tiistai 26. huhtikuuta 2016

varovaisia askeleita

Hiljalleen tuntuu, että alan kasvamaan ajatukseen lapsettomasta elämästä. Vaikka meillä ne 5 alkiota siellä pakkasessa odotteleekin, niin musta ei tunnu yhtään siltä että edes haluaisin koittaa siirtoa. En oikein osaa sanoa, että pelkäänkö epäonnistumista vai onko tämä vain yhden aikakauden ja tarinan loppu. Sisällä jossain vain tuntuu niin vahvasti, että tämä lapsettomuus alkaa olla nähty ja olisi ehkä jo aika kääntää uusi sivu. Sivu, jossa elämään kuuluu uran kehittämistä, itselle sopivia ihmisiä ympärille, maisemia, joita haluaa nähdä aamulla herätessä ja hyvää treeniä ja hyvää ruokaa. Pohdiskelen tällä hetkellä kovasti, että mitä minä oikein haluan. Ja haluanko olla onneton päivästä toiseen. Haluaako kukaan? Olen vain ollut niin kauan, etten oikein tiedä, mitä olisi elämä ilman onnettomana olemista.
Joka tapauksessa kerään voimia uuden elämän alkuun. Ja näin kesänkorvalla koen toiveikkuutta. Ehkä minä vielä pystyn.

2 kommenttia:

  1. Outoa on tää elämä ilman sitä onnetonta olotilaa...edelleen ihmettelen päivittäin miten helppoa ja kivaa voi olla. Vaikea on varmasti päätös ja voin vaan kuvitella miten paljon pohdintaa vaatii...tai no tiedänkin miten paljon vaatii, vaikkei meillä niitä alkioita ollut odottamsssa. Tiedän kyllä etten olisi enää yhtään hoitoa jaksanut, enkä tiedä olisiko meidän suhdekaan kestänyt enää yhtään sitä surkeutta.
    Tsemppiä ja hauskaa vappua :)

    VastaaPoista
  2. Voi kamala, voimia sinulle paljon <3!! Äitini teki 17 alkion siirtoa ennenkuin minut saatiin alulle. 10vuoden yrittämisen jälkeen tärppäsi. Älä luovu toivosta, aina on edes vähän toivoa. Voimia, jaksamisia ja oikein ihanaa kevään jatkoa ja kesän alkua !

    VastaaPoista