Kävimme tänään viimeisen iui:n kontrolliultrassa, ja nyt lopultakin joku suostui kertomaan, miten tämä homma tästä jatkuu, kun (tuskin jos) iui:t eivät tuota haluttua tulosta. Ultrasta jäi vähän epämääräinen mielikuva. 9 mm kohdun limakalvo ja ilmeisesti yksi 10 mm ja yksi 15 mm rakkula oli samassa munasarjassa, ja ilmeisesti se ei edes löytänyt sitä toista sieltä (se kun tykkää mennä sinne kohdun taakse piiloon).
Perjantaina tehdään kuitenkin viimeinen iui. Sitten soitosta, pääsemme puolen vuoden ivf-jonoon. Eli hoidot jatkuvat aikaisintaan maaliskuussa. Eli tässä välissä on siis hyvin aikaa rutistaa maisterivaiheen aineopinnot pois alta. Sitten voi niiden loppujen helpompien kurssien kanssa kuluttaa aikaa samalla kun on rankemmissa hoidoissa.
Lääkäri esitti asian realistisesti. 20 % jää lopulta ilman toivottua tulosta. Meidän tulisi avoimesti parisuhteessa keskustella siitä, että kauanko hoitoja jatketaan (että riittääkö kerta vai kulutetaanko kaikki mahdollisuudet eli kolme kertaa). Lapsettomuudesta tulee puhua, miten elämä jatkuu, kun hoidot päätetään lopettaa?
Ehkä suojaan itseäni kohtaamasta tosiasioita, mutta olen jo ryhtynyt totuttelemaan elämään ikuisesti kahdestaan (+koira). Ehkä se ei niin kamalaa ole. Ehkä ei. Se on kuitenkin varmaa, että tuon asian prosessaamiseen menee aikaa enemmän kuin muutama kuukausi. Se kun on osa meidän tätä maanpäällistä elämää koko ikiaikaisen ajan sitten...
Minun lohdutusajatukseni on ainakin tällähetkellä se, että vuoden päästä menemme naimisiin ja sitten (häälahjaksi toisillemme ehkä) voimme laittaa adoptiopaperit vetämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti