kp 5

Menkat alkoivat jouluaattona. Hyvää joulua minulle.

Hiiva on jälleen nujerrettu ja uusi kierto alkanut.  Kaapin pohjalta löysin vielä yhden levyn vitamore totalia, joten otetaanpa sitä nyt puoleen kiertoon asti, kunnes tapletit loppuvat. Nyt siis kohti uutta vuotta ja uusia kiertoja.

Lapsettomuushoitoihin menemisestä aikuistenoikeasti ei ole puhuttu sanaakaan koko joululoman aikana. Lähete sinne on olemassa, että ajanvaraaminen on suoraan lapsettomuuspolille. Ahdistaa - ahdistaa - ahdistaa -jo valmiiksi NIIIIIN paljon.

kp 23

painin taas tämän hiivatulehduksen kanssa. Nyt alkaa jo olla voiton puolella. JA aina viikkoa ennen menkkoja. Pakko se on yrittää nyt olla ilman herkkuja, vaikka joulukin on parahiksi tuloillaan. Niin. Joulu. Yksi lapsettoman kirosanoista.

Rakastan joulussa valoja ja koristeita. Nykyään en enää vihaa sitä, että joudun mennä perheeni kanssa viettämään joulua, jonne tulee sisko suuren katraansa kanssa. Ja minä olen se yksinäinen musta lammas, joka ei koskaan löydä miestä, ja joka ei koskaan tee lapsia. Nykyään siis pystyn mennä, eikä enää tarvitse mennä yksin. Nykyään tykkään myös ostella kaikille kaikkia pikkupaketteja ja antaa niitä läheisimmille.

Hetkittäin tulee silti sellainen ahdistus, että sinne sitä taas mennään. Eikä vieläkään oman nyytin kanssa.

Sain mieheltä joululahjaksi sen kirjan, mitä toivoin: Ei kenenkään äiti. Sain luvan avata paketin vähän näin etuajassa ja hiukan ehdin sitä jo selata. Enkä ikimaailmassa tuota kirjaa olisi halunnut esitellä sukulaisilleni. Ja varsinkaan jouluna.

Tapasin viikko sitten tahattomasti lapsettoman kaverini. Hassua, kuinka sarkasmia täynnä me molemmat olimme. Samalla tavalla elämään pettyneet. Ensimmäistä kertaa tavattiin, ja tuntui, kuin olisin tuntenut toisen jo vuosia. Olen onnekas, kun olen saanut tutustua ihmiseen, joka tietää mitä minä tunnen. Ja jonka ei tarvitse sanoa mitään, koska molemmat tiedetään, että ei ole olemassa sellaisia sanoja, jotka tsemppaisi. Parhaimmalta tuntui se tunne, kun tiesi että toinen tietää. Kiitos sohvamajoituksesta ;) paras viikonloppu pitkiin pitkiin aikoihin.

kp 18

Luin tuossa ariella:n blogia, ja takerrunpa nyt sivulauseeseen. Eli sairaslomiin. Lapsettomuushoidothan eivät pääsääntöisesti kuulu työnantajan palkallisien sairaslomien piiriin (mutta sairaan lapsen hoitaminen kuuluu - totta, kaksi täysin eri asiaa). Ja kuinka moni oikeasti tahtoo selitellä työnantajalleen, että joo.. jouduttiin vähän tökkimään neulalla ja imemään nesteitä munarakkuloista ja parhaillaan sainpa siitä ihan kiitettävät vatsakivut, etten pysty kävelemään. Kun me ei voida saada lasta, niin joudun sitte tekemään niitä lapsia noin.

Voi olla julmaa työnantajaa kohtaan, mutta kolme päiväähän saa olla saikulla (ainakin nykylakien mukaan) ihan vaan työnantajan luvalla. Lienee sitten sama, että sanooko että on vatsataudissa vai vatsakivussa. Kukaan ei kai huomaa pientä nyanssia? Tai sitten menee terkkarille ja sanoo, että nyt on sellanen mahakipu ettei pysty kävelemään, jos sellainen tulee. Minun mielipide (siis vain minun ja todennäköisesti tietenkin ihan vääräkin useimman mielestä), että jos punktiosta tulee oikeasti kipeäksi, niin saa kai sitä jäädä kotiin, niin kuin saa jäädä kuumeessakin. Tai sitte voi mennä kipeänä töihin, morjenstaa ovella, että "ei oikein kestä astua, mutta tulinpahan töihin, kun nämä lapsettomuushoidot on palkattomia".

Minä olen sitä mieltä, että ei lapsettomia tulisi laittaa eriarvoiseen asemaan työyhteisössä sen vuoksi, että joutuu hankkimaan lapsia hoitojen avulla. Olen sitäkin mieltä, että on aivan oikein, että lapselliset saavat jäädä hoitamaan sairasta lasta. Mielestäni lapsettomuus on sairaus, koska sitä varten joudutaan antamaan lääketieteellistä hoitoa. Miten se eroaa muista sairauksista? Siksikö, koska ihminen voi vapaaehtoisesti valita haluaako lapsia?

Kiitos ja anteeksi jos loukkasi jotakuta. 

kp 16

palelee. Mutta kun huvikseni mittailin lämmöt niin 36.3 tuli mittariin.
Vahingossa söin melkein kokonaisen maraboun valkoisen suklaalevyn. ohohups. Mutta voi ihanuus, kuinka paljon herkuttelu rentouttaa. Muuten ei ole viimeaikoina paljoa ruokahalua ollut. Aamupalan olen jättänyt pois, kun ei vain saa aamuisin nieltyä mitään. Lounaalla syön lämpimän ruoan ja illalla mitä milloinkin, yleensä karkkia.

"minä haluan vauvan"-  ajattelu alkaa hiljalleen vaihtua "minä haluan koiran" -ajatteluun. Pikavalikossa on viisi linkkiä pentueisiin, kunhan vain sopiva sopivan läheltä löytyisi... varma tapa saada kahdesta kolme.

kp 14

limapäivä

kp 11

heh. Iltalehden otsikon alkua: "E-pillerin kanssa voi tulla raskaaksi" - mulle heti noita e-pillereitä ;)

Stressistä ja lapsettomuudesta olen joskus aiemmin postannut jotain tänne tai edelliseen peikkoblogiin, vaan minen enää tiiä miten pitäs olla tai olla olematta. Sen olen jo hyväksynyt, että saan ajatella lapsettomuutta ja lapsentekemistä aina kun haluan. Ei se ajattelemattomuus tai yrittämättömyyskään ole mitään auttanut. Ehkä sitä ei vain ole tarkoitettu meille... ehkä ei vielä.. ehkä ei koskaan. Elämä menee ja menee...

kp 9

vapaapäivät! Miksi ne on keksitty? 17 tuntia tyhjyyttä ja illan odottamista, että pääsisi nukkumaan.

 Mitä lähemmäs kevät tulee sitä enemmän ajattelen, etten tahdo sen tulevan. Haluan ihmeen. Haluan lapsen ilman hoitoja. Saako näin joulun alla sanoa ajatuksensa ääneen. Pian kohta sitten taas nöyränä pistän suuni suppuun ja painan pään alas. 

Ajattelen enemmän elämää ilman lapsia, kuin lapsettomuushoitoja ja niiden mahdollisia tuloksia tai tuloksettomuutta. Minulla ei ole enää sellaista poltetta uskoa siihen, että hoidoilla voisi onnistua. Totuttelen ajatukseen adoptiosta. Suren, että mies vain toivoo hoitojen onnistuvan. Ei kai se väärin ole? voimat toivomiseen minulta ovat silti ihan kokonaan loppuneet. Loppuneet jo ennen kuin ovat alkaneet.

Eilen mietin miehen roolia tässä kaikessa. Mietin sitä, miten ulospäin viileitä ja rauhallisia ja kärsivällisiä miehet tämän koko asian kanssa ovat. Samaa mietin jo edellisessä elämässä. Sitten...

Tottakai miehet ovat kestäviä, tyynejä, turvallisia. Luulen, että mies ajattelee, että hänen pitää tukea, koska näkeehän sen toopekin, että koko asia tekee hirmuisen kipeää jo ajatuksenakin. Saati ne itkukohtaukset, mitä silloin tällöin tulee, kun ei enää jaksa tunkea kaikkea sisäänsä. Välillä täytyy päästää jotain uloskin. Ja koska yhdessä asutaan, niin salaakaan toiselta ei niitä itkuja voi itkeä. Ja hyvä mies tahtoo suojella puolisoaan pahoilta asioilta. Luulen, että mies osoittaa huolensa olemalla tukena. Olemalla vakaa. Olemalla kestävä. Voin olla väärässäkin...

kp 1

enää tämä tuleva kierto, ja sitten saan miehen takaisin kotiin. Välillä tuntuu, että enemmän odotan sitä, että saa kiertoihin edes sen epätoivon. Sekin ehkä tuntuu paremmalta kuin että ei ole mitään todellista mahdollisuuttakaan.
Tällainen kolmen kuukauden etäsuhde on antanut toisaalta hyvää aikaa olla itsensä kanssa ja miettiä asioita yksin. Joskin tuntuu, että mikään ei ole muuttunut.

kp 32

Luinpa taas tuolla Internetin ihmeellisessä maailmassa. Avainsanana selittämätön lapsettomuus.

" Selittämättömästä syystä lapsettomiksi jääneistä puolet tulee raskaaksi ilman hoitoja yhden vuoden yrityksen jälkeen ja vielä kolmenkin vuoden jälkeen 14 % (te Velde 2000)."

"On syytä miettiä, voiko pari itse tehdä jotakin hoidon onnistumisen hyväksi. Ylipaino ja siihen liittyvä insuliiniresistenssi aiheuttavat munarakkulan kypsymisen häiriöitä ja heikentävät vastetta stimulaatioon."

Olen jumittanut tuohon 61 kiloon. Se ei sitten liiku mihinkään. Ei ylös eikä alas. Kolmen kilon painonpudotuksella voisin olla suhteellisen normaalipainoinen. Vaikka terveeltä ja vahvalta minusta nytkin tuntuu. Eikä ollenkaan liian raskaalta. Pitäiskö ottaa elämälle muutaman kuukauden projekti? "Treenaa itsesi lapsettomuushoitokuntoon"... 

Lähestyvä joulunaika ja suklaaherkut ovat armottomia tovereita. Nautin elämässäni pienistä asioista. Ja ikävä kyllä - yksi niistä on syöminen. Vaikka se tekeekin minusta ihan vähän pyöreämmän kuin muut. Naisen pitää olla sillä tavalla sopivasti pyöreä, eikös vain? Hirmuharmillista jos se 3 kiloa on se syy, että lapsentulo estyy sen vuoksi.  

kp 30

jaksaa taas kestää se menkkojen alkaminen.

kp 28

ja hiivatulehdus (taas). Jonkinlainen kytkös tuolla on stressin määrään ja siihen kuinka paljon syön karkkia. Molemmatkun ovat kohillaan, niin pam ja taas kutisee. Oi tätä naisena elämisen sietämätöntä keveyttä (mestari Tabermannin sanoja lainaten ja hieman sopeuttaen)

kp 24

Miltäkö se tuntuu?

: Kun, peruskouluaikaiset luokkakaverit saavat jo kolmatta tai neljättä lasta.

: Kun, siskosta tulee kohta mummo, eikä itsestä ole vielä tullut edes äitiä. Ja ikäeroa on se kolme vuotta.

: Kun, tietää että vanhemmat tietävät tai ainakin aavistavat, mutta ovat niin kuin eivät tietäisi sitä, että lapsia ei vain tule.

Seison peilin edessä itseä silmiin katsoen, ja hoen, että että elämää on ilman lapsiakin. Tapahtuuko hyväksyminen itsestään, vai voiko sitä prosessia nopeuttaa pakottamalla itsensä sopeutumaan?

kp 22

Sitä sitten näkee autojen rekisterikilpiä joissa on lähinnä kirjainyhdistelmiä IUI tai IVF.

kp 20

Pms - voi että mua ärsyttää!!!

ja turvottaa.

ja ahistaa.

ja itkettää.

ja ähh.

...olen taas ryhtynyt tekemään sitä, että en halua nähdä ihmisiä. Piilotan Facebook-seinältä kaikkien hedelmällisessä iässä olevien naisten postaukset. Ja mitä jää jäljelle: No mainokset! Ja mitkä mainokset?
- Ilmainen kuvakalenteri (jossa kuvassa nukkuva vauva tonttulakki päässä)
- Möläytyksiä neuvolassa (jossa kuvassa mustapaitainen nainen maha pystyssä)
- 30-39 -vuotias nainen (Alusvaatemainos, joka hyvinkin pitää tietoisena omasta iästä)
- Älä syö näitä ruokia, pudota 5 kg (ja samalla löysää vyötä, että mahtuu turvonneena paremmin istumaan)

Ei auta ei auta ei auta. Etiä päin, sano mummo lumessa. Antaa niitten muitten lisääntyä jotka sen homman osaa. Minä teen sitte ne kaikki muut asiat.

kp 17

Limapäivä

kp 15

Harvoin koen, että minun tarvitsisi kirjoittaa, kun elämä rullaa omalla painollaan. Silti ajattelen päivittäin pienissä asioissa lapsettomuutta. Hetki hetkeltä, tai tapahtuma tapahtumalta yritän opetella elämään ilman lapsia ja näkemään elämän tällaisena kuin se näyttäytyy. Valtaosan ajasta, en ole ahdistunut asiasta, mutta valehtelisin sata-nolla, jos väittäisin, että en jokaisena päivänä jossain vaiheessa uhraisi ajatuksia lapsettomuudelle.

Hyväksyminen lienee valtavan pitkä prosessi. Onneksi en voi tietää sitä onko se koko elämän mittainen. Teen jokaisena päivänä elämästäni elämisen arvoista, siitäkin huolimatta, että tänäänkin olen lapseton. Ja huomenna, ja ylihuomenna. Ja vielä kuukaudenkin päästä.. vielä kahdenkin kuukauden päästä... mutta puolen vuoden päästä elämä voi olla erilainen. Se voi olla huonompi tai parempi. Eikä minulla riitä voimia ajatella mitä se voisi olla. Olen jäänyt tähän hetkeen. Tässä hetkessä on kaikista vähiten suruja.

kp 8

Suru hengittää. Aika ajoin se tulee ulos. Sitten se vetäytyy taas takaisin sisään. Toiveet tuntuvat kalanmaksaöljyröyhtäyksiltä.

kp 5

menkat tuli ja meni. Samaan aikaan kun mieskin oli käymässä. Enää puolet ajasta jäljellä. Sitten on joulu ja sitten tulee pian uusi vuosi.. ja sitten... 

kp 25

pms+liikkumattomuus+300 gramman karkkipussi +suolaista ruokaa + viiniä = vaaleanpunainen elefantti, joka odottaa poksahtamista.

Tässä kierrossa on selkeämmin huomannut limojen muutokset, koska mies ei ole ollut sotkemassa. Ehkä minä sitten ovuloin, kun kaikki menee lähestulkoon oppikirjojen mukaan. Paitsi, että on helpompaa ajatella, että minussa on joku vika. Ehkä ihminen kaipaa selityksiä. Enkä pidä siitä, että epävarmuutta täytyy vain sietää. Haluan tehdä kaiken mitä voin, kunhan vain tietäisin, että mitä. 

kp 17

Ahdistus. 
Heräsin aamulla ja on pakko tulla kirjoittamaan nämä ajatukset tai tunteet ulos. 

Minulla ei itselläni riitä usko siihen, että lapsettomuushoidot toimisivat. Tiedän kyllä varsin hyvin, että se on sitä pelkoa pettymisestä. Mies sen sijaan haluaa yrittää. Mutta mies ei tiedä, enkä tiedä voiko edes aavistaa, että millaista se on. Törkkimistä, sorkkimista, alistumista, urkkimista, salailua, pelailua ja sydäntä raastavaa surua. Kaiken takana(ko) tosiaan vain toive saada oma lapsi. On se sitten valtava asia, niin kai se on.

En tiedä. Se voi olla, että suurimman osan ahdistuksesta tekevät hormoonilisät. Mutta niin aidolta se pettyminen tuntuu. Todelta ja repivältä. Ja siksi pelkään. En tiedä, onko minulla voimia enää. Kunpa en tietäisi mitä tuleva kevät on tuomassa tullessaan. Kaipauksella muistelen ensimmäistä "kierrosta". Oi sitä toiveikkuuden määrää. (josta sittemmin muodostui oi sitä pettymysten määrää). Niin - kun ei ole positiivisia (sanan todellakin varsinaisessa merkityksessä) kokemuksia, tuntuu ettei ole mitään.

Olen kypsyttänyt itseäni adoptioon. Mies haluaa ensin koittaa nuo hoidot. Siksihän tässä ei kai ole kiirettä naimisiinkaan. Olen kai kylmä ja tunteeton ihminen, koska haluan vain sen paperinpalasen kuntoon, että oikeudellisesti voi aloittaa hakemusprosessin.  Muuten koen, että voin rakastaa ja elää toisen kanssa hyvässä parisuhteessa, ilman avioliittoakin. Yhteiskunta nyt vain on tällainen. Se olettaa, että pieni paperilappunen on tae kahden ihmisen yhdessäpysymisestä. Hassua. Etenkin kun eroaminen on tehty melkein ihan yhtä helpoksi kuin avioliiton solmiminen.

Olemme siis erilaisia mieheni kanssa. Erilainen meillä on elämänhistoriakin. Tottatosiaankin minä tiedän sen, että lapsettomuushoitoihin uskoo. Tarinathan kertovat niin, että lopulta aikamoni saa sen oman lapsen. Tarina tosin harvemmin kertoo sen, kuinka monta(kymmentä) yrittämiskertaa siihen tarvitaan (ja kuinka monta kymmentä(tuhatta) euroa siihen tarvitaan) Vaikka raha onkin toissijainen tekijä, niin terveenä ihmisenä sitä käy olemassa pari viikkoa kiinassa sivistämässä itseään muun maailman menolla, kun lapsettomana suorittaa yhden takeettoman hoitokerran rankempia hoitoja.  

kp 16

limapäivä - ja elämän pisin erossaolo.

kp 10

86 päivää vuoden vaihteeseen, sitten voi soittaa polille ja varata aikaa hoidonsuunnitteluun. 2070 tuntia.

Tuntuu vähältä. Mutta tuohon aikaa voi sopia niin paljon.

kp 5

Soitin tulokset (kuitenkin). S-prog = 38.8  kiertopäivänä kp 22

Netistä poimittua: Ovulaation toteamiseksi oikea näytteenottoajankohta on kierron päivien 18–24 välillä. Ovulaatio on tapahtunut, mikäli luteaalivaiheessa mitattu progesteronipitoisuus on yli 15 nmol/l.

Tuon tietäessäni tekisi mieli itkeä ja huutaa. Vaan eipä se taida auttaa. Eli kaikki on kunnossa? Jossakin vain mättää? Olisin niin toivonut, että tuo arvo edes olisi ollut pielessä. Tieto itsessään siitä, että mistä kiikastaa, toisi jo lohtua. Nyt olemme toisin sanoen täysin tietämättömiä siitä miksi emme voi saada lapsia.

kp 3

Peikkojen massahyökkäys! -Menen piiloon suuren kiven taakse, tärisen ja itken. En halunnut elämästäni tällaista. En halunnut.

kp 1

Nyt ollaan taas normaaleissa. Kierto kesti sen 27 päivää.

Tekeekö kukaan muu tilastollista analyysia omasta kierronpituuksista. :) Saahan ihmisellä toisaalta harrastuksia olla. Tuossa alla on mun omani.. vuodesta 2008. Kierronpituudet ja niiden perusteella koostettu normaalijakauma.

kp 23

Nyt on käsi taas mustelmalla. Tuloksistahan en siis kuule mitään, elleivät ne ole huonoja. Joten enpä sitten tiedä,  haluanko saada soittoa polilta vai en.

Edelleen poden huonoa omatuntoa siitä, että haluan mitata lämpöjä. Vaikka minulle on sanottu, että ei pitäisi ja vaikka olen lukenutkin, että eivät ne mitään mistään kerro. Tuntuu, että haluan tehdä jotain. Ehkä pelkään sitä irtipäästämistä, mikä puolestaan on sama asia kuin luovuttaminen. Ehkä olen väärässä pelkojeni suhteen, mutta eihän se synti ole mittailla lämpöjä. No sitä ja samaa, lämmöt ovat vaihdelleet kp 14-20 välillä siinä 36,4 tienoilla ja kp 21-23 pientä kohoamista 36,5-36,6. Mutta samoja lukemia tulee kierron alkuvaiheessakin.

Minä pidän tästä nykyajasta. Kaikki ovulaatio- ja raskaustestit, liukuvoiteet ja muut lapsenTEKEMISEEN oletetut apuvälineet, voi tilata netistä. Ei tarvitse puolen vuoden välein raahautua taas siihen samaan apteekkiin, jossa apteekintäti katsoo säälivästi, että eikö vieläkään. Nyt kukaan ei tiedä. On vain minä, mies ja hirveä läjä lapsentekokamaa.

kp 18

Nyt se on varattu. Aika s-prog -kokeeseen perjantaille.

Hitto, että tuo soittaminen erinäisiin paikkoihin lapsettomuutta koskevien asioiden vuoksi on aina voimia vievää puuhaa. Tuntuu aina siltä, kun joutuu tottatosiaankin myöntämään sen, että minä olen viallinen. Toimimaton, vanha ja romukoppaan joutava vanha tietokone.

kp 15

Teimme parhaamme tälle kierrolle. Jos ovuloin, niin ovuloin sitten kohtapuolin, koska tänään on mahasta nippaillu ja eilinen lh-testi oli ton näkönen ku oli. Ja tänään taisi olla lämpöjen tippumispiikki illasta.

Haikea olo. Ikävä jo nyt, kun tietää toisen olevan pitkään poissa.