keskiviikko 20. toukokuuta 2015

..muuten vain väsynyt

Sain kilpirauhasarvojen tulokset. Eikä niissä mitään ollut. Se perus TSH-arvo oli 2,4. Sitten ne muutkin arvot joita katsottiin, olivat ihan normaaleja. Eli ei minussa mitään vikaa ole. ..olen muuten vain väsynyt.

Olemme siis vielä jonossa (joskaan en ole saanut aikaiseksi lähetetty vielä sitä lomaketta, joka olisi pitänyt palauttaa). Halusin tavallaan ensin kuulla, mitä lääkärillä on sanottavaa ja kysyin, mikä muuttuu seuraavassa hoidossa vai muuttuuko mikään. Ja ainoa mikä muuttuisi olisi annoskoot heti alusta isommiksi.

Miksi minusta tuntuu, ettei se annoskokojen nosto vaikuta siihen, että munasoluja saataisiin enemmän tai että ne olisivat parempilaatuisia. Nyt minun on aivan pakko kysyä teiltä rakkaat blogisiskot... onko tässä enää järkeä, jos mikään ei muutu?

Olen koittanut viime viikkoina miettiä kovasti, että mitä hyviä ja huonoja puolia kolmannessa hoidossa olisi. Ja en usko enkä toivo enää onnistumiseen omilla soluilla. Ja sydän kallellaan murehdin, etten varmaan jaksaisi käydä kolmatta hoitoa läpi: piikit, hormoonit, pettymiset.. kaikki. Nyt on minun vuoroni miettiä, onko se oikeasti kaiken sen arvoista. Ja niin kuin kaikki muutkin aina toteavat, niin olisihan se, jos plussa pläjähtäisi tikkuun, vaan näillä pelikorteilla ei ehkä kannata kovin ruveta tuplaamaan.

Toinen (vai monesko lie) mietinnän ja ehkä jopa ärsytyksen aihe on viimeaikoina ollut tuo rakas aviomieheni, joka on muutaman vuoden minua nuorempi. Hän kun ei millään tunnu ymmärtävän, että minusta tuntuu että aika loppuu kesken, jos haluaa adoptoida. Nyt luovutussoluhoitoon ilmoittautuminen vienee hoitoyrityksen vuoden päähän. Eli sitten sen pettymyksen jälkeen olen 34- vuotias, kun vasta aloittelemme adoptiota. Onko se liian vanha aloittamaan adoption? Ja sitten se puskee päälle se ikäkriisi. Omasta äitistänihän tuli mummo 34 -vuoden iässä. ---niin. Nämä on niitä mustia vesiä, joilta pitää uida hemmetin äkkiä ihan sama mihin suuntaan. Mutta välillä.. aina välillä ne vain tulevat kummittelemaan. Ja helppoahan se ois olla vielä alle 30 vee ja elämä kiiltävänä kiitoratana edessä.

9 kommenttia:

  1. Tuo TSH on joidenkin käsitysten mukaan vähän korkeahko. Kävin itse Helsingissä asti hakemassa toisen mielipiteen kilpirauhasarvoihini ja se Helsingin tohtori siis kilppariasioihin perehtynyt sanoi mulle, että hänkin olisi aloittanut thyroxinin tuolla TSH arvolla lapsettomuuspotilaalle.

    VastaaPoista
  2. Niin siis mulla se arvo oli 2,5.

    VastaaPoista
  3. Mulla nostettiin Gonal-F annosta toiseen IVF:ään ja lääkäri sitten seurantaultrassa hihkui, että se olikin noin pienestä kiinni, että munasolut kasvaa paremmin. Toki hän totesi siihen perään, että kaavakin on kyllä eri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulle se sano, että kun on endo niin ehdottomasti pitkä kaava. Heh, helsinki on vähän turhan kaukana lähteä hakemaan toista mielipidettä. :D ehkä se pitää mennä tällä nyt vaan ja miettiä tosissaan että kannattaako enää ees yrittää omilla. Seki, että jos laatu ei parane vaikka määrää tulisi... tää on niin tätä.

      Poista
  4. Minulla TSH oli 1,8 ja kilpirauhaslääkkeet aloitettiin. Ei noita arvoja kannata ottaa turhan vakavasti.

    Munasolujen laatuun taas saattaa vaikuttaa se, mitä lääkettä käytetään. Itselläni noita vaihdettiin että saataisiin parempia munasoluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei, kiitti kommentista! Mielenkiintoista, että miten eri tavoin lääkärit tuota asiaa tulkitsevat. Mulla vaihdettiin puregonista menopuriin. tuohon kolmanteen olisi tarkoitus pitää menopuria. Lieköhän lääkärilläkin jo usko mennyt, kun ei enää jaksa miettiä muuta kuin annoskokoja. Muistaakseni sanoi jotain, että se on ihan sama mitä lääkettä käyttää... 8-O

      Poista
    2. Menopurilla pitäisi saada laadukkaampia munasolut, määrä on pienempi kylläkin. Mulla oli menopur viimeisessä hoidossa, mut eipä tuon ihmettä. Mulla oli tsh viimeks 1,5...eikä kuulemma mitään tarvii tehdä :(

      Poista
  5. Mulla nostettiin gonalin annosta 150 -> 250 ja vaikka hedelmöitys vaiheessa oli taas kerran iso kato niin viisi alkiota jotka pakkaseen saatiin oli parhaimpia tähän asti! Nähtäväksi jää alkaako niistäkään yhestäkään raskaus vaikka kuinka on parhaita ;/

    VastaaPoista
  6. Inhimillisessä tekijässä oli se Suomen johtava endokrinologi vieraana puhumassa kilpirauhasasioista. Hän sanoi, ettei saa liikaa tuijottaa labra-arvoja ja ihmetteli sitä, että toisille lääkäreille sairaus alkaa siitä, kun joku arvon menee jonkun tietyn rajan yli. Vaikka siis käytännössä sairas on alkanut paljon ennen sitä.

    VastaaPoista