämättänikin kuitenkin olla tahattomasti lapseton... no ehkä ei kuitenkaan. Lapseton ei noin valtoimenaan heittelisi toivonmurusia ilmoille. Lapseton toivottaa onnea nöyrän pilviharson läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti