perjantai 4. lokakuuta 2013

kp 4

Mulla meinasi tulla tänään itku töissä. Puuhastelin siinä omiani, kun huonekaverin radiosta alkoi soida se ikuisesti kahdestaan -biisi. Piti nostaa ahteri tuolista, tallustaa vessan puolelle ja vetää muutaman kerran syvään henkeä.

Tämä on selviämistä. Päivästä toiseen.Enkä minä aina osaa pitää itseäni kasassa. Kunpa nämä asiat eivät tulisi työpäivään.


4 kommenttia:

  1. Halauksia sinne <3 Mä niin pelkään, että joskus joku kauhea olo tulee väärässä paikassa. Tai että reagoin jotenkin typerästi vaikkapa yllättäviin vaivauutisiin. Jatkuvaa pelkoa sosiaalissa tilanteissa siitä, että kunpa aiheet eivät eksyisi NIIHIN aiheisiin.

    Punaviiniä kiinnittymistä avustamaan on testissä täällä. On kyllä testattu ennenkin, mutta onpahan hyvä syy istua kynttilänvalossa punaviinilasi kädessä ;)

    VastaaPoista
  2. no niinpä.. vaivauutisiapa hyvinkin.

    Punaviiniä testasin itsekin joskus. Ja siitä inssikierrosta se muuten onnistui (hetkeksi). Sitten myöhemmin ei enää onnistunutkaan. Täällä kokeillaan nyt kaikki mahdollisimmat vita- ja hivenainetankkausta..

    VastaaPoista