kp 16

kp 14 ovuulaatiotesti näytti positiivista. Tänään lämmöt oli sitten sen 36,6. Eli varsin normaali kierto.

Kulunut vuosi näyttää niin mustalta monen blogikaverin kirjoituksissa. Ei se mitenkään auringonnousua ja onnenhekumoita ole täälläkään ollut, mutta se vain tekee niin kamalan surulliseksi havaita, että minun lisäkseni niin moni moni muukin muistaa tästä vuodesta lähinnä vain sen pettymyksen. Minulle tämän vuoden loppuyhteenveto samansisältöisenä on siis nyt yhdeksäs. Kunpa voisin luvata kanssasiskoille, että tuska helpottaa ajan saatossa. Vielä enemmän toivon, että kaipaavan sylit tulisivat täytetyksi, oli se täyte sitten ihan mitä tahansa.

Olen kai ehkä jo lakannut toivomasta - siinä sanan varsinaisessa merkityksessä. En oikeastaan ole toivonut enää aikoihin mitään. Voisin kai ajatella oman filosofiani olevan lähinnä sitä, että minulla on päämäärä (jonka olemassaolon yritän tietoisesti kiistää, jotta lieventäisin pettymystä). Päämäärän vuoksi teen tarvittavat toimenpiteet, mutta uskoa päämäärän toteutumiseen ei juurikaan ole (tai sekin on peittynyt suojelumekanismin sisään). Jäljelle jää siis rakkaus? Rakkaudestako minä ilmeisesti sitten ammennan voimani tähän kaikkeen. Kummallista kyllä (jos vain tietäisitte, kuinka antiromanttinen olenkaan).

Uutta aikataulutusta ei klinikalta ole vielä tullut. Aina hetkittäin se on käynyt mielessä, mutta lähtökohtaisesti haluan tietoisesti pyrkiä elämään ihan kaikelle muulle kuin lapsettomuudelle. Se ei lähde minusta pois. Se on tavallaan jo imeytynyt joka soluun kiinni niin tiiviisti, etten juurikaan enää edes huomaa olevani lapseton. Menee joskus jopa puoli päivää, etten muista haluavani lasta. Ja joskus menee useita päiviä, etten muista olevani hoitojonossa.

Monista erinäisistä syistä nyt voin myöntää, että minusta tuntuu hieman stressaavalta. Johtuu varmasti valtaosin helmikuussa tulevasta jättitentistä, työjutuista, laihdutusjutuista, hääjutuista, ihmissuhteista yms. Ja toki myös taustalla lapsettomuudesta. Äitiltä peritty migreeni tuntuu nyt orastavan. Nytkö se perintömigreeni puhkeaa? Ja tähän tyyneyden sekamelskaan minä lopetan vuoteni samalla etsien netistä sopivaa hierojaa tai ehkä jopa akupunktiohoitajaa. Olisihan se jotain uutta ja kokeilemisen arvoista?

Onko kokemusta akupunktiosta? Ihan vain rentoutumiseen… Haikaraa neulaset tuskin saavat lentämään meille.