lauantai 22. maaliskuuta 2014

kp 11

Elämä tuntuu painajaiselta. Josta ei vain voi herätä. Välillä katson epätoivoisena kelloa ja ajattelen sen kulkevan sekunti sekunnilta kohti tulevaa punktiota. Ja se on aika pelottavaa. Minun rankin lääketieteellinen toimenpide on varmaankin ollut verikoe. Eniten pelkään sitä avuttomuuden tunnetta, kun makaan hoitopöydällä jalat levällään, enkä voi juosta karkuun. Alentavaa ja lamaannuttavaa.

Tässä jakautuneessa maailmassani olen toisaalta lähdössä tänään sovittamaan häämekkoja. Ihan jännittävää. Ja välillä tulee mieleen, että jos tuleva hoito onnistuu, niin olen häiden aikaan raskausviikolla 20 (tai jotain). Eli ei varmaan kannata löytää unelmiensa hääpukua nyt?
Olen vuoden alusta asti enemmän tai vähemmän päättäväisesti yrittänyt saada timmimpää kroppaa (joo on vähän pinnallista), mutta kerrankos sitä naimisiin mennään. Paino on tippunut 62 kilosta 58,5 kiloon, ja senttejä on jonkin verran lähtenyt.

No ja niinhän siinä sitten kävi, että löysin unelmieni häämekon!! Ja jätin sen sinne kauppaan!! Hitto!! En minä uskaltanut sitä ostaa, jos hoito onnistuu. Todennäköisyys siihen on jotain 1/3.. Sanoin liikkeessä, että jos tämä on minun puku, niin se on täällä vielä 3 viikon päästäkin. Ja sitten kyllä haen sen! Siis jos hoito epäonnistuu.  


Ehkä en pohjimmiltaan usko hoitojen onnistumiseen, joten en ole löytänyt niille "parempaakaan ajankohtaa". Tavallaan haluan käydä edes kerran ivf:ssä ennen kuin alan todenteolla valmistamaan itseäni adoptiohakemusta varten.

Toisaalta. Sekunnin murto-osan ajan erehdyin toissapäivänä miettimään, millaista olisi olla raskaana, millaista olisi saada meidän yhteinen rakkauspakkaus kotiin. Millaista elämä olisi nelistään (Mies, koira, lapsi ja minä). Vaarallisia ajatuksia.

7 kommenttia:

  1. Tuttuja tunteita, vaikken häämekkoja sovittelekaan. SItä vaan jumittaa ja miettii, entä jos onnistuu...sit ei voi sitä ja tätä...kaikki on jotenkin hollilla ja odottamassa seuraavat viikot.

    VastaaPoista
  2. Mulla oli kans toive lapsesta kun häämekkoa sovittelin. Ostin haluamani mekon. Siinä samaisessa mekossa vietin häitäni raskausviikolla 19. Hiukan löystettiin vyötäröstä :) Nyt toista lasta toivottu 2,5 vuotta. Minkähän ison ostoksen tekis, jotta kohtalo huijaantuis taas?
    Osta se unelmamekko jos siltä tuntuu! Myyt sen sitten eteenpäin, jos ei mahdu mahan ympärille :)
    -Terhi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta sellanen urheiluauto, joka ei ota huomioon kasvavaa perhettä? En mä taida kuitenkaan uskaltaa ostaa sitä mekkoa :) Se oli nyt jo niin nippanappa vatsan kohdalta, että siinä ei ole kyllä yhtään lihomisen varaa. Pari senttiä laihtumisen varaa kyllä :) Mutta nyt saa sitten jännittää, kumpi onnistuu vai onnistuuko kumpikaan.. Sekin kun on mahdollista. Mutta se mekko oottaa mua jos se on mun. Ja jos ei oo, niin ainakin tiedän mitä lähden etsimään.
      Toivottavasti sullakin kohtalo lopulta huijaantuu.

      Poista
  3. Pakko muuten lohduttaa sen verran, kyllä se olo siitä helpottuu joku päivä...joku päivä löytyy joku pieni ilonaihe ja seuraavana uus, vähitellen huomaat päässeesi siitä painajaisesta ulos...ja saat elää taas. Voimia tulevaan, piinassa ollaan mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pahin painajainen tällä kertaa loppuu kyllä varmaan ihan justiinsa, jos selviän punktiosta ja kanyloinnista hengissä. Kiitos, että oot olemassa. Koitetaan selvitä ja katsoa maailmaa ilonaiheita etsien. Se helpottaa kyllä.

      Poista
    2. Ilonaiheita...tänään paistaa aurinko ja ulkona on lämmin...tuntui melkein kesältä ;)

      Poista
    3. On kyllä ollut hieno ilma. Piti ihan käydä illalla vielä hiihtämässä, sen jälkeen kun sai itkupotkuraivarit käsipainoille. Musta on tullut hormoonihirviö :D Mutta onneksi noi skitsahtelut on aika vähäsiä. Pääosin on ihan hyvä olla. Ei mitään tuntemuksiakaan. onko se sitten hyvä vai huono asia.. huomenna näkee ultrassa ehkä jotain.. .

      Poista