1.1.2004. - Vuodessa 12 pettymystä tekee yhdeksässä vuodessa 108 pettymystä. Eli tämän kierron pettyminen on nro 109. Ja vieläkin se satuttaa, suututtaa ja masentaa. Lyhyitä suruaikoja menetetyille munasoluille, perä perään. Siinä pitää käydä surutyön kymmenen vaihetta läpi melko haipakkaa vauhtia, että ehtii kunnolla suremaan seuraavaa. No joo, ehkä tuota ei suoranaisesti voi soveltaa lapsettomuuteen, mutta ainahan sitä jotain pitää yrittää.
Eilen tuli taas itku ja lämmöt tippu ja pms-oireet alkoivat.
En enää kysy, miksi ei meille? miksi muille? Kysyn, miten tämän asian kanssa oppii elämään?
..ja aika-ajoin pohdiskelen, että olisimmeko oikeasti niin kamalia vanhempia, että sen vuoksi ei. Mutta tuolle tielle on vaarallista varmaan sen syvemmin lähteä, ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
Olen tehnyt puhelinsoitosta lapsettomuuspolille ison valtavan mörön pääni sisällä. Voi luoja, kuinka vaikeaa minun on soittaa sitä puhelua. Pistäisin miesparan soittamaan puolestani, mutta ottaen huomioon, minkä näköinen kalenteri on jo tässä vaiheessa vuotta, voi olla parempi että soitan itse. Kunhan uskallan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti