torstai 3. huhtikuuta 2014

kp 23

Melkoinen lepopäivä on ollut. Nukkunut parin tunnin päikkärit ja pötkötellyt ja juonut kohta 3 litraa vettä. Kävin postilaatikolla kävellen, ja alavatsassa rupesi heti tuntumaan pientä särkyä. Eli takaisin sohvalle.

Eilen illalla otin yhden panadolin ja aamulla yhden. Sellaista särkyä tuolla alakerrassa tuntuu. Ei mitään ylitsepääsemätöntä kipua, mutta epämukavaa kuitenkin. Ja turvoksissa olen kyllä melkoisesti, kunnon pieru tulisi nyt tarpeeseen, mutta kun ei oikein uskalla jumpatakaan.

Vasen puoli on ihan melkein terveen tuntuinen, mutta oikealla tuntuu siltä, niin kuin siellä olisi jokin ylimääräinen golfpallo tai jotain. 

Eli levähtää tässä nyt vain varmaan pitää malttaa. Huomenna lähdetään taas ajelulle aamusta. Kait ne tänään olisi soittaneet jo, ellei tarvitsisi tulla. Tullaan sitten kesken ajomatkan takaisin, jos soittavat vasta huomenna aamupäivästä.

Huominen kyllä jännittää. Mitä siellä sanotaan niistä yhdeksän elämäntarinasta? Miltähän se siirtohomma tuntuu, jos alapää on vieläkin turtana eilisestä? Nyt tuntuu, etten todellakaan haluaisi ketään koskemaan mun sisuskaluihin, sen verran paikat on arkana. Jospa ne huomiseen palautuisi paremmin.


1 kommentti:

  1. Mulla on vieläkin alavatsa kipeä...löyty nestettäkin tuolta vatsaontelosta, onneks ei hälyyttäviä määriä, mut sen verran että kipua tuntuu aiheuttavan. No mitäpä sitä ei kärsisi,että toivottuun tulokseen päästään. Toivotaan että teidän saaliista pakkaseenkin saatte, jotenkin helpompi olla ku tietää että siellä on alkioita odottamassa. Jään kyttäilemään huomenna miten kävi.

    VastaaPoista