perjantai 28. maaliskuuta 2014

kp 17

Selvispähän tänään sitten syy lapsettomuuteenkin. Lääkäri ultrasi 1,5 x 2 cm suuruisen endometriooman.

Puregon ei oo mun lääke. Rakkulat kasvavat kituuttaen, vaikka annosta nostettiin. Silti nämä sankarit meinaavat, että punktioon päästään (jep.. noukkimaan varmaan raakoja soluja). Puregon nyt jatkuu samalla annoksella sunnuntaihin. Maanantaina irrotuspiikki illalla ja keskiviikkona sitten punktio. Lääkäri meinasi, että 5 voisi olla mahdollista saada. (ja niistä puolet on raakoja ja ne loput kuolee siihen petrimaljalle).

Mun pitäs ehkä löytää jotain positiivista asennetta tähän, mutta jos kaikki menee pieleen ihan alusta alkaen, niin revi siinä sitten ilosuutta. Mä haluan lopettaa tän hoitokerran tähän. Alottaa muutaman kuukauden päästä alusta ja ERI LÄÄKKEILLÄ! Miksi ihmeessä ne väkipakolla puskee hoitoa loppuun, vaikka rakkuloiden kasvu on hitaampaa ku vaivaiskoivulla.

Itku on koko päivän ollut tulossa tuossa kurkunpäässä. Kyllä se kohta tulee, kun kynä tipahtaa lattialle.

****
Ja mulla on tänään ruvennu tulemaan kunnolla ovislimoja tai jotain limoja kuitenkin ja runsaampana ku normaali kiertokuuna. Googlen mukaan kuuluu asiaan. 

6 kommenttia:

  1. Mä olin niin varma, että endo (sullakin, kuten varmaan mullakin) se siellä on. Hiton hitto! Sen yhden kerran, kun kirjoitit, mitä lääkäri oli sulle sanonut...

    Oon jostain lukenut, että suurella osalla selittämättömistä tapauksista on kuitenkin endoa.

    Ja perhana, että suututtaa! Miks toiset saa sellaisen taudin riesakseen.

    Kai ne lääkärit itsepäisesti uskoo, että vielä voi onnistua. Toivon kovasti, että he ovat oikeassa. Kun joskus yksikin riittää.

    Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi <3

      Olisin halunnut unohtaa sen yhden tohtorin sanat, mutta hyvähän se vaan on, että saa tietää. Sitten voi oikeasti lakata uskomasta "luomuihmeisiin".
      Enkä tiedä, millä ilveellä lääkärit sais oikeasti ottamaan tosissaan sen, että tutkisivat heti kunnolla jos epäilevät jotain. Ehkä tuolla julkisella ei niin jakseta/ole varaa panostaa. Ja toisaalta eihän se mitään muuta. Viallinen mikä viallinen.

      Poista
  2. Ollaan sit kunnolla samiksii, multa löytyy pikkusen isompi endometriooma ja munasolujen kasvu oli hiipunut...tiistaina punktio. Pitää vaan luottaa että kyllä se yksikin riittää. Alkaa vaan itelläkin toi harmooninen ja rauhallinen olo hävitä kun punktio lähenee...ei mua se punktio pelota, mua pelottaa ettei ne hedelmöity...

    Voimia, kyllä me tästä selvitään <3 (vaikka väkisin) ja itke jos siltä tuntuu...huuda jos siltä tuntuu (kannattaa ehkä jossain syrjässä se tehdä) tee just sitä miltä tuntuu! (Mä

    VastaaPoista
  3. Mä siivoon vaatekaappia ja huudatan stereoita (tai puhelimen nappikuulokkeita mut...) pitää jotenkin tää pelko ja kauhu purkaa...eli siivoon tänään, huomenna sit juoksen pitkin kyliä ettei tarvii ajatella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun piti ihan käydä ostamassa uusi käsilaukku! Ettei tarvi hetkeen ajatella tota asiaa. Muuten oonki sitten ollut aika maassa noiden uutisten takia.. maannu lattialla ja tuijottanut kattoa, syönyt, potenut mässäilystä huonoa omaa tuntoa, miettinyt että pitäsi polkea vaikka ees kuntopyörällä, mutta en oo saanu aikaseksi.. potenut siitäkin sitten huonoa omaatuntoa. Tänään on kuitenkin perjantai. Perjantaina on lupa levähtää työviikon jälkeen.

      Voi että oon ilonen, että sä tarvot tätä suota mun kanssa. <3

      Poista
    2. Mulla muuten on kans noita limoja ollu liikkellä...ällöttävyyksiin asti, ihan järjettömästi tulee kauheita klönttejä. Mä kysyin lekurilta tänään asiasta ku en googleen luottanu, mut ihan normaalia (en muista oliko ekalla kerralla...)
      On oikeesti tosi kiva (vaikka eihän tätä kellekään halua) et oot ihan samalla aikataululla kitumassa. Jotenkin lohdullista aatella et joku on ihan samoissa kuopissa tonkimassa. Ja jos hyvin käy, niin yhdessä sit ootellaan joulua ;)

      Poista