kp 6

Eilen illalla oli kunnon puukonisku vatsaan, ettei vähään aikaan ole ollutkaan. Auts. Rupesin sitten miettimään, että pitäskö tässä vaatia että endoa tutkitaan paremmin? Vai otanko asian puheeksi vasta kun seuraavassa hoitokierrossa olen naamatusten lääkärin kanssa. En nyt jaksais millään tätä koko touhua. Haluaisin olla rauhassa ja erossa koko lapsettomuustouhusta nyt kun hoitoja ei ole akuutisti päällä. Ja sitten tää mun paska kroppani alkaa vihoittelemaan. Mä kypsyttelen tässä itseäni kohti adoptiota. Voin jo nähdä kuinka kivaa meillä on perheenä. Me miehen kanssa touhuamassa kaikkea kivaa retkeilystä rapakossa hyppimiseen parin adoptoidun mukulan kanssa. Haaveilemme sisaruksista, mutta katsoo nyt kuinka se haave tässä matkan varrella vielä elää. Maavaihtoehtona meillä on Venäjä, joskin vähän pelottaa, miten se byrokratia tuolla rajan toisella puolen oikein elää tässä vielä. Eilen tosiaan VIHASIN taas mun kroppaani.. sama se jos se ei pysty saamaan aikaan jälkeläistä, mutta onko pakko vielä rääkätä "puukoniskuilla" alavatsaan.