Onko se sitten lapsettomuuden syy, vain onko se vain ominaisuus, joka minuun on sisäänrakennettu. Yksinäisyys.
Välit vanhempiini ovat lähes katkenneet. He ehkä eivät ole sitä tiedostaneet, mutta minä olen. Heille elämän ainoa tarkoitus on tehdä lapsi. Muu elämä on toisarvoista. Minä en sopinut siihen kuvioon.
Ystäväni ovat lähes kadonneet. En pysty puhumaan asioistani kenellekään ja niille joille vielä pystyn puhumaan, niin asiat ovat pinnallisia. Naispuolisia ystäviä minulla ei edes ole. Kaikilla on lapsi olemassa tai haaveissa. Ja no miesten kanssa niitä syvällisiä ei ole järkevääkään jutella. Eikä se puhuminen muuta tilannetta.
Rakas aviomieheni elää unelmaansa siellä jossain. Hyvä niin. Hyvä, että edes toinen meistä saavuttaa jotain.
Kunpa tämä puristus rinnasta menisi pois.
Lapsettomuuden syy sanoisin minä...mä olin kans ihan erakoitunu ja yksinäinen vielä joku aika sitten. Jossai välissä vaan kaik lukot lähti aukenemaan ja oon kavereille avautunu tästä shitistä, äitille avautunut ja varmaan naapurin mirkullekin avautunut...ehkä tää avautumien karkas pikkusen käsistä, mut ainakin nyt olen saanut ystäväni ja sukulaiseni takaisin elämääni.
VastaaPoistaTsemppiä <3 ja iso halaus, vaikkakin vaan näin virtuaalisesti
Hei! satuin tänne blogiin ihan sattumalta kun etsin tietoa tippaletkun osista :D ja en ehtinyt kun pari postausta lukea kun tuli olo, että nyt vain on pakko kirjoittaa tähän! Itse en ole edes hoitoihin saakka päässyt, mutta lapsettomuus on ollut osa elämääni jo kahdeksan vuotta ja koska munajohtimet on poistettu niin eipä vain lapsia tosiaan tule... Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia! terveisin, Elina
VastaaPoistaHei! Sulla onkin astetta rajumpi tarina kerrottavana. Vaihdetaan vaan ajatuksi. Oisko sulla sähköpostia tai jotain mistä aloittaa?
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista