kp 7

Taidan hiljaa hiipuilla tuonne taustoille... Ilmoittauduimme icsi-jonoon, että saadaan yhden hoidon lääkkeet tähän samaan kattoon. Puolen vuoden päästä on sitten loppuvuosi. Siihen asti pitää yrittää elää, parannella parisuhdetta, etsiä itseään uudelleen kaiken sen tiedon jälkeen, mitä ensimmäinen ivf-hoito toi.

Nyt on aika laittaa pää ja kroppa kuntoon.

kp1 (pp12)

Tip tip. *** Jouduinpa tänään käymään röntgenissä. No nehän kysyy tietysti, että oletko raskaana. Oli aika lähellä etten ruvennu huutamaan suoraa huutoa, että no en ole, enkä koskaan tule olemaan koska nämä minun paskat munasolut ei osaa toimia oikein! - Osasin kuitenkin käyttäytyä ihan hillitysti.

kp 34 (pp10)

Enkä ole yhtään yllättynyt lopputuloksesta. Lisäksi tuntuu, että menkat ois alkamassa ihan just. Joku puukottaa mua tylpällä esineellä mahaan.

Ja ei kannata sanoa, että testasin liian aikaisin. Joskus on oikeasti vain ihan hyvä myöntää tappionsa, nuolla haavoja hetki ja sitten aloittaa jotain muuta. En nyt jaksa elätellä mitään toiveita positiivisesta tuloksesta. Itseään voi huijata joissain muissa asioissa, tässä asiassa se on vähän liian raakaa.

Mutta THE mekko oli vielä liikkeessä!! Ja kävinkin sen jo ostamassa! Sitä oli kuulemma moni sovittanut ja miettinyt, mutta se oli ilmeisesti tarkoitettu mulle, kun kukaan ei sitä kolmessa viikossa ollut ostanut. Nyt alkaakin sitten kroppa-kesäkuntoon -projekti, että mekko ei ole ihan niin tyköistuva =) Pari kiloa läskiä tästä kropasta lähtee varmasti, kun jättää herkuttelut pois ja liikkuu sopivasti.

Lapsettomuusjutut yritän nyt jättää taka-alalle syksyyn saakka. Katsotaan sitten uudestaan miltä rupeaa tuntumaan. Nyt tarvin kyllä sulattelutauon kaikelle sille tiedolle, mitä tämä ensimmäinen ivf-hoitokerta toi tullessaan. 

kp 30

Ihan melkein normaali olotila. Turvotuksetki laskenu. Huomenna sitten kolmeksi päiväksi reissuun.
Maanantaina olisikin sitten jo pp 10. Olen kovasti miettinyt, että tekisin testin ja kävisin sitten heti katsomassa, vieläkö se häämekko on siellä tallella. (optimistit saattaa sanoa, että ei se välttämättä vielä kerro totuutta se pp10 testi, mutta ite jotenkin haluan sen mahdollisen pettymyksen hoidettua mahdollisimman pian pois alta, että voi hajota ja ryhtyä toipumaan). 

Ihanaista viikonloppua kallisarvoinen vertaistukeni <3 -Käyn varmaan lukemassa puhelimella päivityksiä aina kun mahdollista. (Ai minäkö nettiriippuvainen?) 

=) 

kp 29

Mullapa alko menkkajuilinnat. Ei tosin vielä yhtä voimakkaana, mutta ihan selkeästi tuntuu sellainen vetävä jomotus.

kp 28

Ihan hyvä olo. Tissit on melkoisen kipeänä, mutta punktiosta alan selvitä. Alavatsassa ei ole enää normaaleista pms-oireista poikkeavia tuntemuksia.
Tänään lähden koiran ja miehen kanssa piiiitkälle kävelylenkille. Kuukauden aikana paino on noussut 2,5 kiloa. Toivon totisesti, että valtaosa siitä on nestettä ja poistuu sitten viikon päästä. Paitsi jos testi on positiivinen, niin sitten tuo paino saa olla mitä haluaa. Melko odottavat fiilikset. Aika laidasta laitaan menee ajatukset.

kp 26

Punktiosta on nyt sen 5 päivää. Aika iisisti olen ottanut. Tänään oli niin upea ilma ulkona, että oli ihan pakko käydä koiran kanssa jäällä ulkoilemassa. Kevyt kävely teki toisaalta ihan hyvää. Mutta vessassa käynti on melkoisen tuskaista. Samaten se, kun tuntee että ilma liikkuu suolistossa. 
Vasen puoli on ihan terveen tuntuinen, oikeaa puolta aristaa senkin edestä.

Luget pistän iltaisin alakertaan ennen nukkumaanmenoa, ja aamuisin olen ottanut sitten suun kautta. Pyörrytystähän noista aamun napeista tulee, mutta aamulla ei (ainakaan huomisesta alkaen) ehdi paljoa levähtelemään.

93 prosentin todennäköisyydellä tämä hoito tulee epäonnistumaan. Sitten on ne 7 %. Mulle ois oikeasti ihan yks hailee, että saanko nättiä häämekkoa vai en. Kun tämä vaan onnistuisi, niin sillä mitä pistän elokuussa päälle, ei ole yhtään mitään merkitystä. Ja nyt tuntuu, ettei tuo mekko (jos se edes on enää myynnissä) tuu ikinä täyttämään sitä tuskaa, mitä tämän reilu kuukauden aikana on joutunut käymään läpi. Tiesin, että tästä tulee raskasta. En vain osannut arvata, että näin raskasta. Ja raskainta on ollut kuulla, että omat solut on viallisia.

Voin olla tyhmä tai hullu tai ihan mitä vain, mutta päätin että nyt tämä tyttö rupeaa kiinnittämään huomiota enempi omaan fyysiseen hyvinvointiin. Jos endo aiheuttaa jatkuvaa tulehdustilaa elimistöön, niin sitten pitää yrittää syödä jotain mikä lieventää endoa: Vaaleat viljat pois, Sokerit pois, kovat rasvat pois.
Jos soluissa on rakentumisvaiheessa jotain vikaa, niin sitten etsitään jotain luontaistuotteita, mitkä edesauttaa solujen toimintaa: Ubikinon, maca, spiruliina, chia-siemenet.

Mullahan ei ole mitään menetettävääkään. Tässä tulee hoitoihin taas taukoa 4-6 kuukautta. Sinä aikana voin aivan hyvin tehdä itselläni ihmiskokeita. Ei noista mun munasoluista ainakaan kovin paljoa surkeampiakaan voi saada.

kp 25

oon valmiiksi masentunut nyt, että enpähän putoa hirveän korkealta.
Jos nyt jotain positiivista tästä pitää repiä, niin se, että syksyn hoitoon tulee lääkkeet melkein ilmaiseksi. Sitten varmaan ruvetaankin katselemaan adoptiopapereita toivottavasti heti sen jälkeen. Eli tämän vuoden lopussa on tapahtunut edes jotain pientä alkunytkähdystä johonkin suuntaan.

Luovutettujen munasolujen hoitoa olen kerennyt kans tässä vuorokauden aikana jo miettimään. Ehkä. Mutta ei tässä rahatilanteessa vielä kuitenkaan. Nyt mennään näillä eväillä mitä on saatu.

Mä lähden shoppailemaan. Heippa.

kp 24

Munakas-uni kävi sitten toteen. Ja lapsettomuudelle alkaa löytyä lisää selityksiä.

eli meidän yhdeksästä kahdeksan oli vissiin hedelmöittynyt, mutta niistä viidessä oli ollut liian heikko kuori, eli rambosiittiöitä oli puskenut sisään enemmän ku liikaa. Yhdessä ei ollut ollut kuorta ollenkaan. Kaksi oli lähtenyt jakautumaan, joista toinen jaksoi jatkaa siirtokelpoiseksi. Eli pakkaseen ei jäänyt mitään.

Vähän jäi auki, että mitä laatua tää siirretty oli. "N-" luki papereissa. Sanoivat vaan, että ihan hyvä. Tai sitten eivät halunneet sanoa, että ihan paska.

Mä ehdin varmaan käymään tän hulabaloon vielä kerran tän vuoden aikana läpi.

***
En tiedä pitäskö vaiko eikö pitäs googletella, mutta tässä otteita jostain opinnäytetyöstä:
"Tutkimuksen mukaan parhaaksi alkioksi siirtoon valikoitui jakautumisnopeuden kannalta alkio, joka 2-päiväisenä oli 4soluinen. 23% näistä alkioista implantoitui. 2-soluisista alkioista 12% ja 3soluisista vain  7% implantoitui. "

Eli 7 % todennäkösyydellä toi munakas vois kiinnittyä - paitsi jos se on muutenkin ihan epänormaali.

kp 23

Melkoinen lepopäivä on ollut. Nukkunut parin tunnin päikkärit ja pötkötellyt ja juonut kohta 3 litraa vettä. Kävin postilaatikolla kävellen, ja alavatsassa rupesi heti tuntumaan pientä särkyä. Eli takaisin sohvalle.

Eilen illalla otin yhden panadolin ja aamulla yhden. Sellaista särkyä tuolla alakerrassa tuntuu. Ei mitään ylitsepääsemätöntä kipua, mutta epämukavaa kuitenkin. Ja turvoksissa olen kyllä melkoisesti, kunnon pieru tulisi nyt tarpeeseen, mutta kun ei oikein uskalla jumpatakaan.

Vasen puoli on ihan melkein terveen tuntuinen, mutta oikealla tuntuu siltä, niin kuin siellä olisi jokin ylimääräinen golfpallo tai jotain. 

Eli levähtää tässä nyt vain varmaan pitää malttaa. Huomenna lähdetään taas ajelulle aamusta. Kait ne tänään olisi soittaneet jo, ellei tarvitsisi tulla. Tullaan sitten kesken ajomatkan takaisin, jos soittavat vasta huomenna aamupäivästä.

Huominen kyllä jännittää. Mitä siellä sanotaan niistä yhdeksän elämäntarinasta? Miltähän se siirtohomma tuntuu, jos alapää on vieläkin turtana eilisestä? Nyt tuntuu, etten todellakaan haluaisi ketään koskemaan mun sisuskaluihin, sen verran paikat on arkana. Jospa ne huomiseen palautuisi paremmin.

kp 22

Selvisin hengissä, kaikesta kauhusta huolimatta.



Eniten pelkäsin kanylointia, koska en ole koskaan saanut tippaa käteen. Itsesuggestioin itseni pois siitä tilanteesta ja lopulta totesin, etteihän se tuntunut verikokeen ottoa kummemmalta. Kävin varmuuden vuoksi punnertamassa potilasvessassa 3 x 15 miesten punnerruksen sarjaa. Koska lääkäri kielsi emlaamasta (supistaa kuulemma suonia) - niin sitten piti jumpata suonet hyvin näkösälle. Ja näkyhän ne. 

Ensin meinasin jättää miehen ulos istumaan, koska olin vieläkin kiukustunut hänelle eilisen riitelyn aiheista. Mutta sen jälkeen kun rauhottavat rupesi ilmeisesti vaikuttamaan pyysin ukkokullan tulemaan mukaan. 

Sain siis ensin antibiootit suoneen siltä varalta, että jos joudutaan punktioimaan endometriooman läpi. En sitten tiedä joutuivatko. Verta ainakin tuli pari ruokalusikallista. Nyt rupeaa sekin jo loppumaan.

Itse punktio oli ohi nopeasti ja pari kertaa tunsin ihan pienen piston. Ei siis sekään tuntunut juuri missään. Tosin varmuuden vuoksi pidin silmiä kiinni ja itsesuggestioin itteäni muualle =) sitten kun käskivät kesken operaation avata silmät, että tietävät olenko vielä hengissä, niin sitten mulla vaan rupesi tulemaan kyyneleet silmiin - ilman mitään syytä. Piti siinä sitten pariin otteeseen vakuutella, ettei ole kipuja ja ei tunnu missään, enkä vaan tiiä miksi itku tuli. Lääkkeet oli siis erittäin hyvin kohdallaan.

Sitten se olikin ohi. Litra appelsiinimehua naamariin ja pikkupissat pusersin, että päästiin lähtemään. Aika nopeasti hävisi niiden vahvimpien lääkkeiden pyörrytysvaikutuskin.

Paluumatka kesti sen 3 tuntia, kun pysäheltiin melkein joka huoltoasemalla pissalla.

Kotiin tullessa otin heti parin tunnin päikkärit ja nyt on ihan ok olotila. Alavatsaa aristaa, ja maratonia en lähde ihan heti juoksemaan, mutta jään henkiin!

Ja sitten NE uutiset: Yhdeksän (9) munasolua saatiin. Tietoa niiden kypsyydestä tai hedelmöittymisestä tai mitään ei meille tässä ennen perjantaita kerrota, ellei yhtään mitään siirrettävää tule. Eli jos puhelin ei soi, niin perjantaina on jotain siirrettävää. (Toivottavasti sitä ei tarvitse syödä) =) 

kp 21

Voi pössis, mikä uni.

 

Olin menossa sinne punktioon, johonkin isoon avaraan huoneeseen, jossa oli muitakin potilaita (sellainen sota-aikojen sairaalahuone tms.). Punktiossa saatiin kaksi munasolua, jotka pistettiin siittiöiden kanssa jonkun hehkulampun alle kasvamaan lautaselle! Niitä sai siinä käydä katsomassa, miten ne kasvavat =o

 

Seuraavana päivänä ei kukaan soittanut, ja sitä seuraavana päivänä sitten sanottiin, että nyt on kyllä jo vähän myöhästä. Kuitenkin annettiin käteen se lautanen, jossa oli paistettu muna jonka sisään taitettuna sellaista kalan mätiä. Että tämä pitäisi nyt saada jotenkin sun sisään. Olin tietty ihan ihmeissäni, että syömälläkö se siirto tapahtuukin? 

 

Sain myös sen toisen lautasen munaa ja mätiä, mutta se oli jotenkin epämuodostuneen näköinen ja sitten se tipahtikin lattialle. No se siitä. Eli meillä on vain yksi "siirrettävä" ja sekin on ylikokoinen ja kohdun limakalvokin alkaa jo olla vanha.

 

Luojan kiitos sitten herätyskello soi.

kp 20

viimeiset suhut otettu aamupäivästä. Olo on ollut tänään kuin pinkeällä popcornilla. Maha on ihan turvoksissa ja nopeasti kävely tuntuu epämukavalta. Uhkaan tätä olotilaa polkemalla kuntopyörällä ja tekemällä kevyesti pikkujumpat. Vettä koitan juoda aina kun muistan, eli vähän liian harvakseltaan.

Eilen tuli ihan kunnolla huono olo jostain syystä. Ihan piti käydä nyökkäämässä vessanpöntölle. Tuli välipalaleipä ulos. Ruokahalua ei kyllä muutenkaan ole.. mutta syödäkin täytyy. Ja koska mitään ei tee mieli syödä, niin sitten sitä syö vain suklaata. Ai että mulla on terveelliset elämäntavat.

Tosi paljon olen miettinyt sitä endometrioosia nyt viime päivät. Monet alavatsan tuntemukset on saaneet ihan uuden merkityksen. Tärähtelykipu menkkojen aikaan, toispuoleinen juilinta aina heti oviksesta alkaen ja kivulias ulostaminen menkkojen aikaan. Jotenkin aina kai yhdistin ne vain normaalisti menkkoihin. Mistä sitä tietää mikä on normaalia ja mikä ei oo. Ja kun pelkää lääkäreitä, niin sitä pitää normaalina sitäkin, jos käsivarsi tipahtaa matkasta. No, mutta kyllä tää tauti vähän kolautti minuutta. Eihän se koskaan oo kiva kuulla olevansa viallinen.

Ensin sitä toivoo jotain syytä lapsettomuudelle, sitten kun sen saa niin on vain niin kamalan pettynyt itseensä ja omaan kroppaansa ja miettii miten olisi pitänyt elää toisin.

Mutta kohti punktiota mennään. IVF se hoitomuoto tähän tautiin olisi kai jokatapauksessa.Illalla pregnyl ja sitten se on menoa heti keskiviikkona aamusta (klo 04:30 lähtö)! Huijui...

kp 18

Kokoelma.

Ja lääkäri sanoi, että annokset ovat mulle liian pieniä. Ensi kerralla sitten vähän enempi...


***

Eikä mennyt ihan putkeen mun pistäjällä tänään =) ekasta piikistä tuli verta ja lääke loppui, ja jouduttiin vielä toinen piikki pistämään uudesta putkilosta, ja siitäkin piikistä verta. No tähän  asti onkin mennyt melko mallikkaasti piikittelyt. Välillä pitää vähän koheltaakin näitten hoitojen kanssa.

kp 17

Selvispähän tänään sitten syy lapsettomuuteenkin. Lääkäri ultrasi 1,5 x 2 cm suuruisen endometriooman.

Puregon ei oo mun lääke. Rakkulat kasvavat kituuttaen, vaikka annosta nostettiin. Silti nämä sankarit meinaavat, että punktioon päästään (jep.. noukkimaan varmaan raakoja soluja). Puregon nyt jatkuu samalla annoksella sunnuntaihin. Maanantaina irrotuspiikki illalla ja keskiviikkona sitten punktio. Lääkäri meinasi, että 5 voisi olla mahdollista saada. (ja niistä puolet on raakoja ja ne loput kuolee siihen petrimaljalle).

Mun pitäs ehkä löytää jotain positiivista asennetta tähän, mutta jos kaikki menee pieleen ihan alusta alkaen, niin revi siinä sitten ilosuutta. Mä haluan lopettaa tän hoitokerran tähän. Alottaa muutaman kuukauden päästä alusta ja ERI LÄÄKKEILLÄ! Miksi ihmeessä ne väkipakolla puskee hoitoa loppuun, vaikka rakkuloiden kasvu on hitaampaa ku vaivaiskoivulla.

Itku on koko päivän ollut tulossa tuossa kurkunpäässä. Kyllä se kohta tulee, kun kynä tipahtaa lattialle.

****
Ja mulla on tänään ruvennu tulemaan kunnolla ovislimoja tai jotain limoja kuitenkin ja runsaampana ku normaali kiertokuuna. Googlen mukaan kuuluu asiaan. 

kp 14

Päivitin taas niitä teknisiä tietoja tuonne historiikin alle, mutta 16 (liian?) pientä rakkulaa löytyi. Puregon annosta päädyttiin nostamaan 225 IU:hun ja kolmen päivän jälkeen katsotaan taas missä mennään. Ei mennyt niinku strömssössä.

Sarjassamme miljoona pientä kysymystä: 

1. Mua kyllä vähän (ja vähän enempikin) suututtaa. Miksi ihmeessä ne vaihtaa lääkettä, jos yksi lääke on todettu jo tuottavan vastetta rakkuloissa? Ei se lääkärikään osannut siihen vastata, kun kysyin! Taidetaan olla ihan lääkefirmojen koekaniineita tässä hommassa =/

2. Mun värkit on sivussa ja toinen munis on siellä kohdun takana jossain. Voitte vaan arvata, mitä tulee ekana mieleen.. No nii-iin.. miten ne saa punktioitua sieltä takaa mitään? joutuuko ne menemään kohdun läpi? vai jalan läpi ? ainakin se varmaan sattuu ihan hitosti.

3. Kohdun limakalvo on jo 8,4 mm. Onko siitä sitten haittaa kiinnittymiselle jos kohdun limis kasvaa liian paksuksi??  

kp 11

Elämä tuntuu painajaiselta. Josta ei vain voi herätä. Välillä katson epätoivoisena kelloa ja ajattelen sen kulkevan sekunti sekunnilta kohti tulevaa punktiota. Ja se on aika pelottavaa. Minun rankin lääketieteellinen toimenpide on varmaankin ollut verikoe. Eniten pelkään sitä avuttomuuden tunnetta, kun makaan hoitopöydällä jalat levällään, enkä voi juosta karkuun. Alentavaa ja lamaannuttavaa.

Tässä jakautuneessa maailmassani olen toisaalta lähdössä tänään sovittamaan häämekkoja. Ihan jännittävää. Ja välillä tulee mieleen, että jos tuleva hoito onnistuu, niin olen häiden aikaan raskausviikolla 20 (tai jotain). Eli ei varmaan kannata löytää unelmiensa hääpukua nyt?
Olen vuoden alusta asti enemmän tai vähemmän päättäväisesti yrittänyt saada timmimpää kroppaa (joo on vähän pinnallista), mutta kerrankos sitä naimisiin mennään. Paino on tippunut 62 kilosta 58,5 kiloon, ja senttejä on jonkin verran lähtenyt.

No ja niinhän siinä sitten kävi, että löysin unelmieni häämekon!! Ja jätin sen sinne kauppaan!! Hitto!! En minä uskaltanut sitä ostaa, jos hoito onnistuu. Todennäköisyys siihen on jotain 1/3.. Sanoin liikkeessä, että jos tämä on minun puku, niin se on täällä vielä 3 viikon päästäkin. Ja sitten kyllä haen sen! Siis jos hoito epäonnistuu.  


Ehkä en pohjimmiltaan usko hoitojen onnistumiseen, joten en ole löytänyt niille "parempaakaan ajankohtaa". Tavallaan haluan käydä edes kerran ivf:ssä ennen kuin alan todenteolla valmistamaan itseäni adoptiohakemusta varten.

Toisaalta. Sekunnin murto-osan ajan erehdyin toissapäivänä miettimään, millaista olisi olla raskaana, millaista olisi saada meidän yhteinen rakkauspakkaus kotiin. Millaista elämä olisi nelistään (Mies, koira, lapsi ja minä). Vaarallisia ajatuksia.

kp 8

Nolla-ultra takana. Kaikki niinkuin pitääkin. Mies väkersi puregonkynän kasaan omin pikku kätösin hoitajan avustuksella, ja tuikkasi ekan annoksen kuin vanha tekijä (no alkaahan sitä kokemusta tuosta pistelystä jo ollakin).

Päivitän muuten noita teknisiä tietoja, tuonne lapsettomuushistoriikin alle, että en ehkä ihan niin yksityiskohtia tähän päätekstiin sitten enää laita. Lähinnä varmaan omaa yleistä ihmettelyä =)

Mulle tuli siellä odotushuoneessa mieleen Feeniks, kun siellä oli joku tyttö hoitajan vaatteet päällä odottamassa aikaansa. Mutta asutaan melko varmasti eri paikkakunnilla, joten eri tyttö oli kyseessä. Mutta sellainen hassu tunne tuli siitä, että jossakin joku toinenkin tekee ja tuntee näitä ihmeellisiä tuntemuksia jossain päin Suomea ja varmaan hyvinkin samoihin aikoihin. Eli tää on ihan normaali tapa tehdä lapsia. Pakko olla, ku Feeniksikin kerta tekee jossain ihan samalla tavalla. =)
Jännä mitä kaikkea sitä odotushuoneessa kerkeääkään ajatella...

kp 7

Pfuh* Sinne ne hävisi, taivaan tuuliin 443 euroa. Tuolla hinnalla olisi päässyt muuten muutamaksi päiväksi ulkomaanmatkalle. Vaan eihän sillä rahalla ole merkitystä, jos hoito onnistuu. Entä jos se ei onnistu? Voi sitä veeitutuksen määrää. Ehkä lähdin nyt väärään suuntaan hortoilemaan ajatuksieni kanssa.. Äkkiä takaisin juna-asemalle kököttämään.

kp 6

Oh my god! Nyt se iski (tai oikeastaan jo viikonloppuna)! Ne pistää minuun tiputusletkun? Tsissus. Kai ne sentään kertoo, kumpaan käteen, että voin upottaa käsivarren emlaan puutumaan kyynärpäätä myöten?

kp 1

Kiitos ihanaiset taas vertaistuesta!! <3 Ootte enkeleitä.

Suprecurin sivuoireita lisää: olo on kokoajan niin kuin olisi juonut lasin viiniä, vähän huimaa ja humisee päässä, sitten tulee "laskuhumala" ja päätä alkaa lievästi särkeä. Välillä on ihan normaali olo, mutta sitten taas huimaa ja humisee.

Menkat on sen verran kivuliaat, että oli pakko ottaa särkylääke. Voi kun voisi vain olla peiton alla ja odottaa, että tämä kaikki on ohi. Mutta perhana kun on pakko mennä töihin joka aamu. 

kp 28

... ja itkukohtaus, ilman mitään syytä. Väsyttää.

kp 27

Kuudes sumuttelupäivä polkastu käyntiin. Ei ole tullut mitään kovin kummempia sivuvaikutuksia. PMS-oireet ovat lieventyneet, mutta se ei varmaankaan ole haittavaikutus.

Maanantaina kp 21, kävin hiihtämässä ja hiihtolenkin jälkeen kurkku tuli hiukkasen kipeän tuntuiseksi. Monta päivää ihmettelin, että meinaako se nuha tulla vai ei, kun kurkkua vain aristaa, mutta muuten olo tosi terve ja energinen. Ehdin jo miettiä, että johtuuko orastava kurkkukipu suprecurista, mutta todennäköisempää kai on, että flunssa-aalto on saapunut tähän huusholliin.Toissapäivänä sitten nenä alko mennä tukkoon. Ja tänään onkin jo sairaampi olo, kuin kertaakaan tällä viikolla. Mutta edelleenkin tuntuu, että voisin olla sairaampikin nuhani kanssa. Ihme nuhatauti.

Googlesta olen koittanut hakea tietoa, että mitenkä sumuttelut ja nuha sopii yhteen, mutta ilmeisesti nenän tukkoisuudesta ja siitä, että joutuu niistämään viimeistään tunnin päästä sumun laittamisesta, ei pitäisi olla haittaa? No sepä nähdään reilu viikon päästä sitten. Nyt kuitenkin näyttää, että tämä nuhatauti iskee kohta kunnolla päälle. Taitaa tulla lepopäivä liikunnasta tänään.

Menkkojen pitäisi siis alkaa käyttöohjeen mukaan viimeistään ylihuomenna. Niitäpä sitten tässä odotellessa.

Katsottiin eilen miehekkeen kanssa elokuvaa, joka oli sellainen yhteiskunnallisesti elämän peruskaavaa noudatteleva. Lapsia tulee rakkauden hedelmänä silloin kun keksitään, että nyt semmoinen keksitään tehdä. Elämän suurimmat  kriisit ovat sydänsuruja ja läheisten kuolemia.  (enkä nyt tarkoita, etteivätkö ne olisi kriisejä siinä missä muutkin kriisit). Mutta lähinnä tuo lapsentekopuuha.. Noin se tapahtuu: Tuosta noin vain.. Jep. ELOKUVISSA.

kp 20

Ilmassa kevätväsymystä tai jotain hoitopaniikkia tai jotain.. Voisin vain jäädä peiton alle nukkumaan, mutta sitten tulee morkkis, koska ei saisi mitään aikaiseksi. Eli noustava on.

Tästä se huomenna kuitenkin lähtee.. kohti uusia seikkailuja. Tai ainakin uusia kokemuksia.

kp11

En ole aikoihin kirjoittanut itselleni, olenkohan unohtanut miten se tapahtuu. No katsotaan.

Yritän tässä etsiä kadonneita tunteitani. 

Ainoa tunne mikä minussa on se etten halua tuntea mitään. Ja sitten kun se tunne ryöppy tulee niin se tulee tulivuorenlailla pursuten ja räiskyen.  Se mitä isälle pari kuukautta sitten tapahtui, todellakin tuntui. Eniten ehkä pelottavalta. Isä on ainoa ihminen maailmassa johon olen koskaan voinut luottaa. Kaikista hankaluuksista huolimatta isän lähellä ja neuvoja kuunnellen elämä tuntuu paljon turvallisemmalta.

Olen saanut niin monta kertaa pettyä miehiin, etten enää jaksa uskoa kenenkään olevan minun arvoinen. Tai ehkä minä etsin samanlaista luottamuksentuntua, mitä tunnen isää kohtaan. Ja on vaikea päästää ketään lähemmäksi, kun aina kun annan toiselle mahdollisuuden ansaita minun luottamusta, niin yleensä se menee vain poskelleen eli saan taas kerran pettyä. 

Olen kasvanut ajattelemaan, ettei minun kuulu olla kenenkään kanssa, tai ettei minun kuulu jakaa elämääni kenenkään kanssa, vaan pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin olemaan vahva itsekseni. Selvitä kaikesta, tavalla tai toisella (kuten isäni sanoisi). 

Samalla tavoin ajattelen lapsettomuudesta. Minun taakkani on kestää se. Ei sitä taakkaa muuten olisi annettu. Olen vuosien saatossa oppinut tekemään päivistäni siedettävän, vaikka kävelenkin pieni harmaa pilvi yläpuolellani. Osaan silti nauraa. Osaan olla tyytyväinen elämääni. Kunhan vain saan aikaiseksi pieniä saavutuksia. 

Niin. Pieniä asioita. Minulle pienet asiat ovat niitä suurimpia asioita. Tähän astisen elämäni suuret asiat ovat olleet lähinnä yhden maailman loppuja, mutta toisaalta uuden alkuja. Mutta en ole moneen vuoteen enää toivonut, että elämässäni tapahtuisi mitään suurta. Suurten asioiden tapahtuminen pistää pysähtymään. Ja sitten se tulee. Se muistutus siitä, että minä olen minä. Ollut tällainen työmyyrä pimeissä onkaloissa jo monen monta vuotta. Tietämättä kai paremmastakaan. Onnellinen oman aherruksensa keskellä. 

Enkä ymmärrä mikä siinä on pahaa. Tehdä päivästään sellainen, että on tyytyväinen. Onko pakko ajatella päivää pitemmälle? Jos siten voi nauttia elämästä. En minä kuitenkaan voi huomista muuttaa. Se menee niin kuin sen on tarkoitus mennä. Mutta tänään voin tehdä asioita, joilla saattaa olla vaikutusta myös huomiseen. Ja teen ne tämän päivän tunteilla. En siksi, koska haluaisin asioiden olevan tietyllä tavalla huomenna. 

No jaa.. enpä tiedä sainko vastausta tunteistani. Mutta elämä on ihan hyvä näinkin.. yhdessä pienen surupilveni kanssa.

kp 6

Voit itkeä, voit huutaa.
Voit vaieta tai sulkea silmäsi.
Voit ajatella kaiken olevan vain pahaa unta.

Mikään ei silti muuta sitä,
että sinä et toimi niin kuin muut.

Mikään ei muuta sitä,
että kukaan ei kerro
mikä sinussa on vikana.

Sinun täytyy vain elää.
Päivästä toiseen, tietämättä koskaan.

kp 1

mä NIIN tiesin!

kp 30

Tajusin justiinsa, että seuraavat menkat on viimeiset ennen sumuttelujen alkamista. Huh. Onneksi tentti lähenee ja tenttipaniikki kasvaa sitä mukaan.. ....ihme homma, että silti se lapsettomuus tai ennemminkin nuo hoidot puskee ajatuksiin, vaikka ois sitä tähdellisempääkin ajateltavaa tässä vaiheessa.
Menkat tekee tuloaan..tissit kipeyty tänään ja alapäätä juilii jo kohtalaisen kovasti.. huomenna siis?