maanantai 13. lokakuuta 2014
Se mitä meille annettiin....
Kuva 4-soluisesta alkiosta istutettuna ja raskaustestin niin hailakka väärä viiva, ettei siitä saa edes kuvaa.
kp 31 (pp10)
No niinpä niin. Ei se tämän aamun testi ainakaan vahvempaa viiva näyttänyt. Oikeastaan enää varjojen varjoa ja vain yhdestä kulmasta katottuna. Ja lisäksi lutinuksen seassa tuli mukana punertavaa mömmöä.
Päivän opetus: Älä testaa liian aikaisin, ettet pettyisi.
Uskon että menkat alkaa just kellon tarkasti ajallaan parin päivän päästä, niin kuin viime hoidossa. Ja nyt kaupantekijäisiksi oon saanu vielä sukumigreenin puhkeamaan.
... menkat alkoki jo tänään.. Ei edes tarvinnu oottaa niin kauaa kuin viimeksi.
Tää poistuu pää painuksissa ja maahan lyötynä takavasemmalle. Ei mulla oo enempää sanottavaa.
Päivän opetus: Älä testaa liian aikaisin, ettet pettyisi.
Uskon että menkat alkaa just kellon tarkasti ajallaan parin päivän päästä, niin kuin viime hoidossa. Ja nyt kaupantekijäisiksi oon saanu vielä sukumigreenin puhkeamaan.
... menkat alkoki jo tänään.. Ei edes tarvinnu oottaa niin kauaa kuin viimeksi.
Tää poistuu pää painuksissa ja maahan lyötynä takavasemmalle. Ei mulla oo enempää sanottavaa.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
kp 30 (pp9)
Tein r-testin, johon tuli haaleintakin haalein toinen viiva. Eilen meinasi henki lähteä, kun mahaan sattui niin kuin joku olisi puukottanut alavatsaan. Tätä tuskaa kesti sen puoli tuntia ja sitten olikin vatsa hellänä loppupäivän. Samaan aikaan alkoi ihan jumalaton pääkipu. Eilen otin puolikkaan panadolin, joka auttoi vähän. Tänä aamuna herätessä niin sama vihlova pääkipu alkoi heti aamusta. Oon juonut vettä ihan kokoajan, kuvitellen että se auttaisi tuohon pääkipuun, mutta ei. Pieni ulkoilukaan ei vienyt vihlontaa päästä pois. Ainoa mikä auttaa sekunnin niin on suklaa. :) Levyllinen tässä viikonlopun aikana onkin mennyt.
Huomenna testaan uudestaan. En oikein vielä jaksa uskoa, että minun pissaamasta testistä voisi tulla oikeita viivoja yhtään mihinkään. Kyseessä oli todennäköisesti viallinen testi.
Vaan kertokaa mikä auttaa, kun on ihan jumalaton pääkipu? nukkuminen ja panadol? Onko muuta?
Huomenna testaan uudestaan. En oikein vielä jaksa uskoa, että minun pissaamasta testistä voisi tulla oikeita viivoja yhtään mihinkään. Kyseessä oli todennäköisesti viallinen testi.
Vaan kertokaa mikä auttaa, kun on ihan jumalaton pääkipu? nukkuminen ja panadol? Onko muuta?
lauantai 11. lokakuuta 2014
kp 29 (pp8)
Tai joo. Poikkeaa aiemmasta hoidosta. Maha on vieläkin kipeä kokoajan. Viimekerralla se tunne hävisi ennen menkkoja. Nyt on kuitenkin käytössä lutinukset ja pistän sen piikkiin. Pitää vain tänne kirjoittaa näkösälle, että luulisin joskus, että ihan samalla sapluunalla olisi mennyt molemmat.
torstai 9. lokakuuta 2014
maanantai 6. lokakuuta 2014
kp 24 (pp 3)
6 päivää punktiosta ja olotila normalisoitunut. Turvotusta on, mutta ei mitenkään älyttömästi. Alavatsa on tasaisesti kivistelevä, mutta ei mitään, minkä kanssa ei voisi olla. Tissit odotetusti lutinuksesta kipeät.
perjantai 3. lokakuuta 2014
kp 21
Nyt voin luovuttaa. Icsi ei tuo meidän tilanteeseen parannusta. Jos solut on paskoja ne on. Sitä on turha ruveta kaunistelemaaankaan. 11sta 7 oli kypsää. Kaksi lähti jakautumaan. Ja vain yksi siirtokelpoiseksi. Ja " hyvät" uutiset. Tää yksi oli 4-soluinen. Tänne ne peikot tulevat.. t. Peikkomagneetti
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
kp 19 - punktio
Kunpa voisinkin kirjoittaa tähän, että punktio oli yhtä helppo kuin viimeksikin. Nyt tässä vaiheessa kannattaa lopettaa lukemasta, jos ei halua lukea huonoista kokemuksista. Tai no, olisi se varmasti pahemminkin voinut mennä.
Alku oli samanlainen kuin viimeksi, alku siihen särky/rauhoittavien lääkkeiden ottoon saakka. Sitten kanyylin laitossa jo alkoi tökkimään. Se tuntui. Ei sietämättömältä, mutta tuntui. Antibiootti ei sitten meinannut lähteä tulemaan, ja hoitaja joutui tökkimään ja liikuttelemaan kättä, mikä tuntui vähän lisää. Kivan mustelmankin sain siitä sitten käteen. Pahoittelen kuvan huonoa laatua.
Itse punktion alkukin oli samanlainen kuin viimeksi. Aina puudutuspiikkiin asti. Koska sekin tuntui, että ihan säpsähdin. Oikealle puolelle meneminen oli sinällään kivutonta, mutta vasemmalle pääseminen olikin sitten elämys. (vasemmallahan mulla oli se endometriooma ja ne nesterakkulat, liekkö sillä asiaan vaikutusta). Minä tosiaan tunsin sen neulan ihan kunnolla. Ihan että meinasin pompata alustasta ylös. Pitkä, viiltävä ja kova kipu sai kyyneleet silmiin ja sanomaan auts. Sain lisää puudutetta suoneen ja alapäähän ja homma jatkettiin loppuun asti. En tykännyt. Ja en aio mennä enää punktioon ihan hetkeen. Nyt saa tulla ainakin vuoden jos kahden tauko! Tai vaikka loppuelämänkin, jos adoptioprosessi alkaisi tuntumaan tämän jälkeen vielä enemmän hyvältä vaihtoehdolta.Oli se miehelläkin huono olo siinä. Meinasi ruveta pyörryttämään ja vartin oli kalpeana toimenpiteen jälkeen. Sinällään aika suloista.
Mutta toivottavasti tämä kaikki oli kärsimisen arvoista. Oikealta kerättiin 9 solua ja vasemmaltakin se 2. Perjantaina siirto, jos kaikki menee hyvin. Toivottavasti menopur ja ubikinoni ovat parantaneet solujen laadun. Tässä olotilassa todellakin TOIVON sitä.
Alku oli samanlainen kuin viimeksi, alku siihen särky/rauhoittavien lääkkeiden ottoon saakka. Sitten kanyylin laitossa jo alkoi tökkimään. Se tuntui. Ei sietämättömältä, mutta tuntui. Antibiootti ei sitten meinannut lähteä tulemaan, ja hoitaja joutui tökkimään ja liikuttelemaan kättä, mikä tuntui vähän lisää. Kivan mustelmankin sain siitä sitten käteen. Pahoittelen kuvan huonoa laatua.
Itse punktion alkukin oli samanlainen kuin viimeksi. Aina puudutuspiikkiin asti. Koska sekin tuntui, että ihan säpsähdin. Oikealle puolelle meneminen oli sinällään kivutonta, mutta vasemmalle pääseminen olikin sitten elämys. (vasemmallahan mulla oli se endometriooma ja ne nesterakkulat, liekkö sillä asiaan vaikutusta). Minä tosiaan tunsin sen neulan ihan kunnolla. Ihan että meinasin pompata alustasta ylös. Pitkä, viiltävä ja kova kipu sai kyyneleet silmiin ja sanomaan auts. Sain lisää puudutetta suoneen ja alapäähän ja homma jatkettiin loppuun asti. En tykännyt. Ja en aio mennä enää punktioon ihan hetkeen. Nyt saa tulla ainakin vuoden jos kahden tauko! Tai vaikka loppuelämänkin, jos adoptioprosessi alkaisi tuntumaan tämän jälkeen vielä enemmän hyvältä vaihtoehdolta.Oli se miehelläkin huono olo siinä. Meinasi ruveta pyörryttämään ja vartin oli kalpeana toimenpiteen jälkeen. Sinällään aika suloista.
Mutta toivottavasti tämä kaikki oli kärsimisen arvoista. Oikealta kerättiin 9 solua ja vasemmaltakin se 2. Perjantaina siirto, jos kaikki menee hyvin. Toivottavasti menopur ja ubikinoni ovat parantaneet solujen laadun. Tässä olotilassa todellakin TOIVON sitä.
tiistai 30. syyskuuta 2014
kp 18
Saanko esitellä, poikkeava löydös. Nesterakkula koko n. 5 cm. Huomenna punktioon. Oikea puoli (se terveempi) huutaa hoosiannaa.
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
kp 16
Tänään lähtee viimenen pistos Menopuria ja huomenna sitten pregnyl. Olotila alkaa olla aika epämiellyttävä. Kävellessä tärähtely tuntuu ja olen tosi turvoksissa. Oon koittanut silti tehdä kuntosalitreeniä, mutta vähän pienemmillä painoilla.
Oon tehnyt tässä samalla ihmiskokeita itselläni ja syönyt nyt kuukauden ajan ubikinonia sen 600 mg/vrk:ssa. Jostain luin, että ei siitä haittaakaan ole. Enpä sitten tiedä onko se ubikinoni vai nuo aamupalalla puuron sekaan heitetyt siemenet (auringonkukka-kurpitsa-chia), mutta limakalvo on taas erinomaisen paksu.
Jos nyt saa esittää toivomuksen, niin toivon, että munasolut toimisivat. Toivon sitä enemmän kuin lottovoittoa. En minä rahalla kuitenkaan saa ostettua toimivia munasoluja.
Oon tehnyt tässä samalla ihmiskokeita itselläni ja syönyt nyt kuukauden ajan ubikinonia sen 600 mg/vrk:ssa. Jostain luin, että ei siitä haittaakaan ole. Enpä sitten tiedä onko se ubikinoni vai nuo aamupalalla puuron sekaan heitetyt siemenet (auringonkukka-kurpitsa-chia), mutta limakalvo on taas erinomaisen paksu.
Jos nyt saa esittää toivomuksen, niin toivon, että munasolut toimisivat. Toivon sitä enemmän kuin lottovoittoa. En minä rahalla kuitenkaan saa ostettua toimivia munasoluja.
perjantai 26. syyskuuta 2014
kp 14
huh, kun mua väsyttää nää hoidot! En oikein jaksa kuin rypeä itsesäälissä ja valittaa asiasta miehelle. Tuntuu, että pään kanssa on nyt enempi kestämistä kuin viimeksi. Ahistaa, surettaa, masentaa ja koetan vaan sinnitellä hetkestä toiseen. Ja tuota kaikkea ei nämä fyysiset kipuilut yhtään helpota.
Oon päivittänyt ultratietoja tuonne historiikin alle. Ei mitenkään hirmu suuret toiveet ole taaskaan ilmassa, mutta punktioon nyt ollaan menossa silti seuraavaksi. Eli ensiviikon keskiviikkona punktio.
Oon päivittänyt ultratietoja tuonne historiikin alle. Ei mitenkään hirmu suuret toiveet ole taaskaan ilmassa, mutta punktioon nyt ollaan menossa silti seuraavaksi. Eli ensiviikon keskiviikkona punktio.
maanantai 22. syyskuuta 2014
kp 10
Menopurin haittavaikutukset: [x]
Seuraavia yleisiä haittavaikutuksia esiintyy 1–10:llä hoitoa saavalla naisella 100:sta:
- Vatsakipu [x]
- Päänsärky [x]
- Pahoinvointi
- Vatsan turvotus [x]
- Kipu lantion alueella [x]
- Munasarjojen hyperstimulaatio joka johtaa niiden toiminnan liialliseen kiihtymiseen
- Paikalliset reaktiot pistoskohdassa(kuten kipu, punoitus, mustelmat, turvotus ja/tai kutina)
Seuraavia melko harvinaisia haittavaikutuksia esiintyy 1-10:llä hoitoa saavalla naisella 1000:sta:
- Oksentelu
- Vatsavaivat
- Ripuli [x]
- Väsymys [x]
- Huimaus [x]
- Munasarjakystat
- Rintoihin liittyvät vaivat [x]
- Kuumat aallot [x]
9/15 oireesta.. alan olla aika finaalissa näiden hormoonien kanssa. Pää ei kestä. Purskahdan itkuun, kun kynä tippuu lattialle. Mieskään ei uskalla enää sanoa mitään, hiippailee varpaillaan, etten hermostu. On se prrkele vaikeaa tehdä lasta. :'(
Seuraavia yleisiä haittavaikutuksia esiintyy 1–10:llä hoitoa saavalla naisella 100:sta:
- Vatsakipu [x]
- Päänsärky [x]
- Pahoinvointi
- Vatsan turvotus [x]
- Kipu lantion alueella [x]
- Munasarjojen hyperstimulaatio joka johtaa niiden toiminnan liialliseen kiihtymiseen
- Paikalliset reaktiot pistoskohdassa(kuten kipu, punoitus, mustelmat, turvotus ja/tai kutina)
Seuraavia melko harvinaisia haittavaikutuksia esiintyy 1-10:llä hoitoa saavalla naisella 1000:sta:
- Oksentelu
- Vatsavaivat
- Ripuli [x]
- Väsymys [x]
- Huimaus [x]
- Munasarjakystat
- Rintoihin liittyvät vaivat [x]
- Kuumat aallot [x]
9/15 oireesta.. alan olla aika finaalissa näiden hormoonien kanssa. Pää ei kestä. Purskahdan itkuun, kun kynä tippuu lattialle. Mieskään ei uskalla enää sanoa mitään, hiippailee varpaillaan, etten hermostu. On se prrkele vaikeaa tehdä lasta. :'(
lauantai 20. syyskuuta 2014
kp 8
Me lähdettiin eilen retkelle, ja sähköttömässä mökissä pimeässä tuikattiin menopurit vatsamakkaraan. En nyt anna tän hoidon tulla häiritsemään mun muuta elämää. Haluan elää, vaikka mielialat menee ylös alas nopeampaa kuin juna vuoristoradalla. Ja pinna on niin kireänä, että viulukin sois melko kauniisti.
Tänään mennään kavereitten kanssa istumaan iltaa ja taas pitää tuikata menopurit jossain omankodin keittiötä poikkeavasta paikasta. Kuten sanoin.. mä en aio lakata elämästä nyt.
Missä Te ootte ittejänne piikitelleet? Onko jotain erikoisempiakin paikkoja? Ihan uteliaisuudesta :)
Tänään mennään kavereitten kanssa istumaan iltaa ja taas pitää tuikata menopurit jossain omankodin keittiötä poikkeavasta paikasta. Kuten sanoin.. mä en aio lakata elämästä nyt.
Missä Te ootte ittejänne piikitelleet? Onko jotain erikoisempiakin paikkoja? Ihan uteliaisuudesta :)
torstai 18. syyskuuta 2014
kp 6
No siis hoh ja hoijakkaa. Eilen nostin tarot-kortin: Julmuus. Ja tänä aamuna uusiksi. Sama kortti!
Joko saa luovuttaa?
Joko saa luovuttaa?
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
kp 5
Eipähän mennyt taas niin kuin Strömpsöössä tämä homma. Käytiin tänään aloitusultrailussa.
Siellähän näkyikin nestepalluroita munasarjassa, kun ei olisi pitänyt näkyä yhtikäs mitään. Suurin oli sellainen 3 cm pallero. Toinen puoli oli sentään sellainen kuin piti olla, eli vaihdevuositilassa. Hoito kuitenkin jatkuu, ja viikon päästä katsotaan, että mitä Menopur saa aikaan.
Töissä pitää aina keksiä hyviä tekosyitä, miksi katoan työpaikalta tunniksi. Tänään olin bisneksiä hoitamassa.. tiistaina taidan olla hammaslääkärissä ;) ja perjantaina pidän pitkän lounaan. Punktio viikolla (jos sinne saakka pääsee) pitääkin keksiä astetta paremmat tarinat. Lomalla olen loppuviikon, mutta jos tai kun punktio saattuu alkuviikkoon niin siinä sitä saakin taas keksiä juttua. Oishan se helppoa vaan kertoa kaikille avoimesti. Vaan mä en kestä niitä katseita ja säälikommentteja mitä siitä seuraa. Koettu kerran jo.. ja jos voi välttää niin vältän viimeseen asti.
Suprecurista menee pää hömppistilaan, eli kokoajan on sellainen olo kuin olisi pullossa. Huimaa ja humisee. Kuumat aallot ovat myös ihastuttamassa läsnäolollaan. Saapa nähdä mitä 225 IU annos menopuria saa aikaan!
Liikkua yritän minkä olotilaltani ja fiilikseltäni jaksan. Paino nousee, koska lohdutan itseäni syöpöttelemällä kaikkia ihania herkkuja. Jokaisena päivänä yritän tsempata itseni uuteen nousuun ja joka päivä aloitan uuden elämän ruokavalion suhteen. Ehkä onnistun vielä =) Tää päivä menetettiin, kun lounaalla tuli syötyä tuhti turkkilainen annos. Pitänee kotona polkea sen edestä sitten kuntopyörää.
Siellähän näkyikin nestepalluroita munasarjassa, kun ei olisi pitänyt näkyä yhtikäs mitään. Suurin oli sellainen 3 cm pallero. Toinen puoli oli sentään sellainen kuin piti olla, eli vaihdevuositilassa. Hoito kuitenkin jatkuu, ja viikon päästä katsotaan, että mitä Menopur saa aikaan.
Töissä pitää aina keksiä hyviä tekosyitä, miksi katoan työpaikalta tunniksi. Tänään olin bisneksiä hoitamassa.. tiistaina taidan olla hammaslääkärissä ;) ja perjantaina pidän pitkän lounaan. Punktio viikolla (jos sinne saakka pääsee) pitääkin keksiä astetta paremmat tarinat. Lomalla olen loppuviikon, mutta jos tai kun punktio saattuu alkuviikkoon niin siinä sitä saakin taas keksiä juttua. Oishan se helppoa vaan kertoa kaikille avoimesti. Vaan mä en kestä niitä katseita ja säälikommentteja mitä siitä seuraa. Koettu kerran jo.. ja jos voi välttää niin vältän viimeseen asti.
Suprecurista menee pää hömppistilaan, eli kokoajan on sellainen olo kuin olisi pullossa. Huimaa ja humisee. Kuumat aallot ovat myös ihastuttamassa läsnäolollaan. Saapa nähdä mitä 225 IU annos menopuria saa aikaan!
Liikkua yritän minkä olotilaltani ja fiilikseltäni jaksan. Paino nousee, koska lohdutan itseäni syöpöttelemällä kaikkia ihania herkkuja. Jokaisena päivänä yritän tsempata itseni uuteen nousuun ja joka päivä aloitan uuden elämän ruokavalion suhteen. Ehkä onnistun vielä =) Tää päivä menetettiin, kun lounaalla tuli syötyä tuhti turkkilainen annos. Pitänee kotona polkea sen edestä sitten kuntopyörää.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
kp 2
No jo! kierto kesti 33 päivää ja piti hullua jännityksessä loppuun asti.
Reissu oli ja meni. Tapasin kaveria, joka on saanut lapsen koeputkihedelmöityksen avulla. Tuntuu hyvältä, että jotkun onnistuu. Ei se ole meiltä pois. Sitä vain rupeaa pohtimaan, että toivottavasti lapsettomuuden kipeimmät tunteet ainakin haalistuvat lapsen saadessa, jos eivät kokonaan unohdu. Ei tätä kenellekään toivo. Ei ole kivaa kuulla, että omat munasolut on paskoja. Ei se ole. Vaikka onhan se lahjasoluhoito. Onon.. joo.
Ja eniten onnellinen pystyn olemaan juuri niiden puolesta, jotka hoitojen jälkeen onnistuvat. Mutta elämä lapsettomuuden jatkuessa jatkuu samanlaisena, kun hoitojen onnistuessa se tulee ihan vääjämättä muuttumaan. Ja siinä tulee se juttu, mikä vie etäämmälle, yhteisestä historiasta huolimatta.
Reissu oli ja meni. Tapasin kaveria, joka on saanut lapsen koeputkihedelmöityksen avulla. Tuntuu hyvältä, että jotkun onnistuu. Ei se ole meiltä pois. Sitä vain rupeaa pohtimaan, että toivottavasti lapsettomuuden kipeimmät tunteet ainakin haalistuvat lapsen saadessa, jos eivät kokonaan unohdu. Ei tätä kenellekään toivo. Ei ole kivaa kuulla, että omat munasolut on paskoja. Ei se ole. Vaikka onhan se lahjasoluhoito. Onon.. joo.
Ja eniten onnellinen pystyn olemaan juuri niiden puolesta, jotka hoitojen jälkeen onnistuvat. Mutta elämä lapsettomuuden jatkuessa jatkuu samanlaisena, kun hoitojen onnistuessa se tulee ihan vääjämättä muuttumaan. Ja siinä tulee se juttu, mikä vie etäämmälle, yhteisestä historiasta huolimatta.
tiistai 9. syyskuuta 2014
kp 30
menkat ei ala taas ikinä! Ja hitto ku unohdan aina sumuttaa tasatuntivälein. Hermot menee. Huomenna reissuun.
lauantai 6. syyskuuta 2014
kp 27
Äh. Tuntuu, ettei tästä jaksais ees kirjoittaa enää, mutta silloin kun se nostaa v--utuskäyrän verenpaineen yläpuolelle, niin voin kai siitä sanasen sanoa. Nimittäin mummoiässä olevat työpaikan naiset.
Menee noin alle 2 minuuttia keskusteluyhteyden aloittamisesta siihen, että juttu kääntyy tavalla tai toisilla lapsiin. Ja näin häiden jälkeen, niin voitte vain arvata mihin se sitten kääntyy.
- "Nyt se sullakin alkaa se perheen perustaminen".
- "Eihän sulla vielä ehkä niin kiire ole, mikäs se olikaan, biologinen kello ei tikitä?".
- "Kyllä niitä lapsia kannattaa tehdä"
- "Teillähän on nyt isompi autokin, sinnehän mahtuu vaikka lastenrattaat"
Ja tähän väliin tulee se sisäinen huuto!!!!
On se saatanakumma, kun pitää töissä vatvoa yksityiselämäänsä. Mitä se kellekään kuuluu, olenko mennyt naimisiin ja meinaanko tehdä lapsia. No ei kuulu ei. Vaan yritä siinä nyt sitten olla ystävällismielinen, ettet saa outolinnunleimaa (vaikka on se jo tainnut tulla).
Perusvaivaannuttavat vastaukset: Vaihdan tätämenoa ennemmin työpaikkaa kuin teen lapsia.On se elämä tälleen kaksistaankin aika mukavaa kyllä. Ja mahtuuhan sinne farmariautoon sitten se toinen koira, jos sellainen hankitaan.
Huomaa, ettei tyypit ole koiraihmisiä. Eivät ole puunanneet takapenkkejä viikoittain koirankarvoista. Kyllä siinä farmariauto alkaa tuntumaan ihan loistoratkasulta. Tietty jos ei oo elämässä muuta ku ilmastointiteipillä tuntitolkulla aikaa puhistaa takapenkkejä niin mikäjottei. Ehkä silloin ei tulis mieleen farkku. Murr. Ei oo jumankauta lastenrattaita tulossa eikä menossa!!!
**
Ah. Avaudun tänne kun en suoraan naamatusten uskalla. Kiitos ja heippa.
p.s. Sumuttelu jatkuu yhtä riemukkaissa tunnelmissa kuin aiemmin.
Menee noin alle 2 minuuttia keskusteluyhteyden aloittamisesta siihen, että juttu kääntyy tavalla tai toisilla lapsiin. Ja näin häiden jälkeen, niin voitte vain arvata mihin se sitten kääntyy.
- "Nyt se sullakin alkaa se perheen perustaminen".
- "Eihän sulla vielä ehkä niin kiire ole, mikäs se olikaan, biologinen kello ei tikitä?".
- "Kyllä niitä lapsia kannattaa tehdä"
- "Teillähän on nyt isompi autokin, sinnehän mahtuu vaikka lastenrattaat"
Ja tähän väliin tulee se sisäinen huuto!!!!
On se saatanakumma, kun pitää töissä vatvoa yksityiselämäänsä. Mitä se kellekään kuuluu, olenko mennyt naimisiin ja meinaanko tehdä lapsia. No ei kuulu ei. Vaan yritä siinä nyt sitten olla ystävällismielinen, ettet saa outolinnunleimaa (vaikka on se jo tainnut tulla).
Perusvaivaannuttavat vastaukset: Vaihdan tätämenoa ennemmin työpaikkaa kuin teen lapsia.On se elämä tälleen kaksistaankin aika mukavaa kyllä. Ja mahtuuhan sinne farmariautoon sitten se toinen koira, jos sellainen hankitaan.
Huomaa, ettei tyypit ole koiraihmisiä. Eivät ole puunanneet takapenkkejä viikoittain koirankarvoista. Kyllä siinä farmariauto alkaa tuntumaan ihan loistoratkasulta. Tietty jos ei oo elämässä muuta ku ilmastointiteipillä tuntitolkulla aikaa puhistaa takapenkkejä niin mikäjottei. Ehkä silloin ei tulis mieleen farkku. Murr. Ei oo jumankauta lastenrattaita tulossa eikä menossa!!!
**
Ah. Avaudun tänne kun en suoraan naamatusten uskalla. Kiitos ja heippa.
p.s. Sumuttelu jatkuu yhtä riemukkaissa tunnelmissa kuin aiemmin.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
kp 24
No ne tuli äkkiä. Ekat hajoilut. (Hävitin hetkeksi työpaikan pankkikortin ja paniikki ja itkuhan siinä tuli) Mies pelasti tilanteen kahdessa minuutissa.
Päässä pyörii ja maailma tuntuu taas saippuakuplalta. =/
Päässä pyörii ja maailma tuntuu taas saippuakuplalta. =/
tiistai 2. syyskuuta 2014
kp 23
suhh suhh: 07:00 - 12:00 - 17:00 - 22:00
Tästä se taas lähtee.
No ja millä mielin mennään? Sillä samalla. Meen ja teen. Yritän parhaani mukaan olla ajattelematta koko asiaa. Vittuunnun todennäköisesti turpoavasta kropasta ja heittelevästä mielialasta, mutta onhan sitä elämässä pahempaakin. Sana "Toivo" ei kuulu sanavarastoon. Annan itseni lääketieteen koekaniiniksi. Yhdeksi parametriksi tilastoon.
Mieli liitelee kohti adoptiota. Totutan itseni ajatukseen ehkä hieman väkisinkin. Ehkä se on se minun tieni, mikä pitää kulkea. Eikä se ole enää ollenkaan pelottava tai vastenmielinen tie kuljettavaksi.
Paino on häiden jälkeen ehkä hieman noussut. Nyt siinä 57,5 kg. Saapa nähdä miten mömmöt vaikuttaa.
Kaikkia pikku reissujakin tässä tulossa, mitkä tuovat oman eloisuutensa arkeen. Loppuviikosta suuntana helsinki. Ja ekana vaan mielessä, että kai pääsen turvatarkastuksesta ton suprecur-pullon kanssa läpi ilman suurempaa draamaa? Otan varalta reseptin matkaan, vaikka tuskin sitä edes kysytään.
Opiskelurintamalla pientä huilimista nyt. Teen syksyn aikana pikkututkimuksen ja aikaa jää tälle muullekin elämälle (eli työlle työlle työlle).. oishan se upeaa, jos voisin vuoden päästä sanoa, että on mulla elämässä muutakin kuin työ tai opiskelu.
Tästä se taas lähtee.
No ja millä mielin mennään? Sillä samalla. Meen ja teen. Yritän parhaani mukaan olla ajattelematta koko asiaa. Vittuunnun todennäköisesti turpoavasta kropasta ja heittelevästä mielialasta, mutta onhan sitä elämässä pahempaakin. Sana "Toivo" ei kuulu sanavarastoon. Annan itseni lääketieteen koekaniiniksi. Yhdeksi parametriksi tilastoon.
Mieli liitelee kohti adoptiota. Totutan itseni ajatukseen ehkä hieman väkisinkin. Ehkä se on se minun tieni, mikä pitää kulkea. Eikä se ole enää ollenkaan pelottava tai vastenmielinen tie kuljettavaksi.
Paino on häiden jälkeen ehkä hieman noussut. Nyt siinä 57,5 kg. Saapa nähdä miten mömmöt vaikuttaa.
Kaikkia pikku reissujakin tässä tulossa, mitkä tuovat oman eloisuutensa arkeen. Loppuviikosta suuntana helsinki. Ja ekana vaan mielessä, että kai pääsen turvatarkastuksesta ton suprecur-pullon kanssa läpi ilman suurempaa draamaa? Otan varalta reseptin matkaan, vaikka tuskin sitä edes kysytään.
Opiskelurintamalla pientä huilimista nyt. Teen syksyn aikana pikkututkimuksen ja aikaa jää tälle muullekin elämälle (eli työlle työlle työlle).. oishan se upeaa, jos voisin vuoden päästä sanoa, että on mulla elämässä muutakin kuin työ tai opiskelu.
maanantai 25. elokuuta 2014
kp 15
Läräilen tässä erilaisia adoptiosivuja. Se alkaa tuntua omemmalta, adoptio. Ei se sananakaan enää tunnu niin pahalta. Adoptio Venäjältä tuntuu tällä hetkellä eniten meiltä. Luen vaatimuksia hakijalta, ja katson, että mieluiten miehellä tulisi olla vakituiset tulot. Eli ensin pitäisi löytää miehelle vakituinen työpaikka. Sittenkö vasta voi hakea? Vai voiko hakea jo aiemmin, jos se työpaikka löytyisi kuitenkin tässä kuitenkin vuoden sisällä. Kamalan sovinistinen ajatusmaailma näin pehmofeministin mielestä, mutta minkäs teet. Niillä pelisäännöillä mennään, kenen peliä pelataan.
perjantai 22. elokuuta 2014
kp 12
Hain juuri apteekista 780 euron lääkkeet... maksoin niistä 4,5 euroa. Juuri nyt olen kiitollinen, että olen lapseton Suomessa, jossa on olemassa tuommoinen kela. Vihdoinkin tuntuu, että saa edes jotain vastiketta verojen maksamisille.
Sumuttelu alkaa vasta syyskuun alussa. Sitten se helvetti taas repeää.
Sumuttelu alkaa vasta syyskuun alussa. Sitten se helvetti taas repeää.
sunnuntai 17. elokuuta 2014
kp 7
Sain jokunen aika sitten soiton ystävättäreltäni. Hän kertoi kuulumisiaan ja siitä, kuinka vuoden yrittämisen jälkeen olivat onnistuneet tulemaan raskaaksi. Hän oli vilpittömän huolestunut siitä, ettei raskaus ollut alkanut kuukausien yrittämisen jälkeen ja kuinka he olivat suunnitelleet tutkimuksiin menemistä.
En pystynyt kertomaan omasta 9 vuotta kestäneestä lapsettomuudestani. Koen olevani aika yksin tämän asian kanssa. En jaksa kertoa oikein kenellekään, koska tuntuu, että kukaan ei todella ymmärrä, kuinka joudun itseäni muuttamaan tämän asian vuoksi. Enhän minä tätä valinnut. Enkä osaa enkä halua vatvoa asiaa, ainakaan sellaisten kanssa, jotka tulevat raskaaksi ennemmin tai myöhemmin. Minulla ei siinä suhteessa ole mitään yhteistä sellaisen ihmisen kanssa. Ja siksi minä kirjoitan ja puran tänne. Saan asiat pois omilta harteiltani. Ja täällä on aivan liian paljon muitakin samassa tilanteessa olevia...
Toinen vuosi yrittämistä on kuitenkin pahin. Kun vuoden yrittämisen jälkeen ei ole onnistunut, niin sitä tajuaa, että jotain epänormaalia varmastikin on olemassa.
Olen kuitenkin autuaasti unohtanut tuon ensimmäisen vuoden tuntemukset. Ja sen kuinka voimakasta se pettyminen kerta toisensa jälkeen olikaan. Silloin kun sitä odotti ja toivoi niin niin paljon joka kuukausi.
Tavallaan sitä toivoo nytkin, mutta elämän realiteetit on sen verran monta kertaa iskeneet päin naamaa, että enää ei halua valehdella itselleen sen vielä onnistuvan joskus. Pettymykset on näin helpompi jaksaa.
Haluankin tänne kirjoittaa näkösälle, että lapsettomuuden odotukset haalistuvat useiden vuosien jälkeen. Minulla taitekohta, jossa aloin etsiä elämääni iloisia asioita muusta kuin lapsista, taisi olla jossain siinä 5-6 vuoden kohdalla. Sen jälkeen suru on on laimentunut huomattavasti. Lapsettomuudesta on tullut osa minua. Ensimmäiset vuodet ovat niin kipeitä ja vaikeita. Kun siitä selviää, niin selviä monesta muustakin asiasta? ainakin näin haluan itselleni uskotella.
Oman identiteetin muutos on äärimmäisen hidas prosessi. Ja vieläkin teen töitä etsiäkseni uutta minua. Samalla etsin itselleni uusia ihmisiä ympärilleni, joiden maailmankuva sopii paremmin omaani. Surullinen olen siksi, koska omien vanhempieni silmissä en ole mitään, koska en ole tehnyt lapsia. Elämä määrittyy heidän maailmankuvassaan saatujen lasten kautta. Minun maailmankuvani määrittyy minun omien tekemisteni kautta.
En pystynyt kertomaan omasta 9 vuotta kestäneestä lapsettomuudestani. Koen olevani aika yksin tämän asian kanssa. En jaksa kertoa oikein kenellekään, koska tuntuu, että kukaan ei todella ymmärrä, kuinka joudun itseäni muuttamaan tämän asian vuoksi. Enhän minä tätä valinnut. Enkä osaa enkä halua vatvoa asiaa, ainakaan sellaisten kanssa, jotka tulevat raskaaksi ennemmin tai myöhemmin. Minulla ei siinä suhteessa ole mitään yhteistä sellaisen ihmisen kanssa. Ja siksi minä kirjoitan ja puran tänne. Saan asiat pois omilta harteiltani. Ja täällä on aivan liian paljon muitakin samassa tilanteessa olevia...
Toinen vuosi yrittämistä on kuitenkin pahin. Kun vuoden yrittämisen jälkeen ei ole onnistunut, niin sitä tajuaa, että jotain epänormaalia varmastikin on olemassa.
Olen kuitenkin autuaasti unohtanut tuon ensimmäisen vuoden tuntemukset. Ja sen kuinka voimakasta se pettyminen kerta toisensa jälkeen olikaan. Silloin kun sitä odotti ja toivoi niin niin paljon joka kuukausi.
Tavallaan sitä toivoo nytkin, mutta elämän realiteetit on sen verran monta kertaa iskeneet päin naamaa, että enää ei halua valehdella itselleen sen vielä onnistuvan joskus. Pettymykset on näin helpompi jaksaa.
Haluankin tänne kirjoittaa näkösälle, että lapsettomuuden odotukset haalistuvat useiden vuosien jälkeen. Minulla taitekohta, jossa aloin etsiä elämääni iloisia asioita muusta kuin lapsista, taisi olla jossain siinä 5-6 vuoden kohdalla. Sen jälkeen suru on on laimentunut huomattavasti. Lapsettomuudesta on tullut osa minua. Ensimmäiset vuodet ovat niin kipeitä ja vaikeita. Kun siitä selviää, niin selviä monesta muustakin asiasta? ainakin näin haluan itselleni uskotella.
Oman identiteetin muutos on äärimmäisen hidas prosessi. Ja vieläkin teen töitä etsiäkseni uutta minua. Samalla etsin itselleni uusia ihmisiä ympärilleni, joiden maailmankuva sopii paremmin omaani. Surullinen olen siksi, koska omien vanhempieni silmissä en ole mitään, koska en ole tehnyt lapsia. Elämä määrittyy heidän maailmankuvassaan saatujen lasten kautta. Minun maailmankuvani määrittyy minun omien tekemisteni kautta.
perjantai 15. elokuuta 2014
kp 5
Väsymystä ilmassa, mutta ei auta ei. Tenttiin pitää lukea. Aika monet yksittäiset pienet asiat tuo oman painolastinsa tähän olotilaan. Ja teen sitä taas, lohtusyön. Se kun on ainoa asia, mistä tulee mielihyvän tunnetta nyt, kun liikkumiseenkin on mennyt motivaatio. Tuntuu että pitää pakottamalla pakottaa itsensä treenaamaan. Ja kun kurkkukin on karhean tuntuinen. Ehkä pitäisi vain nukkua.
Minä voitin PMS-oireet! ei tullut turvotuspöhötystä nyt juuri ollenkaan.Nestesieppareilla ja kiirevouhottamisella sain vielä painoa putoamaan ja oli laihuliiniolo jopa hetken. Nyt sitten olenkin kohta viikon mässännyt ja jostain pitäisi saada kipinä nostaa itseään niskasta.
Näihin mittoihin parhaimmillaan pääsin tuossa: Paino 55,9 kg, lantio 91 cm, napa 72 cm ja vyötärö 67 cm. Nyt en sitten muutaman päivän mässyttelyn jälkeen ole halunnut käydä vaakalla enkä mittoa senttejä. Ovat mitä ovat. Haluaisin vain pirteyteni takaisin.
Tästä kierrosta aletaan taas sumuttelutin. Ajat ultriin on varattu ja lapsettomuudesta tulee taas todellista. Yritän hukuttaa ajatuksia kaikesta ikävästä tähän tentinlukemiseen, vaan tuntuu että asiat leijuvat hajanaisina kirjaimina pään ympärillä, joista ei saa mitään järkevää kiinni.
Taidan olla ihminen, jolle ei lomailu sovi. Liian paljon aikaa olla olematta ja ajatella olemattomuuttaan. Ehkä tarvitsen elämän, jossa sitä vapaa-aikaa todella on vain tunti päivässä. Kyllä sitä jaksaa ihan hyvin. Pysähtyminen on raskasta. Kaiken kokeneen muistaminen on raskasta. Kaiken tulevien pettymysten uhkakuvien ajatteleminen on raskasta. Tämä hetki on hyvä. Ja tekemisen meininki. Sillä jaksaa yllättävän paljon paremmin kuin pysähtymällä ja rauhoittumalla.
Minä voitin PMS-oireet! ei tullut turvotuspöhötystä nyt juuri ollenkaan.Nestesieppareilla ja kiirevouhottamisella sain vielä painoa putoamaan ja oli laihuliiniolo jopa hetken. Nyt sitten olenkin kohta viikon mässännyt ja jostain pitäisi saada kipinä nostaa itseään niskasta.
Näihin mittoihin parhaimmillaan pääsin tuossa: Paino 55,9 kg, lantio 91 cm, napa 72 cm ja vyötärö 67 cm. Nyt en sitten muutaman päivän mässyttelyn jälkeen ole halunnut käydä vaakalla enkä mittoa senttejä. Ovat mitä ovat. Haluaisin vain pirteyteni takaisin.
Tästä kierrosta aletaan taas sumuttelutin. Ajat ultriin on varattu ja lapsettomuudesta tulee taas todellista. Yritän hukuttaa ajatuksia kaikesta ikävästä tähän tentinlukemiseen, vaan tuntuu että asiat leijuvat hajanaisina kirjaimina pään ympärillä, joista ei saa mitään järkevää kiinni.
Taidan olla ihminen, jolle ei lomailu sovi. Liian paljon aikaa olla olematta ja ajatella olemattomuuttaan. Ehkä tarvitsen elämän, jossa sitä vapaa-aikaa todella on vain tunti päivässä. Kyllä sitä jaksaa ihan hyvin. Pysähtyminen on raskasta. Kaiken kokeneen muistaminen on raskasta. Kaiken tulevien pettymysten uhkakuvien ajatteleminen on raskasta. Tämä hetki on hyvä. Ja tekemisen meininki. Sillä jaksaa yllättävän paljon paremmin kuin pysähtymällä ja rauhoittumalla.
lauantai 2. elokuuta 2014
kp 21
Menkkojen pitäsi alkaa juuri silleen sopivasti, että hääpäivänä olen pahimmoilleen turvoksissa. Ja meneillään on taistelu: Minä vastaan PMS.
Paljon vettä
Vettä juon about kokoajan. Pyrin juomaan vettä noin 3 litraa päivässä.
Hiilarit mäkeen
Leipä tippui pois päivittäisestä ruokavaliosta nyt tulevaksi viikoksi. Aamupuuro jäi, mutta siinäpä ne päivän hiilarit pääpiirteissään sitten onkin.
Makeanhimo
Suurin koetinkiveni. Joo-o, tänäänkin olen syönyt kaksi keksiä.. argh. Yritän tyydyttää makeanhimoni proteiinipuddingilla ruoan jälkeen.
Liikunta
Liikkumiseen en ajatellut tehdä muutoksia. Treenaan lihaskuntoa kotona punteilla noin 3-4 kertaa viikossa. Sitten muutoin lenkkeilytän koiraa.
Menolistica
Kapselipurkin kyljessä luvataa, että pms-oireet ainakin vähenisivät. Tämän viikon ajan tuhoan kerralla jäljellä olevat kapselit, ja katotaan auttaako. Eli näitä menee sen 3 tabua päivässä.
Spiruliina
En tiedä onko mitään hyötyä, mutta kun tuli ostettua noita levätabletteja, niin kiskotaanpa nyt niitäkin. 4-5 kpl päivässä.
Bioteekin nestesiepparit
3 tablettia päivässä. Nyt kahden päivän ajan testikäytössä ollut. Ja ihan oikeasti! 0.5 kiloa lähtenyt painoa! Ehkä säästelen näitä muutaman päivän päähän, koska tarkoitus on nimenomaan saada nesteet imettyä pois vasta viikon päästä.
Turvotus
Lisääntyy hiljalleen kaikesta huolimatta. Onkohan tämä ihan turhaa taistella pms-oireita vastaan? =) Noo.. yrittänyttä ei laiteta!
lauantai 26. heinäkuuta 2014
kaverimietteitä
Olen viime viikkojen aikana lukenut useammasta blogista kaverisuhteista ja näinpä viime yönä unta omista kavereistani, joten kirjoitan tämän hetkisen tilanteeni tänne näkösälle ihan vain joskus katsoakseni onko se muuttunut parempaan suuntaan vai vielä huonompaan.
Lapsettomuudestamme tietää noin neljä ihmistä. Siskoni, joka ei omalta vauhdikkuudeltaan ja itsekkyydeltään osaa eikä jaksa asialle pistää minkäänlaista painoarvoa. Emme koskaan puhu asiasta kun olemme kaksistaan. Kaksi miespuolista kaveriani, joille asia oli helppo kertoa, koska hekin ovat kokeneet elämässä rankempia juttuja ja koska miehet tavallaan ymmärtävät, mutta ajattelevat kai asioista niin, että "paska juttu, mutta on sitä paskempaakin nähty". Ja kaveruus on säilynyt ennallaan. Miehillä kun ei juuri ole tapana sääliä toisiaan, niin eivät ne sääli naispuolisiakaan kavereita. Eli asiat on kuin on, ja ei se vaikuta kaverisuhteisiin mitenkään, jos ollaan kavereita. Yhdelle naispuoliselle kaverille kerroin keväällä. Ja voi sitä empaattisuuden määrää minkä sainkaan osakseni. Herttaista sinällään. Mutta se kaikki empaattisuus paistaa niin kauas aina tavatessamme, että tuntuu, etten hänen silmissään ole enää muuta kuin ikuisesti lapseton. Ja se tunne on aika ikävä. Ehkä kuvittelen tuon tunteen, mutta siltä nyt vain tuntuu. Tyttö kyllä itsessään on herttainen. Ja olihan se helpottavaa kertoa jollekin sellaiselle, joka oikeasti välittää vaikkei niin ymmärräkään. Ja ennen kaikkea jollekin, johon luotan, ettei asia leviä.
Pystyn tapaamaan ihmisiä, joilla on lapsia. Tapaamiset ovat pinnallisia ja teennäisiä. Yhteisiä puheenaiheita on vaikea keksiä. Siksi tapaankin tällaisia ihmisiä vain harvakseltaan, että olisi kertynyt kerrottavia tapahtumia.. tai ainakin sää olisi vaihtunut.
Paras kaverini on rakas mieheni. Enkä tällä hetkellä halua enkä tarvitse muita kavereita. Mieheni ymmärtää kaiken mitä tässä joutuu läpi käymään ja millaisia tilanteita kohtamaan. Toistemme katseesta jo tiedämme mitä erilaisissa tilanteissa ajattelemme. Se riittää nyt. Kun elämä on täynnä työtä ja opiskelua ja urheilua.
Odotan kauhulla aikaa, kun koulu loppuu. Silloinhan sosiaaliset suhteet korostuvat. Tarvitsenko silloin enemmän kavereita? Olenko valmiimpi kertomaan lapsettomuudesta yleisemmin? Olenko itse valmiimpi haluamaan uusia ihmisiä ympärilleni, jotka kaikki lisääntyvät tuosta noin vain? En tiedä.
Odotan kauhulla myös kahden viikon päästä edessä olevia häitä. Ja niitä sukulaistätejä, jotka hyeenoina väijyvät tilaisuutta päästä laukomaan, että "nyt voitte pistää vauvan alulle, kun olette naimisissa" ja "koskas teille". Salaa olen suunnitellut, että pistän mieheni bodariveljen heittämään tuollaiset muorit ulos heti kommentin jälkeen! .. tulen ajatuksesta varsin hyvälle mielelle.
Lapsettomuudestamme tietää noin neljä ihmistä. Siskoni, joka ei omalta vauhdikkuudeltaan ja itsekkyydeltään osaa eikä jaksa asialle pistää minkäänlaista painoarvoa. Emme koskaan puhu asiasta kun olemme kaksistaan. Kaksi miespuolista kaveriani, joille asia oli helppo kertoa, koska hekin ovat kokeneet elämässä rankempia juttuja ja koska miehet tavallaan ymmärtävät, mutta ajattelevat kai asioista niin, että "paska juttu, mutta on sitä paskempaakin nähty". Ja kaveruus on säilynyt ennallaan. Miehillä kun ei juuri ole tapana sääliä toisiaan, niin eivät ne sääli naispuolisiakaan kavereita. Eli asiat on kuin on, ja ei se vaikuta kaverisuhteisiin mitenkään, jos ollaan kavereita. Yhdelle naispuoliselle kaverille kerroin keväällä. Ja voi sitä empaattisuuden määrää minkä sainkaan osakseni. Herttaista sinällään. Mutta se kaikki empaattisuus paistaa niin kauas aina tavatessamme, että tuntuu, etten hänen silmissään ole enää muuta kuin ikuisesti lapseton. Ja se tunne on aika ikävä. Ehkä kuvittelen tuon tunteen, mutta siltä nyt vain tuntuu. Tyttö kyllä itsessään on herttainen. Ja olihan se helpottavaa kertoa jollekin sellaiselle, joka oikeasti välittää vaikkei niin ymmärräkään. Ja ennen kaikkea jollekin, johon luotan, ettei asia leviä.
Pystyn tapaamaan ihmisiä, joilla on lapsia. Tapaamiset ovat pinnallisia ja teennäisiä. Yhteisiä puheenaiheita on vaikea keksiä. Siksi tapaankin tällaisia ihmisiä vain harvakseltaan, että olisi kertynyt kerrottavia tapahtumia.. tai ainakin sää olisi vaihtunut.
Paras kaverini on rakas mieheni. Enkä tällä hetkellä halua enkä tarvitse muita kavereita. Mieheni ymmärtää kaiken mitä tässä joutuu läpi käymään ja millaisia tilanteita kohtamaan. Toistemme katseesta jo tiedämme mitä erilaisissa tilanteissa ajattelemme. Se riittää nyt. Kun elämä on täynnä työtä ja opiskelua ja urheilua.
Odotan kauhulla aikaa, kun koulu loppuu. Silloinhan sosiaaliset suhteet korostuvat. Tarvitsenko silloin enemmän kavereita? Olenko valmiimpi kertomaan lapsettomuudesta yleisemmin? Olenko itse valmiimpi haluamaan uusia ihmisiä ympärilleni, jotka kaikki lisääntyvät tuosta noin vain? En tiedä.
Odotan kauhulla myös kahden viikon päästä edessä olevia häitä. Ja niitä sukulaistätejä, jotka hyeenoina väijyvät tilaisuutta päästä laukomaan, että "nyt voitte pistää vauvan alulle, kun olette naimisissa" ja "koskas teille". Salaa olen suunnitellut, että pistän mieheni bodariveljen heittämään tuollaiset muorit ulos heti kommentin jälkeen! .. tulen ajatuksesta varsin hyvälle mielelle.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
kp mitälie
Olin juhannuksen jälkeen viikon kesälomilla, ja vieläkin on pää jäänyt lomalle. Seuraavaan lomapätkään on parisen viikkoa ja sitten pari viikkoa töitä ja taas parin viikon loma. Yhtä loman odottamista tämä kesä. JEI. Sitten olen ihan täpinöissäni, kun emme ole miehen kanssa päässeet hetkeen reissaamaan, ja nyt selvisi, että syyskussa tulee mahdollisuus lähteä kiertämään osin kaksistaan ja osin ryhmässä Seinäjoen kautta Poriin, sieltä jonnekin ja sitte parin pienemmän paikkakunnan kautta kotiin. Välillä on hyvä katsella kotimaan erilaisuutta, eikä aina pinkaista ulkomaille, kun tilaisuus tulee. Tosin ulkomaanmatkakin tekisi gutaa.
Lapsettomuus on ja elää taustoilla. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. On kuitenkin. Uskoa ja toivoa ei ole kai ollut pitkiin aikoihin. Ja nyt olen työntänyt epäonnistumisen tunteet jonnekin syvemmälle ja ELÄN. Kerran viikkon muistan, että kohtapuolin postiluukusta varmaan tipahtaa aika syksyn hoitoon. Hyi hyi.. Se tekee taas kaikesta niin todellista ja läsnäolevaa. Surun läsnäoloa. Ahdistaa jo ajatuskin. Pois siis nyt se ajatus.. HUSS.
Nautin olostani näin 57,5 kiloisena. Ei tarvi enää laihtua, kunpa ei vain tulisi takaisin. Pitää koettaa laistaa kotimatkan varrella olevaa pitseriaa. Minä suorastaan pompin kävellessä kevyin askelin. Ilmassa alkaa olla touhun tuntua häiden suhteen. Sieltä ne lähestyvät. Kohta on jo täysi tohina päällä. Kaikki on kohta valmista. Minä olen valmis.
Sitten jumpalle!
___
Lisäys: Oli hyvät treenit. Takareiskat tulessa. Vaan se ei ollu tän päivityksen syy, vaan se, että illalla kävin postit hakemassa, niin siellähän se kirje hoitoihin oli odottamassa. Mikä noitahomma tämä oikein on. Ihan niinku oisin tilannut ton tiedon JUST tänään! Blaah, ois jääny kuukauden myöhemmäksi.. nyt ku oli niin kivaakin.
Yhtäkaikki.. Elokuun lopulla tää kakkeliskokkeli jatkuu taas suprecurin sumuttelulla. Lääkitys vaihtuu menopuriin (Ai minäkö lääketehtaiden koekaniini?? eee...kai?) No niin no... Nyt lähden pieksämään surupilveä saunanlauteille...
Lapsettomuus on ja elää taustoilla. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. On kuitenkin. Uskoa ja toivoa ei ole kai ollut pitkiin aikoihin. Ja nyt olen työntänyt epäonnistumisen tunteet jonnekin syvemmälle ja ELÄN. Kerran viikkon muistan, että kohtapuolin postiluukusta varmaan tipahtaa aika syksyn hoitoon. Hyi hyi.. Se tekee taas kaikesta niin todellista ja läsnäolevaa. Surun läsnäoloa. Ahdistaa jo ajatuskin. Pois siis nyt se ajatus.. HUSS.
Nautin olostani näin 57,5 kiloisena. Ei tarvi enää laihtua, kunpa ei vain tulisi takaisin. Pitää koettaa laistaa kotimatkan varrella olevaa pitseriaa. Minä suorastaan pompin kävellessä kevyin askelin. Ilmassa alkaa olla touhun tuntua häiden suhteen. Sieltä ne lähestyvät. Kohta on jo täysi tohina päällä. Kaikki on kohta valmista. Minä olen valmis.
Sitten jumpalle!
___
Lisäys: Oli hyvät treenit. Takareiskat tulessa. Vaan se ei ollu tän päivityksen syy, vaan se, että illalla kävin postit hakemassa, niin siellähän se kirje hoitoihin oli odottamassa. Mikä noitahomma tämä oikein on. Ihan niinku oisin tilannut ton tiedon JUST tänään! Blaah, ois jääny kuukauden myöhemmäksi.. nyt ku oli niin kivaakin.
Yhtäkaikki.. Elokuun lopulla tää kakkeliskokkeli jatkuu taas suprecurin sumuttelulla. Lääkitys vaihtuu menopuriin (Ai minäkö lääketehtaiden koekaniini?? eee...kai?) No niin no... Nyt lähden pieksämään surupilveä saunanlauteille...
maanantai 16. kesäkuuta 2014
kp 6
Eilen illalla oli kunnon puukonisku vatsaan, ettei vähään aikaan ole ollutkaan. Auts. Rupesin sitten miettimään, että pitäskö tässä vaatia että endoa tutkitaan paremmin? Vai otanko asian puheeksi vasta kun seuraavassa hoitokierrossa olen naamatusten lääkärin kanssa. En nyt jaksais millään tätä koko touhua. Haluaisin olla rauhassa ja erossa koko lapsettomuustouhusta nyt kun hoitoja ei ole akuutisti päällä. Ja sitten tää mun paska kroppani alkaa vihoittelemaan.
Mä kypsyttelen tässä itseäni kohti adoptiota. Voin jo nähdä kuinka kivaa meillä on perheenä. Me miehen kanssa touhuamassa kaikkea kivaa retkeilystä rapakossa hyppimiseen parin adoptoidun mukulan kanssa. Haaveilemme sisaruksista, mutta katsoo nyt kuinka se haave tässä matkan varrella vielä elää. Maavaihtoehtona meillä on Venäjä, joskin vähän pelottaa, miten se byrokratia tuolla rajan toisella puolen oikein elää tässä vielä.
Eilen tosiaan VIHASIN taas mun kroppaani.. sama se jos se ei pysty saamaan aikaan jälkeläistä, mutta onko pakko vielä rääkätä "puukoniskuilla" alavatsaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)