maanantai 10. kesäkuuta 2013

kp 3

Ai että mua suututtaa!

Meillä mies on soitellu polille ja varaillut aikoja (ihanasti). Nyt kuitenkin homma jäi mun tehtäväksi ja tietäähän se mitä siitä seuraa. No jumalaton ahistus ja ärsytys.

Taustatiedoksi kerrottakoon, että asun sen verran syrjäseudulla, että joudutaan vähän kikkailemaan kahden eri hoitolaitoksen välillä. 

Sain ohjeeksi paikallisesta hoitolaitoksesta soittaa tuohon isompaan hoitolaitokseen ja kysyä, koska siellä on kesätauot (että onnistuuko iui tähän kiertoon). No tein työtä käskettyä ja isommasta hoitolaitoksesta sain vastaukseksi, että heillä on paikalla yksi lääkäri juhannusviikon torstaina ja perjantaina. Että jos varausajat eivät tule täyteen, niin sillä edellytyksellä silloin saattaa päästä hoitoihin, mutta hoitaja ei luvannut mitään. Isommasta hoitolaitoksesta kerrottiin, että juhannuksen jälkeen ajat rauhoitetaan heinäkuuksi synnyttäjille.

Soitin meidän paikalliseen hoitolaitokseen kertoakseni tämän tiedon hoitajalle. Hoitaja kysyi, että sainko nyt luvan aloittaa hoidot vai en? Minä totesin, että no kysyin, että koska on kesätauot, koska sitä minun käskettiin kysyä (ei sitä, että saanko aloittaa hoidot vai en). Sitten sanoin, että kertoivat, että ovat auki juhannusviikolla jne jne...

Lopulta sanoin (turhautuneena) meidän paikalliselle hoitajalle, että varataan se ultra nyt sitten ja mie rupean syömään noita lääkkeitä. Että jos ei onnistu niin sitte ei onnistu. Sitte mennään vaan omin avuin miehen kanssa.


Ärsytyksen syy numero 1:   Kukaan ei taida oikeasti tietää toistensa aikatauluista tai tekemisistä hoitopuolella yhtään mitään.

Ärsytyksen syy numero 2: Äänensävyistä paistoi läpi kiire ja ärsytys, kun soitellaan ajanvaraukseen eikä tiedetä mistään mitään. Potilaan tulisi olla itse itsensä diagnosoinut ja kaikki speksit pitäisi vain kertoa kuin apteekin hyllyltä vähimmän vaivan -periaatteen mukaisesti. Tuli sellainen tunne, että anteeksi kun olen olemassa. Anteeksi kun olen lapseton, ja haluaisin olla olematta. (En minä tätä valinnut itse.)

Ärsytyksen syy numero 3: Synnyttäjät. Niidenkö takia hoitoja ei haluta tehdä lapsettomille. Asia on ihan ookoo kun näin on, mutta ehkä sitä ei tarttis ääneen sanoa. Mulle ois riittäny vaan, että ois sanottu, että kesätauko on silloin ja silloin ja piste. En minä halua kuulla synnyttäjistä lapsettomuushoitojen yhteydessä mitään. Enkä muutenkaan. Heittäkää vain suolaa haavoihin.

Eli minä nyt sitten kuitenkin itse itselleni päätin, että aloitetaan hoidot ja mennään sitten joko inssiin tai sitten vain ovulaation induktiolla eli lääkkeillä, ultralla ja seksillä. Ultra-aika on varattu kierron päivälle 11.

Ja jumantsuikka se on mies, joka tästä lähtien hoitaa nuo ajanvaraukset. Minun  verenpaineet ei kestä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti