Piinapäivät eli päivät ovulaation jälkeen, jolloin piinaillaan sitä alkaako menkat vai ei.
No täällä minun mansikkamaallani piinapäivät loppuvat aina kuukautisiin. Muusta en (ainakaan ääneen) uskalla toivoa mitään.
Ovulaation olisi siis pitänyt tapahtua kaikkien tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan maanantaina. Ja tiistaina alkoi selkäsärky, mikä oli aivan systemaattisesti mukana pms-oireena joskus kolme vuotta sitten. Nyt tämä "ihanuus"ko on sitten tullut takaisin. Samaten turvotus pompsahti päivässä mukaan pelikentälle. Ja oikeastaan vihaan näitä ovulaation jälkeisiä aikoja. Vihaan olla minä nämä tulevat kaksi viikkoa. Lahjoittaisin mielelläni oman kroppani jollekin toiselle nyt.
Joskus olen koettanut lisätä liikuntaa, että nämä pms-oireet helpottuisivat. Vaan tässä kierrossa ei lisätty liikuntakaan ole tuonut toivottua tulosta.
Käyn samalla sisäistä kamppailua pääni sisässä: Tämän kaiken kestäisin ja jokaisesta kipuilusta vain nauttisin, jos tietäisin, että se johtuisi jostain muusta, kuin edessä siintävistä menkoista. Eli tämän vitutuksen, turvotuksen, säryn ja mielialan ailahtelun loppuhuipennukseksi kaiken kruunaa viisi päivää vuotava alapää. Piinapäivät - in deed.
Niinpä. Piinapäivät on varmaan osuva sana, kun alkaa lasta yrittämään. Tässä vaiheessa sitä vaan laskee, koska kuukautiset alkaa ja milloin maha näyttää taas normaalilta, eikä turvonneelta pullataikinalta.
VastaaPoistaAinoa hyvä puoli itselläni noissa ovulaation jälkeisissä päivissä on, että yöni nukun hyvin. Kun taas kuukautisista ovulaatioon hyörin ja pöyrin ja valvon. Ja varsinkin nyt, kun Clomit hikoiluttaa läpi yön.
Hei muuten, piti vinkata sulle sellaisesta (mikä ei kylläkään auta raskautumaan, hehhheh :D), mutta helpottaa tätä kommentointia.
VastaaPoistaSulla on toi sanavahvistus päällä kommenteissa. Jos haluat ottaa sen pois, niin: Asetukset -> Tekstit ja kommentit -> Näytä sanavahvistus: Ei.
clomit saa just ton aikaan mullakin. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii...?
VastaaPoistaTuo sanavahvistus on aika inhottava kyllä joskus, kun ei saa mitään selvää kirjaimista (onneksi sen voi vaihtaa sitä ympyräkuviota painamalla). Mulle tuli jotain ihme roskapostia kommentteihin, kun ei ollut tuota sanavahvistusta.. siksi sen sillon pistin.
Voinhan mie kokeilla ottaa sen pois siihen asti jos tulee taas jotain roskapostia kehiin. :D
Ai jaa, voi ei. Mä vaan ajattelin, ettet oo huomannut ottaa sitä sanavahvistusta pois. En tajunnut, että se on joillakin käytössä ihan tarkoituksella. Mutta ehkä se kannattaa pitää, jos sulle on sellaista roskapostia tullut.
Poista:)