sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

kp 27

Kuudes sumuttelupäivä polkastu käyntiin. Ei ole tullut mitään kovin kummempia sivuvaikutuksia. PMS-oireet ovat lieventyneet, mutta se ei varmaankaan ole haittavaikutus.

Maanantaina kp 21, kävin hiihtämässä ja hiihtolenkin jälkeen kurkku tuli hiukkasen kipeän tuntuiseksi. Monta päivää ihmettelin, että meinaako se nuha tulla vai ei, kun kurkkua vain aristaa, mutta muuten olo tosi terve ja energinen. Ehdin jo miettiä, että johtuuko orastava kurkkukipu suprecurista, mutta todennäköisempää kai on, että flunssa-aalto on saapunut tähän huusholliin.Toissapäivänä sitten nenä alko mennä tukkoon. Ja tänään onkin jo sairaampi olo, kuin kertaakaan tällä viikolla. Mutta edelleenkin tuntuu, että voisin olla sairaampikin nuhani kanssa. Ihme nuhatauti.

Googlesta olen koittanut hakea tietoa, että mitenkä sumuttelut ja nuha sopii yhteen, mutta ilmeisesti nenän tukkoisuudesta ja siitä, että joutuu niistämään viimeistään tunnin päästä sumun laittamisesta, ei pitäisi olla haittaa? No sepä nähdään reilu viikon päästä sitten. Nyt kuitenkin näyttää, että tämä nuhatauti iskee kohta kunnolla päälle. Taitaa tulla lepopäivä liikunnasta tänään.

Menkkojen pitäisi siis alkaa käyttöohjeen mukaan viimeistään ylihuomenna. Niitäpä sitten tässä odotellessa.

Katsottiin eilen miehekkeen kanssa elokuvaa, joka oli sellainen yhteiskunnallisesti elämän peruskaavaa noudatteleva. Lapsia tulee rakkauden hedelmänä silloin kun keksitään, että nyt semmoinen keksitään tehdä. Elämän suurimmat  kriisit ovat sydänsuruja ja läheisten kuolemia.  (enkä nyt tarkoita, etteivätkö ne olisi kriisejä siinä missä muutkin kriisit). Mutta lähinnä tuo lapsentekopuuha.. Noin se tapahtuu: Tuosta noin vain.. Jep. ELOKUVISSA.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti