kp11

En ole aikoihin kirjoittanut itselleni, olenkohan unohtanut miten se tapahtuu. No katsotaan.

Yritän tässä etsiä kadonneita tunteitani. 

Ainoa tunne mikä minussa on se etten halua tuntea mitään. Ja sitten kun se tunne ryöppy tulee niin se tulee tulivuorenlailla pursuten ja räiskyen.  Se mitä isälle pari kuukautta sitten tapahtui, todellakin tuntui. Eniten ehkä pelottavalta. Isä on ainoa ihminen maailmassa johon olen koskaan voinut luottaa. Kaikista hankaluuksista huolimatta isän lähellä ja neuvoja kuunnellen elämä tuntuu paljon turvallisemmalta.

Olen saanut niin monta kertaa pettyä miehiin, etten enää jaksa uskoa kenenkään olevan minun arvoinen. Tai ehkä minä etsin samanlaista luottamuksentuntua, mitä tunnen isää kohtaan. Ja on vaikea päästää ketään lähemmäksi, kun aina kun annan toiselle mahdollisuuden ansaita minun luottamusta, niin yleensä se menee vain poskelleen eli saan taas kerran pettyä. 

Olen kasvanut ajattelemaan, ettei minun kuulu olla kenenkään kanssa, tai ettei minun kuulu jakaa elämääni kenenkään kanssa, vaan pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin olemaan vahva itsekseni. Selvitä kaikesta, tavalla tai toisella (kuten isäni sanoisi). 

Samalla tavoin ajattelen lapsettomuudesta. Minun taakkani on kestää se. Ei sitä taakkaa muuten olisi annettu. Olen vuosien saatossa oppinut tekemään päivistäni siedettävän, vaikka kävelenkin pieni harmaa pilvi yläpuolellani. Osaan silti nauraa. Osaan olla tyytyväinen elämääni. Kunhan vain saan aikaiseksi pieniä saavutuksia. 

Niin. Pieniä asioita. Minulle pienet asiat ovat niitä suurimpia asioita. Tähän astisen elämäni suuret asiat ovat olleet lähinnä yhden maailman loppuja, mutta toisaalta uuden alkuja. Mutta en ole moneen vuoteen enää toivonut, että elämässäni tapahtuisi mitään suurta. Suurten asioiden tapahtuminen pistää pysähtymään. Ja sitten se tulee. Se muistutus siitä, että minä olen minä. Ollut tällainen työmyyrä pimeissä onkaloissa jo monen monta vuotta. Tietämättä kai paremmastakaan. Onnellinen oman aherruksensa keskellä. 

Enkä ymmärrä mikä siinä on pahaa. Tehdä päivästään sellainen, että on tyytyväinen. Onko pakko ajatella päivää pitemmälle? Jos siten voi nauttia elämästä. En minä kuitenkaan voi huomista muuttaa. Se menee niin kuin sen on tarkoitus mennä. Mutta tänään voin tehdä asioita, joilla saattaa olla vaikutusta myös huomiseen. Ja teen ne tämän päivän tunteilla. En siksi, koska haluaisin asioiden olevan tietyllä tavalla huomenna. 

No jaa.. enpä tiedä sainko vastausta tunteistani. Mutta elämä on ihan hyvä näinkin.. yhdessä pienen surupilveni kanssa.