Äh. Tuntuu, ettei tästä jaksais ees kirjoittaa enää, mutta silloin kun se nostaa v--utuskäyrän verenpaineen yläpuolelle, niin voin kai siitä sanasen sanoa. Nimittäin mummoiässä olevat työpaikan naiset.
Menee noin alle 2 minuuttia keskusteluyhteyden aloittamisesta siihen, että juttu kääntyy tavalla tai toisilla lapsiin. Ja näin häiden jälkeen, niin voitte vain arvata mihin se sitten kääntyy.
- "Nyt se sullakin alkaa se perheen perustaminen".
- "Eihän sulla vielä ehkä niin kiire ole, mikäs se olikaan, biologinen kello ei tikitä?".
- "Kyllä niitä lapsia kannattaa tehdä"
- "Teillähän on nyt isompi autokin, sinnehän mahtuu vaikka lastenrattaat"
Ja tähän väliin tulee se sisäinen huuto!!!!
On se saatanakumma, kun pitää töissä vatvoa yksityiselämäänsä. Mitä se kellekään kuuluu, olenko mennyt naimisiin ja meinaanko tehdä lapsia. No ei kuulu ei. Vaan yritä siinä nyt sitten olla ystävällismielinen, ettet saa outolinnunleimaa (vaikka on se jo tainnut tulla).
Perusvaivaannuttavat vastaukset: Vaihdan tätämenoa ennemmin työpaikkaa kuin teen lapsia.On se elämä tälleen kaksistaankin aika mukavaa kyllä. Ja mahtuuhan sinne farmariautoon sitten se toinen koira, jos sellainen hankitaan.
Huomaa, ettei tyypit ole koiraihmisiä. Eivät ole puunanneet takapenkkejä viikoittain koirankarvoista. Kyllä siinä farmariauto alkaa tuntumaan ihan loistoratkasulta. Tietty jos ei oo elämässä muuta ku ilmastointiteipillä tuntitolkulla aikaa puhistaa takapenkkejä niin mikäjottei. Ehkä silloin ei tulis mieleen farkku. Murr. Ei oo jumankauta lastenrattaita tulossa eikä menossa!!!
**
Ah. Avaudun tänne kun en suoraan naamatusten uskalla. Kiitos ja heippa.
p.s. Sumuttelu jatkuu yhtä riemukkaissa tunnelmissa kuin aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti